Lukupiirikeskustelua odotellessa: kokemuksia ja vaikutelmia Canthista?

Joko moni on aloittanut Anna Liisan? Miten sujuu? Entä mitä muita kirjoja olette lukeneet Minna Canthilta ja millaisia ne ovat olleet?

Minna Canthin henkilöhistoria on varmaan monille niin tuttu, etten sitä lähde tähän referoimaan. Wikipediasta voi vilkaista kuitenkin muistinvirkistykseksi kirjailijattaren elämästä ja tuotannosta. Minua kiinnostaa nyt ennen varsinaista lukupiirikeskustelun virittämistä kuulla kokemuksia Canthin muistakin teoksista ja onko teille ollut helppo tehtävä tarttua Anna Liisaan.

Mie olen lukenut melko paljon Canthia, sillä pidän valtavasti hänen realistisista ja naturalistisista kuvauksistaan. Erityisen kiinnostava on nykylukijana keskittyä naisten lopullisiin kohtaloihin Canthin teoksissa, sillä monet heijastelevat silloin yleistä mielipidettä naisen hysteriasta. Naiset saattoivat menettää järkensä tai henkensä Canthin maailmassa nykylukijasta melko helpon tuntuisesti, mutta koska naisten uskottiin olevan hysteriaan helposti taipuvaisia, ymmärtää näitä loppuratkaisuja paremmin. 

Aikalaiskritiikeissä on silti usein nostettu esiin, sitä että voiko Canthin kuvaama suomalainen nainen todella tehdä niitä ratkaisuja, mitä kirjailija teoksissa kuvaa. Voiko todellisuudessa suomalainen työläisnainen tulla köyhyydestä mielenvikaiseksi? Onko kuvaus neljän lapsen äidistä pettämässä aviopuolisoon todenmukainen? Esimerkiksi Salakarin arvostelija Agathon Meurman esitti, että ajatus aviorikoksen tekevästä neljän lapsen äidistä on mahdoton. Meurman vetosi ”lasten jalostuttavaan vaikutukseen” naisen luonteessa ja huomautti, että ”avioliittoja rikkovia vaimoja” kuvaavat ranskalaiset kirjailijat sentään ymmärtävät, että aviorikoksen tekevä vaimo tavallisesti on lapseton, tai että hänellä on vain yksi lapsi. Canthin naiset eivät siis aina toteuttaneet kansallisaatteen mukaista suomalaisen naisen ideaa

Olen lukenut teokset: Köyhää kansaa, Anna Liisa, Hanna, Kauppa-Lopo, Salakari, Kovan onnen lapsia ja Työmiehen vaimo. Kaikki nämä ennen oman henkilökohtaisen blogini perustamista, joten en ole harmikseni päässyt koskaan keskustelemaan Canthista, siksi odotan tämän kertaista lukupiiriä erityisen paljon. Omistan myös Minna Canthin kirjeet -kokoelman, joten voin yrittää myöhemmin sen kautta valottaa kirjailijan omia mietteitä Anna Liisasta.

Kommentoikaa ajatuksia Canthista ja hänen tuotannostaan. 

Minna Canth: Anna Liisa

Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä on yleinen liputuspäivä Suomessa joka vuosi 19.maaliskuuta. Kirjailija Minna Canth syntyi samana päivänä vuonna 1844.

Lukupiiri haluaa kunnioittaa tätä päivää aloittamalla 10.3 keskustelun Minna Canthin teoksesta Anna Liisa.



Seuraavan tekstipätkän kirjan esittelystä lainasin Elävän arkiston sivuilta. Sieltä voi myös käydä vilkaisemassa pätkiä kirjan filmatisoinnista, jossa Anna Liisaa esittää Anna-Leena Härkönen.

Minna Canthin (1844-1897) tiedetään kypsytelleen tarinaa sisäisesti kuohuvan mutta ulkoisesti tyynen nuoren tytön kohtalosta pitkään. Vuonna 1895 julkaistu Anna Liisa oli Canthin viimeinen näytelmä.

Canthin piirtämää henkilöhahmoa on kiitetty yhdeksi näytelmäkirjallisuutemme syvimmäksi luonnekuvaksi. Anna Liisan omaan sisäiseen kamppailuun keskittynyt draama heijastaa ankaraa puritaanista elämänotetta, joka on täynnä salattua ahdistusta.

Canthin teoksessa on nähty mm. dostojevskiläistä sovitustematiikkaa. Kun Anna Liisa tunnustaa rikoksensa ja haluaa sovittaa sen mieluummin vankeudella kuin menemällä naimisiin miehen kanssa, jota ei rakasta, saarnaa pappi hänelle anteeksiantoa. Syyllisyys itse teosta jää kuitenkin yksin hänen kannettavakseen, lapsen isä pääsee tilanteesta kuin koira veräjästä.

Lapsenmurhasta sai Suomessa kuolemantuomion aina vuoteen 1826 asti, jolloin uusiksi sovituskeinoiksi tulivat pakkotyö, vankeus tai Siperiaan karkoittaminen. Vuosisadan loppuun mennessä lapsenmurha oli kuritushuonerangaistuksen syynä lähes joka toisella naisvangilla. Teksti: Petra Himberg

Keskustelu Minna Canthin Anna Liisasta alkaa 10.3.2011

Lukupiirikeskustelu - Narkissos ja Kultasuu

Hermann Hesse (1877-1962), kuva Wikipediasta

Herman Hessen kirjat ovat olleet mielessäni siitä saakka, kun yksi lapsuuteni idoleista kehui Lasihelmipeliä parhaimmaksi kirjaksi ikinä. Minä menin kirjastoon aikomuksena lukea tuo teos, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Hesse jäi kaivelemaan kuitenkin mieltäni ja nyt olen vihdoinkin tutustunut hänen tekstiinsä Narkissoksen ja Kultasuun kautta. Minun täytyy heti alkuun kuitenkin tunnustaa, että kirja on minulla vielä kesken. Aloitin lukemisen mielestäni ajoissa, mutta en ole pitänyt mitään kiirettä, tuntuu ettei ajalla ole merkitystä, kun luen tekstiä. Hessen kieli on mielestäni hyvin runollista ja lumoavaa. Hessen omista traagisistakin elämänvaiheista luin täältä. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1946.

Olen lukenut noin pari sataa sivua ja Kultasuu on saanut juuri veistoksensa Narkissoksesta valmiiksi. Hän ei ole enää poikamainen nuorukainen vaan hänestä on tullut kaunis ja voimakas mies. Kultasuu sanoo taiteen orjuuttavan eikä hän tunne itseään enää vapaaksi. Olen toisaalta ihaillut Kultasuun melkein täydellistä riippumattomuutta ja vapautta hänen lähdettyään vaeltamaan luostarista, mutta toisaalta onko se täydellistä vapautta? Hänellä ei ole mitään kiinnekohtaa elämässään, hän on aina yksin. Vain naiset voivat hetkeksi täyttää hänet rakkaudella, mutta vain hetkeksi.

"...jokainen nainen on kaunis ja kykeni tuottamaan onnea, että vähäpätöinenkin ja miesten halveksima olento pystyi tavattomaan hehkuun ja antaumukseen, kukintonsa ohittanut äidillistä suureempaan, vienon viehättävään hellyyteen, että jokaisella naisella oli salaisuutensa ja lumonsa, joiden keksiminen teki miehen onnelliseksi." (s.187)

Hessen teksti on mielestäni kaunista, naista ylistävää. Kirjassa kuvataan myös ikuista kaksijakoa tieteen ja taiteen, tunteen ja järjen, aineen ja hengen välillä; henkeä ja verta, ruumis ja sielu, vaistonomaisuus ja puhdas henkisyys, puhdas ideoiden maailma ja verinen lihallisuus. Kultasuu jatkaa levotonta etsimistään kuvien kuvaa, puuttuvaa äitihahmoaan. Jatkan itse matkaani kirjan parissa etsien kokonaiskuvaa, lopputulemaa? En ole kurkkinut kirjan loppua, mutta mietin kohtaavatko Kultasuu ja Narkissos vielä? Palaan tänne myöhemmin kommentoimaan lisää.  

Kertokaa, mitä ajatuksia ja vaikutelmia kirja on teissä herättänyt? Oletteko lukeneet Hessen muita teoksia?