maanantai 30. toukokuuta 2011

Agatha Christie


Agatha Christien tuotanto on huikea. Häneltä ilmestyi vähintään kirja vuodessa, työteliäimpinä aikoina parhaimmillaan jo neljä. Kaikenkaikkiaan hän kirjoitti 87 romaania ja novellikokoelmaa, omaelämäkerran, yhden satukirjan, runokirjan sekä salanimellä rakkausromaaneja.

Onkohan lukupiiriläisten joukossa ketään, joka olisi lukenut kaikki hänen teoksensa. Itse olen lukenut enemmän Hercule Poirotin mysteereitä kuin muita Christien luottosalapoliisien kirjoja. Lukupiiri kysyykin, että kuka on suosikkiratkojanne? Hercule Poirot, Neiti Marple vaiko Tommy ja Tuppencen parivaljakko? Vai pidättekö eniten niistä dekkareista, joista nämä suosikkihahmot puuttuvat kokonaan, kuten kuukaudenkirjassamme Ikiyö.


Wikipediasta poimittua:
Samaan vuoteen Roger Ackroydin murhan kanssa osui myös Christien kuuluisa katoamistemppu, joka sai runsaasti huomiota brittilehdistössä. Christie katosi selittämättömästi yhdeksitoista päiväksi, ja hänen autonsa löydettiin hylättynä hiekkakuoppaan. Hänet löydettiin lopulta hotellista Harrogatesta Pohjois-Englannista, ja hän selitti kärsineensä hermoromahduksesta ja muistinmenetyksestä äitinsä sairauden ja aviomiehensä uskottomuuden vuoksi. Koskaan ei selvinnyt, oliko kyseessä oikea muistinmenetys vai mainostemppu. Joka tapauksessa aika oli Christielle raskasta: hänen äitinsä kuoli 1928  keuhkoputkentulehdukseen ja hänen aviomiehensä otti eron samana vuonna rakastuttuaan toiseen naiseen.

Olisipa mielenkiintoista löytää tästä ajasta lehtileikkeitä ja uutisointia..

Oma suosikkini Christien teoksista taitaa olla juuri tämä Roger Ackroydin murha, jota on moitittu lukijan tahallisesta harhaanjohtamisesta. Se on kuitenkin jäänyt hyvin mieleeni. Monien kirjojen tapahtumat sekoittuvat jo mielessäni David Suchetin tähdittämiin tv-sarjoihin tai elokuviin. Mikä on teidän suosikkikirjanne Christien teoksista?

6 kommenttia:

  1. Roger Ackroydin murha aiheuttaa minulle aina harminväristyksiä: se odotti kirjastosta haettuna seuraavaksi luettavana, kun ahmin jotakin artikkelia Christiestä ja siinä paljastettiin juuri tuon kirjan ratkaisu! En käsitä mitä kirjoittaja oli ajatellut... Olipa kiva lukea kirja kun tiesi kooko ajan, kuka on murhaaja.

    Minä sympatiseeraan ehdottomasti neiti Marplea ja Tommya ja Tuppencea - tosin en jälkimmäisten agenttiseikkailuja, vaan niitä "eläkejuttuja". Lempikirjani taitaa olla Neiti Marplen viimeinen juttu, siinä loppuratkaisu oli harvinaisen yllättävä.

    Joku aika sitten ilmestyi kirja Agatha Christie katoaa, jossa käsiteltiin tuota Christien häviämistä. Tosin kirjakaan ei kyennyt antamaan muuta kuin tekijän päätelmiä, varmuutta niistä 11 päivästä ei varmaan saada koskaan...

    VastaaPoista
  2. Ikisuosikki on Eikä yksikään pelastunut, jossa ei ole sankaria, mutta olen kyllä neiti Marple -fani.

    VastaaPoista
  3. Minulla on vähän traumaattinen suhde Agathaan. Olin ala-asteella varma, että olen lukenut kaikki hänen kirjansa (en varmastikaan ollut) ja koska Agatha oli suuri suosikkini, pidin hänestä kuudennella luokalla esitelmänkin. Se oli ilmeisesti liikaa, sillä raja tuli vastaan: en ole sen koommin lukenut Christietä enkä dekkareita muutenkaan. Ja välttelin tähän kokemukseen nojaten pitkään kirjallisuuden opintoja: pelkäsin, että siinäkin liika on liikaa, ja opinnot vievät ilon kirjoista (eivät vieneet).

    Nyt aion kuitenkin rohkeasti lukea Ikiyön, haen sen tänään kirjastosta!:)

    VastaaPoista
  4. Kirsin tavoin minunkin lempparini on Eikä yksikään pelastunut. Myös Askel tyhjyyteen on jäänyt mieleen erityisesti. Ja kyllä se Marple on ehdoton ykkönen noista ratkojista. Vaikka eipä Poirotissakaan mitään vikaa ole. :)

    VastaaPoista
  5. Yksimielistä väkeä, minunkin lempisalapoliisini on ihana Neiti Marple. Parasta Christietä on vaikea valita, mutta Kuolema ilmoittaa lehdessä ja Ruumis kirjastossa ovat lempi-Marplejani.

    Christie on kestänyt aikaa yllättävän hyvin; 16-vuotias Neiti A luki juuri tuon Roger Ackroydin murhan ja tykkäsi kovasti :-)

    Onko kukaan muuten kanssani samaa mieltä siitä, että kapteeni Hastings on rasittava? Hercule Poirot -kirjoista pidän enemmän niistä joissa kapteeni H. on jo Argentiinassa...

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen elämäni Agatha Christie ja jo tämä sai kauhunväreitä kulkemaan lukiessa ja edelleen (nyt tosin murhaaja kurkkii joka pahuksen pimeässä paikassa...). Saas nähdä, uskallanko joskus lukea näitä enemmänkin ;)

    VastaaPoista