Agatha Christie

Agatha Christien tuotanto on huikea. Häneltä ilmestyi vähintään kirja vuodessa, työteliäimpinä aikoina parhaimmillaan jo neljä. Kaikenkaikkiaan hän kirjoitti 87 romaania ja novellikokoelmaa, omaelämäkerran, yhden satukirjan, runokirjan sekä salanimellä rakkausromaaneja.

Onkohan lukupiiriläisten joukossa ketään, joka olisi lukenut kaikki hänen teoksensa. Itse olen lukenut enemmän Hercule Poirotin mysteereitä kuin muita Christien luottosalapoliisien kirjoja. Lukupiiri kysyykin, että kuka on suosikkiratkojanne? Hercule Poirot, Neiti Marple vaiko Tommy ja Tuppencen parivaljakko? Vai pidättekö eniten niistä dekkareista, joista nämä suosikkihahmot puuttuvat kokonaan, kuten kuukaudenkirjassamme Ikiyö.


Wikipediasta poimittua:
Samaan vuoteen Roger Ackroydin murhan kanssa osui myös Christien kuuluisa katoamistemppu, joka sai runsaasti huomiota brittilehdistössä. Christie katosi selittämättömästi yhdeksitoista päiväksi, ja hänen autonsa löydettiin hylättynä hiekkakuoppaan. Hänet löydettiin lopulta hotellista Harrogatesta Pohjois-Englannista, ja hän selitti kärsineensä hermoromahduksesta ja muistinmenetyksestä äitinsä sairauden ja aviomiehensä uskottomuuden vuoksi. Koskaan ei selvinnyt, oliko kyseessä oikea muistinmenetys vai mainostemppu. Joka tapauksessa aika oli Christielle raskasta: hänen äitinsä kuoli 1928  keuhkoputkentulehdukseen ja hänen aviomiehensä otti eron samana vuonna rakastuttuaan toiseen naiseen.

Olisipa mielenkiintoista löytää tästä ajasta lehtileikkeitä ja uutisointia..

Oma suosikkini Christien teoksista taitaa olla juuri tämä Roger Ackroydin murha, jota on moitittu lukijan tahallisesta harhaanjohtamisesta. Se on kuitenkin jäänyt hyvin mieleeni. Monien kirjojen tapahtumat sekoittuvat jo mielessäni David Suchetin tähdittämiin tv-sarjoihin tai elokuviin. Mikä on teidän suosikkikirjanne Christien teoksista?

Agatha Christie: Ikiyö

Kesä tekee tuloaan ja mikä parasta silloin on mukavaa lukea dekkareita. Kuukauden kirjana onkin perinteisten salapoliisiromaanien klassisen edustajan Agatha Christien Ikiyö (1967). Tällä kertaa emme kuitenkaan ratkaise mysteereitä Hercule Poirot'n pienten harmaiden aivosolujen avulla tai herttaisen neiti Marplen kanssa.

Mike Rogers on nuori tyhjätaskuinen autonkuljettaja, joka haaveilee suuresta tulevaisuudesta. Ellie on sievä, hyvin yksinäinen ja liikuttavan avuton. Ensi kohtaamisesta lähtien hän merkitsee Mikelle eniten elämässä ja Ellien avulla toteutuvat Miken hurjimmatkin unelmat. Hän huomaa yllättäen kuuluvansa maailman rikkaimpien sukuun, asuvansa unelmatalossa ja elävänsä ylellisistä ylellisintä elämää.

Mutta Agatha Christie leikkii, tekee salakavalan suunnitelman meidän lukijoiden pään menoksi. Pian pisartaa kauhu pintaan. Olemme tekemisissä nerokkaan, häikäilemättömän ja kylmäverisen murhaajan kanssa.

Ikiyötä kuvataan romanttiseksi, vangitsevan intensiiviseksi, karmaisen jännittäväksi ja yhtä yllätykselliseksi kuin Agatha Christien jännitysromaanit yleensä ovat.

Jännittävää kesän alkua! Lukupiirikeskustelu alkaa 10.6.

Lukupiirikeskustelu - Leena Krohn - Mitä puut tekevät elokuussa

Marjatta Hanhijoki: Leena Krohn. Akvarelli. 1998

Poika yritti rauhoittua. Hän tunsi kukkien tuoksuvan. Hän kuuli veden solisevan. Viileä terälehti hipaisi hänen poskeaan. Nyt hän näki vielä paremmin. Jokaisessa kukassa asui pieni jumala, ja jokaisen kukan oikea nimi oli Ääretön elämä. Poika tiesi nyt, että kasvit tiesivät, mutta niiden tietoa ei koskaan voisi kääntää sanoiksi. Niiden viisaus ylitti kaiken inhimillisen taidon, se oli kasvun erehtymättömyyttä. s. 74-76

Kirjan lukijoille varmaan selvisi vastaus siihen, mitä puut tekevät elokuussa. Minä olisin voinut jatkaa tämän kirjan lukemista vaikka kuinka kauan ja olisin halunut lukea lisää tarinoita meille keskenkasvuisille. Pidin Hyvin erikoisia ihmisiä tarinasta ja Hyvin erikoisten ihmisten klubista. Inkalla on taivas rinnassaan ja hän pystyy nousemaan ilmaan. Hanno on aurinkopoika eikä hänellä ole varjoa lainkaan. Anterolla taas ei ole peilikuvaa eikä voi olla varmaa siitä, onko hän edes olemassa. Nämä lapset kasvavat aikuisiksi, jolloin erityiset ominaisuudetkin katoavat. Toinen suosikkitarinani on Vihreiden lasten legenda, joka kertoo hämärän lapsista, jotka ovat kotoisin jostakin tuntemattomasta maasta ja he tulevat maan pinnalle kuullessaan kellojen kutsuvan soiton. Krohnin tarinoissa on mukana jotain surullista, kaipuuta, tavoittamatonta, vaikka ne ovatkin samalla positiivisia huumoriakaan unohtamatta. Karko Utra on ehdottomasti tämän jälkeen suosikkikryptozoologistini ja hänen kiinnostavat tutkimuksensa epävirallisten eläinten parissa.

Mitä te piditte tästä Leena Krohnin kirjasta? Onko teillä joku erityinen oma suosikkitarina? Pidättekö yleensä fantasiakirjallisuudesta, joksi kirjan voisi luokitella? Olen aikaisemmin lukenut Krohnilta Tainaronin ja Daturan tai harha, jonka jokainen näkee. Minä pidän kovasti Krohnin filosofisista teksteistä ja kauniista kielestä, vaikka merkitysten ymmärtäminen välillä vaatii ihmettelyä ja sulattelua, ainakin minulta.

Leena Krohn (s.1947) on palkittu ja maailmallakin tunnettu kirjailija, jolla on laaja tuotanto. Hän on kirjoittanut romaaneja, lastenkirjoja, novelleja sekä esseitä. Kehoitan tutustumaan Leena Krohnin omiin kotisivuihin, josta tuo akvarellikuvakin on. Siellä on lisää myös Leenan ajatuksia ja tekstejä.

Leena Krohn

Muistuttelen, että pian 10.5 lukupiiri-blogissa keskustellaan Leena Krohnin teoksista. Yhteisluettavana on
Mitä puut tekevät elokuussa: Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille, mutta vaikkei tätä kirjaa olisi ehtinyt lukeakaan, niin vapaasti saa tuoda keskusteluun mukaan muita lukuvinkkejä ja lukukokemuksia.

Leena Krohnilla on erittäin laaja tuotanto ja hän on voittanut lukuisia palkintoja, mm. Finlandia-palkinnon vuonna 1992 esseenovellikokoelmallaan Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. Toivottavasti keskusteluun löytäisi mukaan lukijoita, joille on useampi Krohnin teos tuttu, sillä itse olen vielä ihan aloittelija. Ihastelen kuitenkin hänen teostensa nimiä.. Vihreä vallankumous, Älä lue tätä kirjaa, Matemaattisia olioita ja jaettuja unia, Unelmakuolema, Auringon lapsia..

Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa

Toukokuun kuukauden kirja on Leena Krohnin vuonna 2000 ilmestynyt Mitä puut tekevät elokuussa. Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille. Kuten kirjan alaotsikko kertookin, niin teos sisältää seitsemän kertomusta ja ne jatkavat kirjailijan filosofisten pienkertomusten sarjaa. Krohnille tuttuun tyyliin luvassa on tarinoita ihmisistä ja eläimistä, jotka ovat hyvin erikoisia. Kirjailija on itse kuvittanut kirjan ja olen kiehtovia kuvia jo ihaillen selaillut.

Krohnin maailmaan voi sukeltaa myös lukemalla hänen muuta tuotantoaan. Lukupiirikeskustelu alkaa 10.5.2011.

Toukokuussa keskustellaan Leena Krohnista

On taas aika paljastaa seuraava lukupiirikirja. Valitsimme Saran ja Hannan kanssa toukokuun kirjaksi Leena Krohnin teoksen Mitä puut tekevät elokuussa. Palaan esittelemään kirjan kuvan ja tarkempien tietojen kanssa viikonlopun aikana; teokseen tutustumisen voi joka tapauksessa aloittaa vaikkapa tästä Helsingin Sanomien artikkelista.

Huom! Päätimme, että toukokuun 10. päivä alkavassa keskustelussa voidaan puhua myös muista Krohnin teoksista kuin juuri tästä kirjasta. Voit siis lukea jotain muutakin Krohnilta tai osallistua keskusteluun, jos olet tutustunut Krohniin jo aiemmin. Minä en ole lukenut vielä Mitä puut tekevät elokuussa -teosta, mutta yleisesti olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea edes kirjan tai parin verran Krohnia, hän on niin omanlaisensa kirjailija.

Lukupiirikeskustelu: Andrus Kivirähk, Riihiukko

On jälleen lukupiirikeskustelun aika. Toivottavasti moni on lukenut Andrus Kivirähkin Riihiukon. Olisi hauska tietää, mitä mieltä olitte kirjasta ja millaisia tulkintoja se herätti! Onko tämä hyvä esimerkki nyky-Viron kirjallisuudesta, osaako kukaan kertoa?

Minun on myönnettävä, etten osaa sanoa Riihiukosta oikein mitään täsmällistä. Myönnän lukeneeni teoksen kovin nopeasti, sillä yllättäen teinkin tämän viikon talvilomallani kaikkea muuta paitsi luin, vaikka toisin olin kuvitellut. Pääasiallinen mielikuvani Riihiukosta on se, että se oli ällistyttävä. Jo heti alussa paljastui, että tämä kirja on satiirinen ja monin tavoin absurdi. Mitään samantyyppistä en muista lukeneeni hetkeen - tai ollenkaan. Heti ei nimittäin tule mieleen kirjaa, jossa syödään saippuaa ja kynttilöitä, isketään ruttoa puukolla sorkkaan tai olisi mitään muutakaan sellaista, mitä tässä kirjassa tapahtui. Riihiukon kylän marraskuu oli melkoisen vauhdikas! Kun kerronta oli selkeää, lukijakin pysi helposti kärryillä tuon marraskuun tapahtumissa. Ainakin sitten, kun oli ymmärtänyt, mikä se kratti oikein on.

Helppolukuisuudesta huolimatta kirjaa oli minusta aika hankala tulkita rivien välistä tai vertauskuvallisesti. Luulen, että Viron historian ja kulttuuriperinteen tunteminen olisi antanut Riihiukosta aivan eri kuvan. Koska itselleni ei nyt muodostunut kovin selkeää tulkintaa ko. kirjasta, katsoin, mitä muut ovat sanoneet.

Helsingin Sanomat varottaa pitämästä Riihiukkoa taloudellisena menestyskertomuksena. Hannu Marttila kirjoittaa:
"Mutta varjelkoon meitä suomalaisia näkemästä kirjan väkeä veljeskansan talousihmeen vertauskuvana." Hän esittää, mielestäni uskottavasti, että kyse on enemmänkin sankaruudesta, ja se taas on Suomessa ja Virossa erilaista: "Suomessa sankaruus on nähty yksinäisenä uhmana ja raivona luonnon ja herrojen taipumattomuutta vastaan. Virossa, jonka historia on ollut monin ajoin paljon rankempi, ovela on voinut selviytyä vain sieppaamalla miehittäjän taskusta leipäpalan. Kansantarinat kertovat kavalista ihmisistä, jotka huijaavat piruakin. Vaikka kertoja voittaa naurajat puolelleen, traaginen asetelma on kaikille liiankin tuttu: vahvempi vie kuitenkin lopuksi kaiken."
 
Riihiukko on ilmeisesti onnistunut huijari- ja selviytymiskuvaus, sillä sekä tämä kirja että muu Kivirähkin tuotanto ovat Virossa suosittuja. Minua ilahdutti kirjassa erityisesti kerronta, joka oli sillä tavalla elävää, että näin tarinat mielessäni. En siis hämmästynyt, kun Google tiesi kertoa, että Riihiukko tunnetaan myös näytelmänä.

Hämmästelin hieman kirjan tekstin tyyliä. Tiedän, että kyse on uudesta kirjasta, vaikkeivat tapahtumat nyky-Viroon sijoittuneetkaan. Mielestäni kuulosti kuitenkin liian uudenaikaiselta ja tarpeettomaltakin, että kirjassa oli Mitä vittua -tyyppisiä repliikkejä. Osa sanonnoista kuulosti myös ihan suomalaisilta, mutta koska en osaa viroa kuin aivan vähän, en voi vertailla, miten asiat olivat alkutekstissä. Häiritsikö ketään muuta paikoin liian nykyaikaiselta ja jotenkin huolimattomalta tuntuva teksti, etenkin dialogi?

No niin, Keskustelu on avattu ja sana on erittäin vapaa - kaikenlaisia Riihiukko-kommentteja otetaan mielellään vastaan! :)