Kuinka moni on jo hankkinut käsiinsä kuukauden lukupiirikirjan, TanizakinAvaimen? Minä olen: ainakin pääkaupunkiseudulla sen sai helposti kirjastosta.
Olen myös aloittanut kirjan lukemisen ja kannustan muitakin aloittamaan. Avain on ohut, nopealukuinen ja helposti avautuva, vaikka kyseessä on yli puoli vuosisataa sitten kirjoitettu japanilainen, keski-ikäisten ihmisten eroottisesta elämästä kertova teos (ainakin minusta em. määritelmä kuulostaa lähinnä omituiselta eikä helppolukuiselta). Helppoudestaan huolimatta teos ei vaikuta ollenkaan heppoiselta, vaan kiinnostavalta, monitasoiselta ja – julmalta. Lukekaa itse, niin tiedätte, miksi.
Tammikuun kirjaksi valitsin Jun'ichirō Tanizakin Avaimen (鍵, Kagi) vuodelta 1956 ja se on ensimmäisen kerran suomennettu 1961. Kuten kuvasta näkyy, se kuuluu myös Tammen keltaiseen kirjasto-sarjaan.
Teosta kuvaillaan tunnelmaltaan psykologisen eroottiseksi kirjaksi, jossa käsitellään vanhemman pariskunnan suhdetta, ristiriitoja ja kiintymystä. Se on kirjoitettu päiväkirjamuotoon.
Avain oli alusta asti jonkinlainen hitti, sillä se kohahdutti ilmestyttyään japanilaista yhteiskuntaa niin, että teoksesta keskusteltiin myös Japanin parlamentissa. Mielenkiintoista onkin keskustella, että miltä tämä eroottinen tematiikka tuntuu nykylukijasta. Aiheuttihan Juhani Ahon Yksin vastaavanlaisen kohun Suomessa, mutta nykyisin sen eroottisuus ei tunnu kovin räikeältä.
Teoksesta on tehty kaksi elokuvaversiota. Japanilainen versio Odd Obession vuodelta 1960 ja Italialainen elokuvaversio vuodelta 1983, joka on suomennettu nimellä Erotiikan avain. Elokuvien nimistä voi saada myös jonkinlaista viitettä, minkä teeman ympärillä kirjassa pyöritään. Eivät taida nämä elokuvaversiot olla yhtä tuttuja, kuin Dickensin Joulutarinan monet adaptaatiot. Onko silti kukaan lukupiiriläinen nähnyt elokuvaversioita?
Tämä kirja voi olla oivallinen tapa siirtyä jouluisesta tunnelmasta kohti uuden vuoden haasteita. Kirja on myös ohut, pokkariversiossa on 139 sivua, joten toivon mukaan moni pääsee joululahjakirjojensa äärestä myös lukupiirin mukaan.
Keskustelu Jun'ichirō Tanizakin Avaimesta alkaa 10.1.2011
Joulukuun kuukauden kirjana oli Charles Dickensin klassikkoteos vuodelta 1843, joulutarina, A Christmas Carol. Luin kirjasta Wsoy:n vuonna 1984 julkaiseman version Joululaulu; joulutarina on julkaistu suomeksi myös muina ajankohtina ja eri nimillä.
Lyhyesti: olin ihastunut! Olen aloittanut tämän kirjan ennenkin, aika monestikin sen jälkeen kun sain sen lahjaksi joskus vuoden 1984 tienoilla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin loppuun. Nyt aion päästä useamminkin, vaikka joka joulu. Vanhoissa kirjoissa on sellaista taikaa, jota ei löydä muualta. Ainakin tässä versiossa taianomaisuutta lisäsivät vielä Michael Foremanin taiteilemat kuvat, joita valitettavasti en saanut skannattua ennen kuin annoin kirjan ystävälle lainaan.
Joulutarinan perusidea on tuttu monelle sellaisellekin, joka ei ole lukenut kirjaa: saita liikemies Scrooge saa jouluna vieraakseen henkiä ja muuttuu anteliaaksi ja inhimilliseksi, kaikin puolin paremmaksi ihmiseksi. Henget vievät Scroogen menneeseen ja tulevaan, lopputuloksena on muuttunut mies: Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista! (kirjan viimeinen kappale)
Kirjan taika ei piilekään niinkään juonessa – vai piileekö, onhan toisaalta ihastuttavaa lukea juuri perinteistä kertomusta? – vaan kerrontatavassa. Minusta siinä oli jotain todella sympaattista ja jotenkin rauhoittavaa: tämän kirjan kanssa oli hyvä olla. Ilahduin heti kirjan aloituksesta, myhäilin hauskalle kummittelulle:
Tässä aavetarinassa olen koettanut manata esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuun. Kummitelkoon se hauskasti heidän kodissaan ja älköön kukaan sitä karkottako.
Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa, joulukuussa 1843.
C.D.
Sama mukava olo jatkui koko lukemisen ajan, vaikkei kirja olekaan hyvästä lopustaan huolimatta iloinen, vaan päinvastoin oikeastaan hyvin rankka ja armoton. Päähenkilö on suorastaan inhottava, muut ihmiset ovat kurjia ja sairaita, joskin moni on hyväsydäminen, maailma tuntuu jotenkin likaiselta ja hälisevältä. Ajatus siitä, että entinen yhtiökumppani ilmestyisi ovenkolkuttimeen kirjaimellisesti aukomaan päätään, ei sekään ole kovin houkutteleva.
Mutta: tätä me ihmiset haluamme lukea, etenkin joulunalusaikaan. Tiedämme, että maailma on kurja, mutta tällaiset kertomukset luovat uskoa siihen, että kurjuudessakin on toivoa. En ihmettele ollenkaan tämän kertomuksen suosiota enkä sitä, että tämän sanotaan jopa muokanneen ihmisten käsityksiä joulun merkityksestä. Tulkitsen kirjan tunnettuutta "klassisten kertomusominaisuuksien lisäksi" niin, että tämäntyyppiset tarinat auttavat meitä ymmärtämään, miten tärkeä on välittää muista ja antaa omastaan. Se on ajaton ja hyvä viesti.
Kaikki muut Dickens-kokeiluni ovat niin ikään tyssänneet alkumetreille, mutta Joululaulun jälkeen olen valmis yrittämään taas muutakin Dickensiä. Dickens tunnetaan yhteiskunnallisten epäkohtien osoittajana, kurjuuden kuvaajan ja vähäosaisten puolustajana, mutta kirjoissa on huumoriakin. Kuulostavat siis oikein hyviltä opuksilta, luettavilta ja tärkeiltä, yhä edelleenkin.
Entä muut – mitä jäi mieleen kirjasta, millainen vaikutelma tuli kirjailijasta? Aloitan keskustelun tällaisilla yleisillä vaikutelmillani, katsotaan, miten yksityiskohtaisesti pääsemme kirjaa ruotimaan.
Charles Dickens (1812-1870) on tunnetuimpia Englannin viktoriaanisen ajan kirjailijoita ja hänestä tuli elinaikanaan maansa suosituin romaanikirjailija. Dickens teki läpimurron Pickvick-kerhon jälkeenjääneet paperit-romaanillaan (1836-37). Romaanin muoto oli tuohon aikaan tärkeä ja Dickens julkaisikin kirjojaan kuukausivihkoina. Monet hänen aikalaistensa kirjoittamat romaanit ilmestyivät kuukausivihkoina tai jatkoromaaneina aikakauslehdissä. Viktoriaanisen romaanin perinteeseen kuului myös, että se kirjoitettiin useimmiten ääneen luettavaksi. Jatkuvan julkaisemismuodon etuna oli, että kirjailijalla säilyi kosketus elävään yleisöön koko ajan. Dickens teki lukukiertueita ja häntä pidettiin erinomaisena ääneenlukijana. Matkat olivat myös rasittavia ja hän kuoli halvauskohtaukseen työnsä ääressä kesken Edwin Droodin kirjoittamisen.
Dickensin kirjallisuudelle ominaisena pidetään yhteiskuntakritiikkiä ja työväenluokan vastoinkäymisten kuvaamista. Charles itse joutui lapsena menemään työhön kenkävoidetehtaaseen, kun hänen isänsä joutui velkavankeuteen. Dickensin romaaneissa esiintyy paljon hylättyjä ja orpoja lapsia ja yksi tunnetuin tällainen henkilöhahmo on Oliver Twist (1837-39) Muita Dickensin kuuluisia romaaneja ovat The Life and Adventures of Nicholas Nickleby (1838-39, Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut), A Christmas Carol (1843), Dombey and Son (1848), David Copperfield (1849-50), Bleak House (1852-53, Kolea talo), Hard Times (1854, Kovia aikoja), Little Dorrit (1855-57, Pikku Dorrit), A Tale of Two Cities (1859, Kaksi kaupunkia), Great Expectations (1860-61, Loistava tulevaisuus) ja The Mystery of Edwin Doord (1870, Edwin Doordin arvoitus).
Dickensin laajasta tuotannosta ja elämästä enemmänkin löytyy englanninkielisestä wikipediasta. Blogeissa äskettäin pyörineessä BBC:n kirjalistalta löytyy monta Dickensin teosta. Itse olen lukenut todella hyvän ja jännittävän Oliver Twistin ja nyt tämän kuukauden kirjan Saiturin joulun (A Christmas Carol). Haluan lukea jatkossakin lisää Dickensiä. Oletteko lukeneet Dickensin klassikkoja? Mitä suosittelisitte seuraavaksi?
Enää muutama päivä aikaa Dickens-keskusteluun! Vinkki: Dickensin joulutarina on niin lyhyt ja nopealukuinen, että ehdit halutessasi lukea sen vielä ennen 10. joulukuuta. Ja vaikket ehtisikään, niin voihan keskusteluun osallistua vielä tuon Virallisen Keskustelupäivän jälkeenkin.
Dickensiä odotellessa ajattelin kysellä klassikkosuosikeista. Omani vaihtelevat vähän fiiliksen mukaan (ja sen mukaan, mitä kirjoja satun muistamaan klassikoista puhuttaessa, heh), mutta nämä ovat aina listoilla:
Aleksis Kivi:Seitsemän veljestä. Hauskoja veijareita, mukana asiaakin ja mahtavaa suomen kieltä. Joskus suunnittelin opettelevani Seitsemästä veljeksestä oivallisia sanoja ja sanontoja ja käyttäväni niitä sitten pokkana normaalissa kielenkäytössä. On jäänyt toistaiseksi tekemättä.
Minna Canth, Maria Jotuni, Juhani Aho. Suorasanaista, psykologista, tarkkanäköistä tekstiä, ajattomuudessaan melkein pelottavaa.
Albert Camus:Sivullinen. Voiko se, joka on kaikessa kylmyydessään ja tunteettomuudessaan täysin rehellinen, olla moraaliton? Nopealukuinen teos pysyy kauan mielessä.
Kiitos vielä kerran Dickensin joulutarinan saamasta innostuneesta vastaanotosta! On ollut hauskaa huomata, kuinka moni on todennut lukevansa tämän kirjan joka joulu tai ainakin suunnitellut tutustuvansa siihen kirjan teeman mukaisesti jonain vuonna joulun aikaan.
Tuo joululukeminen sai miettimään muitakin lukemisen "ajankohtatraditioita". Kertokaa, millaisia kirjaperinteitä teillä on!
Minä en lue vuosittain niinkään tiettyjä kirjoja, vaan tietynlaisia. Kesääni on kyllä kuulunut jo muutaman vuoden ajan Tove JanssoninKesäkirja - tosin viime kesänä luin muita Janssonin novelleja, pääosin saaristoteemaisia kuitenkin. Mutta ei kesää ilman Tovea. Kesä eli loma on minullekin muutenkin eniten teemalukemisen aikaan. Olen lukenut jo vuosia melkein joka kesä lapsuuteni ja nuoruuteni suosikkeja (Anni Swania, Astrid Lindgreniä, L. M. Montgomeryä sekä mm. ikisuosikkini Mestaritontun seikkailut). Lomalla pitää nauttia nostalgiasta ja saduista ja toisaalta oivaltamisen ilosta, kun löytää kirjoista ihan uusia piirteitä aikuisen silmin. Kesä on myös mielestäni parasta (erityisesti suomalaisten) klassikkojen lukemisen aikaa, mutta niidenkään joukosta ei löydy teosta, johon palaisin yhä uudelleen.
Toinen lapsuudenkirjojen suosikkiajankohtani on joulu, mutta jos joulun aikaan ei ole lomaa, en yleensä lue silloin mitään erityistä. Nyt, kun olen puolessavälissä Dickensiä, minusta on kyllä alkanut tuntua, että voisin ottaa sen jokavuotiseksi joulunodotuskirjakseni. En ymmärrä, miten en aiemmin ole päässyt tässä kirjassa alkua pidemmälle, nyt se ei ole mielestäni ollenkaan kankea vaan kiehtova!
Joulukuun kuukauden kirja on jouluinen klassikko, Charles Dickensin joulutarina vuodelta 1843. Tarina kertoo, että Dickens kirjoitti kirjan taloudellisten vaikeuksien takia vain kuudessa viikossa, mutta kirjasta tuli kansainvälinen menestys. Se on käännetty useille kielille ja kirjasta on tehty myös elokuva. Suomennoksiakin on julkaistu ainakin seitsemänä ajankohtana.
Sadunomaisen kirjan sanotaan kertovan joulun hengestä ja jopa muokanneen ihmisten ajatuksia joulun merkityksestä. Tarinassa saita vanha mies saa jouluvieraikseen aaveita, jotka pistävät hänet miettimään elämäntyyliään ja rahankäyttöään. Kun tiedämme, millainen kulutusjuhla joulu nykyisin on, kirjan teema kuulostaa yhä varsin ajankohtaiselta.
Lisäksi joulun aikaan on mukava lukea satuja ja aavetarinoita. Klassikotkin kuuluvat monien lomalukemistoon. Ajatus onkin, että tämän nimenomaisen tarinan lisäksi voimme joulukuussa keskustella muistakin joulukirjoista, lomalukemisesta sekä klassikoista ylipäätään.
Tämän kirjan pitäisi olla ensimmäistä lukupiirikirjaa, Doris LessinginKultaista muistikirjaa, helpompi ainakin siinä, että tämä on huomattavasti ohuempi! Tammikuuksi onkin sitten luvassa jotain aivan erilaista, ja ties vaikka alkuvuodesta järjestettäisiin kuukauden kirja -äänestyksiäkin.
Wikipedian artikkeli Dickensin joulutarinasta sisältää juonipaljastuksia. Laitan tähän kuitenkin linkin artikkeliin, sillä sivulta näkee myös, millä eri nimillä kirja on julkaistu suomeksi eri vuosina. Nimilista helpottanee kirjan löytämistä kirjastosta.
Keskustelu Charles Dickensin Saiturin joulusta alkaa 10.12.
Ehdottaessani marraskuun kuukauden kirjaksi Kultaista muistikirjaa, minulla ei ollut muuta tietoa kirjasta kuin kirjan takakannen tiedot. Yllättävintä minulle on ollut tämän kirjan lukuprosessissa - tavaton hitaus. Olen kuluttanut tämän kirjan parissa useita tunteja, ehkä vuorokaudenkin yhteensä. Tekstin vaikeus on ollut myös yllätys. Täytyy tunnustaa, että ilman tätä lukupiiriä, olisin todennäköisesti jättänyt kirjan kesken. Mutta nyt voin ylpeänä todeta, että olen lukenut koko kirjan sivusta sivuun, hyppinyt en ole kovinkaan monta kohtaa.
Tämä on ollut todella raskas lukukokemus ja voisi sanoa, että oloni on tällä hetkellä melko tyhjä. Sen takia on todella hienoa, että lähdemme keskustelemaan lukukokemuksistamme kirjan parissa ja ehkä samalla jäsentämään ajatuksiamme.
Loppu osottautui minulle yllätykseksi. Tavallaan minulle tuli lukijana huijatuksi kokemisen olo siinä kohtaa, kun teksti muuttui Annan siniseksi muistikirjaksi, joka on hänen päiväkirjansa ja pitäisi koskea "tosiasioita". Sinisessä muistikirjassa Anna ottaa uuden vuokralaisen Saul Greenin asumaan luokseen ja tämä osuus kuvaa heidän raastavaa ja ahdistavaa suhdetta, jolloin Anna sekoaa. Kuitenkin viimeisessä Vapaita naisia - osiossa selviää, että kuvatut tapahtumat eivät menneetkään näin ja hänen vuokralaisensa Mel asui vain viisi päivää Annan luona.
Kirja on hyvin poliittinen ja kertoo kommunismista ja pettymyksestä sen ideologiaan. Miten te lukijana koitte kirjan politiikan? Minusta se oli kiinnostavaa ja jaksoin lukea poliittiset osuudet, jotka ovat läsnä kaikissa muistikirjoissa, vaikka punainen muistikirja on mukamas se poliittinen. Kirjassa vilisee runsaasti henkilöitä, eri aikatasoja ja useita tarinalinjoja ja en ole vielä kaikkea edes sulattanut. Kirjan mieskuva on mielestäni hyvin yksioikoinen. Anna tapailee miehiä, jotka kaikki ovat melkein naimisissa olevia pettäjä-miehiä, hyvin itsekkäitä. Toisaalta ymmärrän ja toisaalta en, miksi feministit ovat tämän teoksen ottaneet esikuvakseen. Anna edustaa itsenäistä, taloudellista riippumatonta, vapaata naista, myös seksuaalisesti. Toisaalta hän ei kuitenkaan ole vapaa seksuaalisesti, hänet kuvataan mielestäni hyvin alistuvaiseksi, tahdottomaksi osapuoleksi. Mitä mieltä te olette? Kirja on julkaistu 1962 ja seksuaalinen vallankumous alkoi 60-luvulla.
Anna on niin hajanainen, moni-identtinen postmodernilla tavalla ja se on minusta ehkä ärsyttääväkin. Minä taidan pitää enemmän Ellasta, joka on myös Annaa ja välillä minulla menikin nämä henkilöhahmot sekaisin keskenään. Miten te koitte kirjan henkilöhahmot? Pidin myös Keski-Afrikkaa kuvaavasta osuudesta ja olisin toivonut ehkä sen käsittelyä vielä enemmän mukaan tekstiin. Milloin Anna muuten kirjoitti ensimmäisen ja ainoan kirjansa, sitä ei kerrota mielestäni missään?
Nyt lopetan omat ehkäpä sekavat mietteeni ja sana on vapaa. Kertokaa kokemuksistanne, mitä ajatuksia tai tunteita kirja teissä herätti. Jatketaan keskustelua.
Huomenna on siis Lukupiiri-blogin ensimmäisen kirjakeskustelun aika. Kirjana on Doris LessinginKultainen muistikirja, ja keskusteluun saavat osallistua nekin, jotka eivät ole (koko) kirjaa lukeneet. Keskusteluun ei tarvitse myöskään erikseen ilmoittautua tms.
Sara on luvannut julkaista keskustelunaloituspostauksen huomenna päivän mittaan. Sen jälkeen sana on vapaa. Ei ole siis tarkoitus, että kaikki kokoontuisivat koneen äärelle keskustelemaan tiettyyn kellonaikaan, vaan keskustelua käydään vapaamuotoisesti, kuten blogeissa muutenkin. Ja jos et ehdi mukaan heti huomenna, keskusteluun voi osallistua myöhemminkin! Mikäli kommentteja tulee runsaasti, aiomme lähiaikoina koostaa niistä vielä yhteenvedon.
Onko kysymyksiä? Toivottavasti keskustelusta tulee vilkasta ja monipuolista.
Joko moni on aloittanut Kultaisen muistikirjan? Miten sujuu? Entä mitä muita kirjoja olette lukeneet DorisLessingiltä ja millaisia ne ovat olleet?
Minä aion tarttua Kultaiseen muistikirjaan vielä tänään. Vaadin kirjan joululahjaksi heti kun Lessing voitti kirjallisuuden Nobelin (v. 2007) ja luin kirjasta puolet.... ja köh, kirja on yhä kesken, mutta sitä paremmalla syyllä se sopii lukupiirikirjaksi. Saan ainakin luettua sen loppuun.
Kirja oli minusta alun perusteella hyvin kiinnostava, kuten kaikki Lessingin teokset, mutta lukuaika ei vain ollut sille otollinen. Olen kyllä lukenut sittemmin varmasti parikymmentä Lessingin teosta. Välillä minusta on ollut kiehtovaa lähteä Lessingin matkassa Afrikkaan ja sellaiseen elämään, joka tuntuu täältä Suomesta käsin hyvin kaukaiselta. Kaikkein parhaiten mieleeni ovat kuitenkin jääneet romaanit Elonjääneen muistelmat, joka on hurja maailmanlopun kuvaus, sekä Viides lapsi, joka vasta hurja perhe-elämän kuvaus onkin. Se kirja ei jäänyt kesken, vaan luin sen yhdeltä istumalta! Kirjasta kertonee jotain sekin, että yleensä melko maltillinen Helsingin Sanomat on otsikoinut Viidennestä lapsesta kertovan kirja-arvionLapsipaholainen ja orjantappurakruunu – Lessing kuvaa väkivallan syntyä ja perheen jännitteitä.
Kaikkia lukemiani Lessingejä yhdistää se, että ne on sujuvasti ja taitavasti kirjoitettu: vaikka kirjat eivät ole aiheiltaan helppoja, niitä on helppo lukea. Lessing ei myöskään tuputa mielipiteitään, nämä kirjat eivät opeta ja luennoi suoraan, niin kuin jotkut kaunokirjallisetkin teokset ärsyttävästi tekevät.
Yksi kiinnostavimmista lukemistani omaeläkerroista on Doris Lessingin Ihon alla, se on hyvin rehellinen ja suorasanainen. Elämäkerran jatko-osaa en ole lukenut. Aivan erilaista Lessingiä edustava Kissoista kuuluu myös suosikkeihini ja jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa lupasin kirjablogini puolella olla kehumatta sitä kahteen kuukauteen.
Scifi-Lessingiä en ole kokeillut, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Onko joku muu kokeillut?
Kiitokset minunkin puolestani kaikille innokkaille lukupiiriläisille. Jenni tuossa aiemmassa postauksessa kertasikin lukupiirimme toimintaperiaatteita, joten 10.11 on tarkoitus aloittaa keskustelu Doris Lessingin kirjasta kultainen muistikirja. Toivottavasti kaikilla on ollut mahdollisuus saada kirja käsiinsä ja kirja on tuntunut kiinnostavalta valinnalta ensimmäiseksi keskustelun päätähdeksi, itselläni teos on vielä kesken. Onneksi on vielä hyvin aikaa. :)
Minulla on ollut pitkään kaipuu päästä osallistumaan lukupiiriin, jossa keskusteltaisiin samasta kirjasta/kirjailijasta ja saisi nauttia toisten mielipiteistä ja häkeltyä hyvistä näkökulmista ja ajatuksenvaihdosta. En ole koskaan ollut mukana lukupiirissä ja kynnys hakeutua kirjastojen järjestämiin kirjapiireihin on ollut jokseenkin korkea. Nimimerkki Tata mainitsikin kommenttiboxissa, että hänellä on ollut korkea kynnys jakaa mielipiteitään kirjoista julkisesti. Minullakin on ollut samanlaista jännitystä, kuten myös kirjoittamisen suhteen. Siksi aloin pitämään blogiakin, jotta tottuisin kirjoittamiseen ja saisin toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Lukupiiri-idea, joka lähti pitkälle Saran innostuksesta, on ennen kaikkea uusi tilaisuus syventää kirjablogimaailmaa. Usein haluaisin toisten kirjabloggauksien jälkeen udella tarkemmin toisen fiiliksiä, mutta se monesti voisi pilata toisten lukijoiden lukuilon. Tähän blogiin on onneksi kerääntynyt iso joukko kiinnostuneita, niin saamme varmasti keskustelun aikaiseksi. Kirjoittamalla omia mielipiteitään on luonnollisesti erilaisessa vuorovaikutuksessa toisten lukupiiriläisten kanssa kuin istuessa yhteisessä tilassa, mutta tänne voivat osallistua nekin, jotka eivät pysty sopimaan tiettyä paikkaa ja aikaa ja mielipiteitään saa miettiä ja kypsytellä rauhassa.
Monet ovat pyytäneet, että lukisimme vanhempia kirjoja, joiden saatavuus on parempi kuin uutuuksien. Myöhemmin voimme myös lukea lukupiiriläisten ehdottomia kirjoja.
Istun lähes päivittäin luennoilla, jonne mitä oletettavammin suuri joukko ihmisiä on lukenut saman kirjan, mutta todellista keskustelua syntyy hyvin harvoin. Mikä hukattu tilaisuus, parahdan kirjakeskustelukaipuussani. Olen myös innokas toisten kirjablogien lukija, joten tämä on monella lailla virtuaalinen vastaus tälle kaipuulleni. Luen myös yleensä vain kotimaisia kirjoja, joten tämä on hyvä sytyke tutustua laajemminkin kirjallisuuden kenttään. Toivottavasti monelle teistä tämä on mukava uusi harrastus! :)
Kymmenittäin kommentteja ja 30 rekisteröitynyttä lukijaa. Kiitos teille kaikille! Voin kertoa, että minä, Sara ja Tomomi olemme meilailleet Lukupiiri-blogin ensimmäisen viikon aikana toisillemme melkoisen hämmästyneinä mutta sitäkin tyytyväisimpänä. Odotamme innoissamme ensimmäistä varsinaista kirjakeskustelua.
Se on siis 10.11. Doris Lessingin kirjasta Kultainen muistikirja. Keskustelun on tarkoitus olla vapaamuotoista ja muutenkin rentoa. Tervetuloa mukaan, vaikket olisi lukenut tätä kirjaa kokonaan tai olisit lukenut jotakin muuta Lessingiltä tai olet ylipäätään vain Lessingistä kiinnostunut (tai et ole, saahan senkin tulla kertomaan). Lukupiiriin ei tarvitse ilmoittautua erikseen, kaikki ovat tervetulleita.
Nyt vähän yleistä lukupiiriasiaa.
Kuuluko moni teistä lukijoista "oikeaan" lukupiiriin tai vaikka toiseen nettilukupiiriin? Miten lukupiirinne toimii ja onko teillä toiveita tämän Lukupiiri-blogin nettilukupiirin suhteen? Jaetaan lukupiiriajatuksia - niistä voi olla iloa sekä tälle että muille lukupiireille.
Minä kuulun nettilukupiirin lisäksi neljän naiseen kirjapiiriin, joka on kokoontunut kerran kuukaudessa (paitsi heinäkuussa) jo muutaman vuoden ajan. Meillä ei ole varsinaisia "lukupiirisääntöjä", mutta vuosien myötä meille on kuitenkin muotoutunut selkeä toimintatapa.
Kokoonnumme aina toistemme kotona, emännöinti noudattaa tiettyä järjestystä. Kirjakeskustelujen lisäksi tarjolla on aina ruokaa ja viiniä sekä yleistä juoruilua ystävien kesken. Puhumme kuitenkin aina kirjoistakin! Todella harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki ovat aina lukeneet kuukauden kirjan, ja piirissä vaihdetaan paljon mielipiteitä muistakin kirjoista. Joskus tapaamisessa myös saa kirjoja, jos illan emäntä on juuri perannut kirjahyllystään poistokirjapinon.
Meillä on vain yksi kirjasääntö, jota noudatetaan: Finlandia-voittaja luetaan aina. Muuten olemme lukeneet kirjoja varsin laidasta laitaan, mikä onkin lukupiirin parhaita puolia: tulee luettua sellaistakin, mihin ei ehkä muuten tarttuisi. Joskus valitsemme kirjan Hesarin Klassikkoautomaatin avulla, joskus jollain on valmiiksi mietittynä ehdotus, usein seuraava kirja vain hahmottuu illan keskustelujen aikana. Olemme lukeneet mm. Ruohometsän kansan, Elämää metsässä ja kai parikin Lessingiä. Tänään taas kokoonnumme ja käsittelyssä on Miina SupisenLiha tottelee kuria.
Tunnemme toisemme alun perin työn kautta, mutta yhteisen lukuharrastuksen myötä meistä on tullut ystäviä. Lukupiiri on niin tärkeä juttu, ettei sitä peruta kuin sairauden takia, ja jos joku sairastuu, niin silloin muutkaan eivät kokoonnu. Lukupiiri on kuukauden kohokohta!
En osaa itse vielä esittää kovin tarkkoja toiveita nettilukupiirille. Toivon kuitenkin, että siitäkin muodostuu ihmisiä yhdistävä, lämminhenkinen kuukausittainen juttunsa. Ainakin alku vaikuttaa siltä, että se on hyvinkin mahdollista!
Marraskuun lukupiirin kirjaksi Sara on valinnut Doris Lessingin Kultainen muistikirja. Kirja on nyt seisonut hyllyssäni kolme vuotta ja minusta on vihdoinkin aika lukea tämä Nobel-kirjailijan klassikkoteos. Kultainen muistikirja (The Golden Notebook) on ilmestynyt 1962. Doris Lessingille (1919-) myönnettiin vuonna 2007 kirjallisuuden Nobel-palkinto. Nobel-akatemian mukaan tämä romaani on feministisen liikkeen pioneerityö. "Hän on naiskokemuksen eeppinen tulkki, joka luo pirstoutuneeseen sivilisaatioon skeptisen, kiihkeän ja vahvan visionäärisen katseen." Kirja esitellään näin:
Anna Wulf on kypsään ikään ehtinyt englantilainen kirjailija. Hänellä on takanaan lyhyeksi jäänyt onneton avioliitto, ja hän elää tyttärensä kanssa aikoinaan kirjoittamansa menestysromaanin tuloilla. Annalla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen, mutta viiden vuoden jälkeen suhde on päättynyt. Annan naisellisuus on kokenut kolauksen, ja isku kohdistuu myös hänen työhönsä: hän ei enää voi eikä haluakaan tehdä kirjoja. Sen sijaan Anna alkaa kirjoittaa muistiinpanoja. Menneisyys ja nykyisyys kertautuvat ja lomittuvat muistikirjoissa, kohtaamme monta erilaista Annaa. Annan aviovaimona, ystävänä, rakastajana, äitinä. Kommunismiin uskovan, intellektuellin Annan. Annan kirjailijana. Hajoamaisillaan olevan ihmisen, joka kokee hyvien ja pahojen voimien kamppailun niin itsessään kuin ympärillään.
Kirjalla on paksuutta 587 sivua ja toivottavasti lukupiiriläiset ehtivät lukea tämän. Kirjastoista varmasti kirjaa löytyy ja halutessaan voi lukea tämän alkuperäiskielelläkin.
Aleksis Kiven päivänä syntyi päätös uudesta blogista. Tarvittiin Tomomin kysymys, Jennin vastaus ja Saran innostus: päätimme perustaa yhdessä tämän nettilukupiirin.
Blogissa on tarkoitus keskustella yhdessä kuukauden kirjoista ja muistakin lukupiiriasioista. Paljastamme ensimmäisen kuukauden kirjan pian, ja tästä kirjasta keskustellaan 10.11. Jatkossa aiomme keskustella kuukauden kirjasta aina kuukauden 10. päivä lähtien ja julkistaa seuraavan kuukauden kirjan aina kuun 15. päivä. Otamme mielellämme vastaan ideoita yhdessä luettavista kirjoista!
Keitä me olemme?
Jenni on kirjoittanut Koko lailla kirjallisesti-blogia pian kahden vuoden ajan. Espoolainen copywriter lukee reilut sata kirjaa vuodessa ja harmittelee, ettei aikoinaan opiskellut yliopistossa kirjallisuustiedettä. Tai luki, mutta jätti sivuaineopinnot kolme kertaa kesken. Sittemmin Jenni on suorittanut kaikki avoimen yliopiston kirjallisuuden opinnot. Paras niistä oli kotimaisten klassikkojen kurssi.
Tomomi on pitänyt kirjainten virrassa -blogia aktiivisesti vasta parin kuukauden ajan. Hän on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Helsingin yliopistossa. Aiemmin hän opiskeli japanin kieltä ja kulttuuria, mutta haaveili aina että olisi enemmän aikaa lukea kirjoja. Pääaineenvaihto tulikin eteen siinä vaiheessa kun "lukutoukka" ei voinut kirja-ahminnalleen enää mitään. Vapaa-ajalla hän lukee erityisesti kotimaisia uutuuksia.
Sara on pitänyt Saran kirjat - blogia parisen vuotta. Sara innostui bloginsa myötä palaamaan lapsuutensa tyttökirjoihin ja nykyään ne ovat hänen sydämensä asia. Saran muita elämäntehtäviä kirjallisuuden ja opiskelemisen lisäksi ovat kirjastonhoitajuus ja opettajuus. Tai aikomus on nyt tulla opettajaksi, koska Saralle vihdoinkin kirkastui, mikä hänestä tulee isona.
Jenni ja Sara ovat tavanneet toisensa kerran vilaukselta kirjabloggarien tapaamisessa, Tomomin tunnemme vain netistä. Toivotamme mukaan keskusteluun kaikki muutkin tutut ja tuntemattomat. Tämä lukupiiri on tarkoitettu kaikille kirjoista ja kirjakeskusteluista kiinnostuneille.
