Lukiessani Juhaa kohtaus kohtaukselta, tuntui kaikki hyvin tutulta ja samalla oivalsin, että minähän olen lukenut tämän Juhani Ahon yhden tunnetuimmista romaaneista aikaisemminkin. Muistin, että se oli ollut opinnoissani tenttikirjana. Kirjallisuustenttiin piti lukea monia suomalaisia klassikoita ja lukeminenkin oli vähän sellaista nopeaa ja pintapuolista, kun kaikkiin kirjoihin ei aina ehtinyt syventyä. Ehkäpä sen takia en muistanut lukeneeni Juhaa, koska siitä ei tullut tenttikysymystä. Aleksisis Kiven Seitsemästä veljeksestä kyllä kysyttiin.
Juha muistuttaa kreikkalaista murhenäytelmää, tragediaa, koska se on mielestäni hyvin näytelmällinen ja siinä voi nähdä draaman kaarta käännekohtineen loppuhuipennukseen asti. Romaanin keskushenkilöitä ovat Juha ja Marja, joiden näkökulmista fokusoidaan tapahtumia. Päähenkilöiden ajatusmonologien lisäksi romaanissa käydään suoria vuoropuheluja eri henkilöiden välillä. Juha on kasvattanut orpoa Marjaa lapsesta asti ja ottanut hänet vaimokseen tämän aikuistuttua. Marja on Juhaa paljon nuorempi ja pitää häntä enemmänkin isähahmonaan kuin aviopuolisonaan. Aviollinen kanssakäyminen on jossain vaiheessa loppunut ja pariskunta on vieraantunut toisistaan. Nuori, komea kauppamies Shemeikka hurmaa isänännän sekä emännän tullessaan taloon yöpymään. Sen seurauksena syntyy kolmiodraama, jolla on traagisia seurauksia. Marja ihastuu ensimmäistä kertaa elämässään ja lähtee naistenmiehen matkaan. Tragedian tapaan Marja huomaa erehtyneensä (hamartia), kun hänelle paljastuu Shemeikan todellinen luonne naisten viettelijänä ja kesätyttöjen vaihtamisella tiheään tahtiin.
Marja on hyvin voimakas naishahmo kirjassa ja vahva erilaisuudessaan. Hän ei alistu Shemeikan orjaksi kuten kaikki muut naiset Shemeikan kotitalossa Vienan Karjalassa. Juhan ja Marjan koti on Suomessa silloisen Ruotsin puolella rajaseudulla. Juhan henkilöhahmosta minulle tulee voimakas mielleyhtymä Juhani Ahon Yksin romaanin päähenkilöön, joka myös rakastaa nuorta naista ilman vastakaikua. Kumpiakin henkilöhahmoja yhdistää myös vanhenemisen tunteet ja oman ulkonäön pohtiminen. Juha säälittää ja surettaa. Hän on tragedian sankari, jonka loppuratkaisu, heittäytyminen koskeen on uhraus, jolla hän pelastaa ja turvaa vaimonsa ja tämän lapsen (Shemeikan lapsi) elämän. Juhan voisin katsoa näytelmänä, jossa kosken pauhu taustalla edustaisi kuoroa kreikkalaisen tragedian tapaan. Kirjan nimeksi olisi minusta myös hyvin sopinut Juha ja Marja, koska Marja on niin tasavahvasti läsnä teoksessa.
Mitä ajatuksia Juha teissä lukupiiriläisissä herättää? Olitteko jomman kumman puolella Juhan tai Marjan? Mitä mieltä olitte loppuratkaisusta? Olisiko kirja voinut päättyä hyvin? Entä mitä mieltä olitte Shemeikasta? Mitä muuten piditte romaanin kielestä?
Minusta kirjan vahvuus oli varmaan siinä, että oli vaikea olla loppujen lopuksi kummankaan puolella. Juha on "oikeassa" ja Marja "väärässä" mutta Marjankin tunteisiin ja tekoihin löytyy psykologisesti järkevä tausta, eikä Juhakaan ihan puhtoinen sankari ole. Onkohan nimi kannanotto? Sillä Marja on oikeastaan vahvemmin läsnä, ja ainakin tuntui kuin hänen emotionaalista tilaansa olisi selitetty perusteellisemmin kuin Juhan - mutta Juha on se, joka uhraa kaiken.
VastaaPoistaMietin miten suuri osuus Juhan teossa on syyllisyydentunnolla ja sellaisella hylätyn kostolla. Hänen itsetuntonsa on lopussa aika matalalla, hän miettii ehkä tekikö väärin kun aikoinaan itse 'nappasi' Marjan - nythän sitä on pakko pohtia, kun hän tiedostaa Marjan tunteista sen kielteisemmänkin puolen. Minusta oli kiinnostavaa, että Aho laittoi Marjan aiemmin aikomaan samaa hylätyksi tulemisen vaihtoehtona, siis koskeen menoa. Jos Marjalla ja Juhalla olisi ollut parempi keskinäisen viestinnän tottumus, ehkä he olisivat voineet puhua asiat halki. Mutta Shemeikkahan on kolmikosta se ainoa puhuja; Marja ja Juha puhuvat enemmän elein ja teoin, ja ymmärtävät toisiaan sekä oikein että väärin.
Kieli tuntui minusta (suhteessa Aleksis Kiveen, johon väkisinkin juuri nyt vertaan) oikeastaan aika modernilta, mutten erityisemmin lumoutunut siitä. Välillä pilkahti jokin ilmaus, joka tuntui erityisen osuvalta, mutta ei se minun silmääni poikkeuksellista ollut (sorry kaikille Aho-faneille).
Sen sijaan hienoa oli, miten älyttömän hyvin Aho osasi palastella kiivasluontoisen naisen sisäistä maailmaa. Marja oli aika katu-uskottava kiukkupussi ollakseen miehen kirjoittama! (Sorry miehet, tuo kuulosti dissaukselta, ei ollut tarkoitus.) Monet miehet toki kirjoittavat ihan uskottavia naishahmoja, mutta harvoin tulee vau-efekti jos mies on kirjoittanut kirjan, ja siinä on näin paljon naisen sisäistä tunteidensa pohdiskelua...
Olen Juhan lukenut joskus ennen muinoin joten en nyt alkanut lukea sitä uudestaan, vaikka kiinnostus nyt heräsikin tätä kohtaan. En muistanutkaan tuota että Marja oli Juhan kasvatti, aika sairasta sanoisin.. Kuuntelin juuri Ahon Papin rouvan ja siinäkin oli todella hyvin kuvattu naisen sisäistä maailmaa, joten se taitaa olla Ahon vahvuus. Ahohan taisi olla aikamoinen naistenmies, oppikohan hän tulkitsemaan naisen sielun liikkeitä naisjutuistaan, vai oliko hänen kykynsä tähän hänen suosionsa salaisuus? :)
VastaaPoistaHei Booksy ja Réa, hyviä huomioita! Ahoa on kehuttu juuri tästä naisten tunteiden ja sisäisen maailman kuvaajana. Minustakin Marjan hahmo on hyvin uskottava. Haluaisin lukea Papin tyttären ja Papin rouvan seuraavaksi Aholta. Ja näitä en muistaakseni ole lukenut!
VastaaPoistaKävin äsken googlettamassa Juhani Ahon oman elämän kolmiodraamasta. Hänellähän oli suhde vaimonsa Venny Soldan-Brofeldtin siskoon Tillyyn. He asuivat kaikki kolme saman katon alla jonkun aikaa. Ehkäpä siitä sitten tuli omakohtaista kokemusta naisten tunne-elämästä... Tuula Levo on kirjoittanut heidän elämästään faktaa ja fiktiota yhdistelevää romaanin Neiti Soldan, joka on myös lukulistallani. :)
Luin juuri viime viikolla tuon Levon kirjan ja kirjoitin siitä nyt blogiinikin. Lisäsin kirjan syysarvontaan mukaan joten ehkäpä joku onnekas saa sen sitä kautta itselleen. :) Papin tytär ja Papin rouva ovat kanssa varmasti lukemisen arvoisia, olen nekin lukenut aiemmin. Minulla oli Ahosta jäänyt jotenkin negatiivinen muistikuva, ja olinkin vähän yllättynyt kun kuuntelin Papin rouvan (kiitos Ylen areena tästä) että miten kiinnostava kirja se olikaan. Mutta tällaiset kiivaat mielen sisäisten liikkeiden kuvauksiin keskittyvät romaanit eivät raskaudellaan koskaan pääse suosikeikseni.
VastaaPoistaRéa, pakko olla samaa mieltä osittain; en muuten minäkään diggaa ylenpalttisesti päänsisäiseen liikehdintään keskittyvästä tarinasta (ellei pään sisällä tapahdu jotain aivan uskomattoman erikoista tai täysin samaistuttavaa), mutta Juhan pelasti tässä suhteessa napakkuus. Juttua ei venytetty yli sen luonnollisen kantokyvyn...
VastaaPoistaSain kirjan vasta eilen valmiiksi, joten kommentoin hieman jälkijunassa.
VastaaPoistaEnsiksi: hieno kirja! Olin lukenut sen aiemminkin ja tarina on muutenkin tuttu, mutta luin silti kiinnostuneena ja vaikuttuneena.
Ensin ajattelin, että kirjan tuntuu jo aika vanhalta, mutta hetken luettuani olin toista mieltä. Aholla on jotenkin uskomattoman ajaton tapa kuvailla ihmisiä ja asioita, etenkin ihmisiä eli ihmismieltä. Aloin myös ajatella, että vaikka Juhan, Marjan ja Shemeikan tarina tuntuu ensi ajattelemalta melkoisen epäuskottavalta, niin ei se valitettavasti ole mitään mennen ajan tarua. Eipä tarvitse kauheasti lukea juorulehtiä, niin huomaa, että aikamoisia systeemejä nykyihmisetkin saavat aikaiseksi.
Pohdin Réan tavoin, opettivatko naiset Aholle naiseudesta vai johtiko hänen psykologinen tarkkanäköisyytensä menestykseen naisten keskuudessa. Olen lukemassa Ahon elämäkertaa, ehkä siitä selviää. :) Booksyn pohdinta siitä, onko teoksen nimi kannanotto, on erittäin mielenkiintoinen. En osaa vastata. Loppu kyllä vaikutti niin, että lukija jää helposti Juhan puolelle, ja olihan hän jonkinlainen sijaiskärsijä muutenkin.
Hieno kirjavalinta! Mielestäni Juha on yllättävän freesi teos, vielä näinkin pitkän ajan jälkeen. Naishahmo Marja on (aivan kuten edellisissä kommenteissa) tämän romaanin vahvuus. Mielestäni onkin mielenkiintoista, että mieskirjailija luo taas toisaalta vahvan ja psykologisesti uskottavan naishahmon, mutta sen sijaan kaksi varsin latteaa mieshahmoa. Juhahan on ressukka, uhraa kaiken ja nykykielelle käännettynä on oikea tossunalunen, eikä kestä häpeäänsä vaan soutelee koskeen kuolemaan. Perussuomalaistallukka. No, sitten meille jää Shemeikka - hurmuri, Don Juan, joka keräilee naisia kuin postimerkkejä, kerran nuolaistuaan heittää nurkkaan homehtumaan. Mielenkiintoinen ajatus tuo romaanin nimi sympatian osoituksena - en ole ennen ajatellutkaan.
VastaaPoistaMuita huomioita: Mietin Marjan itsekkyyttä ja seksuaalisuutta tuhoavana voimana. Palattuaan kotiin Marjahan ei tunnusta menneensä mielellään, vaan valehtelee miehellensä Juhalle, ja vaatii tätä hakemaan lasta - Marja siis haluaa kaiken: 1. Ensin suhteen Shemeikkaan 2.Säilyttää Juhan ja Juhan valheellisen kuvan hänestä 3. Lapsensa. Miten tunnustus tai luopuminen jostakin näistä olisi vaikuttanut romaanin loppuratkaisuun? Ja sitten - koski, ihana koski! Koski kuohuu taustalla, aivan kuin Marjassa kuohuu seksuaalisuus, joka vanhan miehen kanssa pysyy piilossa, purkautuu vain katkeruutena. Shemeikka vie Marjan pois koskea pitkin, ja Marja vaipuu veneeseen kosken pauhuihin, antautuu seksuaalisuudelleen. Tähän samaan seksuaalisuuteen, jota Shemeikka laskettelee leikitellen, Juha lopulta hukuttautuu.
Hei Noora ja tervetuloa lukupiiriin! Kuohuvan kosken aistii hyvin voimakkaana tekstistä ja hieno tulkinta sinulta koskesta ikään kuin metaforana.
VastaaPoistaKiitos :) Innolla odotan uusia kirjakeskusteluja, tämä blogi on ollut löytö. :)
VastaaPoista