Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Päähenkilöt, aviopari Jago ja Ikuko pitävät tahoillaan päiväkirjoja omasta elämästään ja suhteesta toisiinsa. He yrittävät kommunikoida toistensa kanssa päiväkirjojen kautta, osaamatta puhua asioista kasvokkain. He analysoivat toistensa vikoja ja luonteenpiirteitä tarkkaavaisesti, näkemättä silti omassa käytöksessään moitteita. Oman osansa analysoinnista saavat myös heidän tyttärensä Toshiko ja perheystävä Kimura.
Millaisina teille näyttäytyivät kirjan hahmot? Olivatko he todentuntuisia? Entä toimiko kirjaan valittu kerrontatyyli? Minua kiehtoi lukea avioparin ajatuksia toisistaan, mutta kummastakaan en saanut mitenkään mairittelevaa kuvaa. Tuntui älyttömälle, että he eivät osanneet kunnolla keskustella keskenään ja olisin kaivannut heidän suhteelleen jotain taustoitusta. Pidin kuitenkin siitä, että kirja oli päiväkirjamuotoinen ja päähenkilöiden mielessä olivat ajankohtaiset asiat.
Kirja aiheutti aikanaan kovaa keskustelua Japanin parlamentissa ja toisaalta tämä ei ihmetytä minua. En tiedä tarkkaan, että mitkä asiat silloin keskustelua kuljettivat ja mitkä olivat näitä kohahduttavia asioita, mutta itseäni eniten kohahdutti yksityisyyden rajoilla liikkuminen. Luetaan toisten päiväkirjoja, kuvataan salaa vartaloa, juotetaan ja juovutaan tahallaan, koska muuten ei osata olla toista ihmistä "lähellä". Ikuko oli myös niin kaukana omasta itsestään ja ruumiillisuudestaan, vaikka hän janosi enemmän kokemuksia ja kosketusta, sillä hän ei meinannut edes aluksi tunnistaa itsestään otettuja alastonkuvia. Hän itsekin toteaa olevansa ihminen "jonka sydämessä himokkuus ja ujous ovat rinta rinnan."
Entä muut – mitä jäi mieleen kirjasta, millainen vaikutelma tuli kirjailijasta? Aloitan keskustelun tällaisilla yleisillä vaikutelmillani, katsotaan, miten yksityiskohtaisesti pääsemme kirjaa ruotimaan.
Myönnän, minulla on ennakkoluuloja Keltaisen kirjaston kirjoja kohtaan, kai ne kalskahtavat jollain tavalla vanhoilta ja klassikoilta, jotka jokaisen olisi hyvä lukea, mutta tämä osoittautui hyväksi kirjaksi! Mukavan lyhyt, 140 sivua, joten luki aika nopeasti huolimatta pienestä fontista eikä kovin helposta aiheesta. Alussa kesti hieman, kunnes pääsi mukaan miehen ja vaimon keskiseen päiväkirjadialogiin, loppua kohden keksin, että miehen päiväkirjamerkinnöissä päivämäärän alla on yksi pallero ja naisella kaksi. Helpotti lukemista, kun ei tarvinnut miettiä, kumpi nyt kirjoittaakaan.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, miksi kirjan ilmestyminen kohahdutti Japanissa -56, sillä vaikken itseäni kovin vanhanaikaisena pidäkään, olin itsekin pöyristynyt, kun pettämiskohdat alkoivat ja kirjassa kuvattiin hieman liikaakin avioparin seksiä ja sitä edeltäviä tapahtumia.
Mietin myös, miksi vaimo joi itseään humalaan vaikka tiesi vallan mainiosti, mitä siitä tapahtuu! (Hän sulkeutuu vessaan ja pyörtyy sinne.) Ja mies, joka vähät välitti lääkärin varoituksista todella korkeasta verenpaineestaan. Miehen tehtävänä näytti vain olla yliseksuaalisen vaimonsa tyydyttäminen. Ja vaimo kiusasi miestään ajamalla tätä mustaisukkaisuuteen koko ajan vain syvemmälle. Ei ihan paras tapa hoitaa verenpainetta...
Lukiessani paikannimiä ja henkilöiden nimiä ajattelin Japania ja sitä, miten harmitti (ja harmittaa) kun en mennyt Miehen mukaan Japaniin kesällä pariksi viikoksi (ei ollut oikein rahaa...). Japanissa käyneenä olisi saanut varmaan enemmän irti, kun on nähnyt paikkoja, varsinkin kun kirjan paikat olivat sellaisia osittain, joissa Mies kävi.
Kirjassa oli myös kohta, joka häiritsi minua tulevana hierojana: "--mielestäni on aivan luonnollista tunte vastenmielisyyttä hierojia kohtaan." Lainaus sivulta 98. Hmph.
Pitää kiittää teitä kaikkia kolmea (Tomomi, Jenni ja Sara) taas kerran tästä blogista, pääsen tutustumaan kirjoihin ja kirjailijoihin, joihin en ehkä muuten olisi tarttunut :)
Ihanaa, pitää olla myös innokkaita keskustelijoita. :)
VastaaPoistaTämä keskustelupäivä ja uuden kirjan julkistamispäivä on odotettuja tapahtumia kuukaudessa ;) Köh, minäkö kirjasyöppö? ;)
VastaaPoistaKirja jätti aika ristiriitaiset tunteet. Kaikki henkilöt olivat varsin vastenmielisiä ja minua häiritsi monet ei niin uskottavilta tuntuvat asiat: aviopari joka 20 vuoden jälkeen päätyy tähän tilanteeseen? Tyttären suhde vanhempiinsa? Vaimo joka pettää miestään intohimoisesti, mutta myös kokee hurmaavaa seksiä hänen kanssaan? Vaimo, tämä kovin pidättyväinen, joka käytännössä päätyy tappamaan miehensä? ÄÄH. Onko tässä jokin japanilainen juttu mitä en ymmärrä?
VastaaPoistaMutta. Pidin kirjan rakenteesta, se oli kivan koukkuinen ja monikerroksinen. Etenkin kuin lopussa vielä paljaistui päiväkirjalla kikkailu. Kirjailija pitää tiettyä jännitettä (eroottistakin tavallaan) yllä kirjan läpi ja lukijana haluaa tietää miten tämä päättyy. Jotain symboliikkaa on varmasti siinä miten elämänvoima häviää miehestä himon kasvaessa ja nainen taas on täysin kytymätön. (Jos pitäisi veikata niin jotain tästä aiheesta on saatettu keskustella siellä parlamentissa?)
Toisaalta tuo tatakin mainitsema hyväksikäyttö, johon nainen tavallaan suostuu ja henkilöiden täydelliseltä tuntuva keskusteluytheyden puute ovat tosi karmivia. Ja edelleen myös molempien vanhempien suhde tyttäreen!? Mitä tytär edusti tässä? Miksi hän vihasi isäänsä niin paljon?
Minua hitusen häiritsi myös selkeästi vanhentunut suomennos, mutta toisaalta se sai muistamaan miltä ajalta kirja on.
Tässä nyt päälimmäisiä ajatuksia, mukavaa päästä osallistumaan tähän :)
En tunne japanilaista kulttuuria, en maata, enkä kirjallisuutta. Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa.
Minulla ei ole ennakkoluuloja keltaista kirjastoa kohtaan (se on julkaissut lähes kaikki vanhan lempikirjailijani Vonnegutin suomennokset). Aihe sen sijaan epäilytti. Mutta Avain oli osoittautui helppolukuiseksi ja ehdottomasti lukemisen arvoiseksi. Mainio valinta, Tomomi & kump. :-)
VastaaPoistaMietin tuota rakennetta, joka toi mieleen kirjeromaanit. Tähän tarinaan se toimi mielestäni hyvin. Kun 'kirjeitä' kuitenkin kirjoitti vain kaksi henkilöä, Mies ja Vaimo, jäivät kaksi muuta keskeistä hahmoa (Tytär ja Se Toinen Mies) mielenkiintoisesti auki. He ovat ikään kuin läsnä vain kirjoittajien tulkitsemina. Se antaa loppuratkaisulle mukavasti kutkutusta; ei ole ollenkaan itsestään selvää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.
Käytin tuossa isoja alkukirjaimia, koska ajattelin lukiessani myös, että henkilöissä on jotain tyyliteltyä. Ei varsinaisesti liioiteltua, mutta... harkiten korostettua? Tanizaki on jotenkin ottanut hyvin kapean aiheen ja hyvin pienen henkilöjoukon, ja sitten rakentanut niistä terävän ja purevan asetelman joka tehoaa. En pitänyt kirjaa kovin realistisena (väittäkää vaan vastaan), mutta se oli hieno teos.
Hämmästelen vähän itsekin miten paljon pidin kirjasta, vaikka henkilöt olivat kaikki enemmän tai vähemmän vastenmielisiä - siis vastenmielisiä siinä mielessä, ettei heitä kohtaan juuri tullut empatian tai sympatian tuntemuksia. En haluaisi ajatella, että kukaan tuntemani henkilö toimisi näin. Mies ja vaimo lukevat (muka)salaa toistensa päiväkirjoja, tytär parittaa äitiään ja mies vaimoaan, tyttären sulhasehdokas hiipii äidin puutarhaan... Ymmärrän oikeastaan ihan hyvin miten tämä kirja päätyi parlamentaariseen keskusteluun ;-)
Ehkä yksi syy hyvään lukukokemukseen oli hieno suomennos! Pohdiskelin aiemmin yhden toisen kirjan kohdalla, miten kiittämätöntä hommaa suomentaminen varmaan on, joten on ilo kehua Anhavan kaunista käännöstä Avaimen tapauksessa.
Mulle jäi päällimmäisenä mieleen tai oikeestaa ensimmäinen asia johon kiinnitin huomioni oli se, miten Ikuko samaan aikaan rakasti miestään ja silti ei voinu sietää tämän kehoa, ihokin oli ku mitä, jotain paperia.. no jotain vastenmielistä kuitenkin. Se oli jotenkin kerrottu ja selitetty niin tunteella et muaki alko etomaan.
VastaaPoistaMä tykkäsin eniten kerronnasta, no sekin oli hyvä juttu et se oli päiväkirjamuodossa ja kummatkin sekä mies että vaimo päähenkilöitä. Kerronta on musta erittäin hyvää sillon kun ei tajua lukevansa kirjaa vaan eläytyy ihan täpöllä.
Ja se eroottisuus, mä en kyllä nähny tässä mitään eroottista.. ehkä mulla on kiero käsitys? Enkä mä tajunnu edes et seksiä oli kuvattu niin tarkkaan ennen ku luin tatan ensimmäisen kommentin :)
Kaiken kaikkiaa tässä oli loppuhuipennuksena viel joku psykologinen syöksykierre ihmismielen syvimpiin olemuksiin. Mä en saanu siitä kiinni, mut sellanen analyyttisyys ja asioiden veivaaminen oli hirveen pinnalla mun mielessä ku tätä luin. Kumpikin oli ihan varmoja et toinen lukee salaa toisen päiväkirjaa eikä kumpikaan tainnu koskaan saada tietää ettei niin ollukaan. Mut silti ne kirjotti se "tosiasia" mielessään. Tai tais se Toshiko lukea sitä Ikukon päiväkirjaa isälleen tämän kuolinvuoteellaan.
Ja mä jotenkin ymmärsin, et Ikukon aikomuksena olikin tappaa miehensä siihen korkeeseen verenpaineeseen, joten se tarkottais sitä et tässä käsiteltiin myös hienovaraista murhaa.
Huh, oltiin Annin kanssa aivan eri mieltä aivan samaan aikaan tuosta käännöksestä :-)
VastaaPoistaBooksy - Joo, mäkin huomasin, mut kuten sanottua niin olihan se ajalleen uskollinen ja varmasti sellaisenaan ansiokas suomennos. Aika paljon siinä oli mun mielestä esim. sanoja, jotka on jo poistettu käytöstä.
VastaaPoistaMinulle jäi tästä kirjasta hieman sekava mielikuva. Kaikki henkilöt tuntuivat tavalla tai toisella sellaisilta, ettei heihin voinut ollenkaan samaistua. Välillä oikein nauratti tämä salamyhkäinen päiväkirjoihn kirjoittelu ja vakuuttelu "vilkaisin vain, mutta en lukenut" puhumattakaan tästä kolmiodraamasta ja alkoholinhuuruisista juhlista.
VastaaPoistaPariskunnan avioelämän vaikeutta on hankala ajatella näin modernina länsimaisena ihmisenä, mutta järjestetyissä avioliitoissa tilanne varmasti usein on tuollainen.
Lisäksi naiset ensin kasvatetaan häveliäiksi, siveiksi eikä heillä sallita olevan seksuaalisia haluja. Sitten avioliitossa ventovieraan miehen kanssa, (jota he mahdollisesti jopa inhoavat!), heiltä vaaditaan muutakin kuin vastentahtoista suostumista seksiin. Aika hankalaa!
Itse luulen, että Ikuko nimenomaan halusi juoda itsensä todella humalaan, jotta hän sitten voisi syyttää humalaa ja unta "vääristä" haluistaan. Tuntui silti järkyttävältä lukea miten mieskin innoissaan odotti iltaa, jolloin pääsisi taas valokuvaamaan ym. tajutonta vaimoaan.
Toisaalta mies itsekin oli kuin huumassa, kun vaimo alkoi edes humalassa osoittaa seksuaalisia halujaan (vaikkakaan ei varsinaisesti miestä kohtaan) eikä juuri välittänyt lääkärin puheista ja kaikenlisäksi käytti lääkkeitä ja alkoholia sekaisin ja aivan liikaa. Minun käsittääkseni mies kuitenkin nautti tilanteesta, kun sai olla vaimostaan mustasukkainen.
Toisaalla hän myös valitti miten vaimo on yliseksuaalinen ja toisaalla miten tämä ei pidä seksistä, joten on selvää, ettei miehetkään ole sinuja oman saati naisen seksuaalisuuden kanssa näissä järjestetyissä avioliitoissa.
Kirjan lopussa aloin pohtia oliko pettäminen tapahtunut vain naisen mielikuvituksessa, kun tytär kuitenkin oli menossa naimisiin tämän miehen kanssa. Miksi tämä olisi niin innokkaasti auttanut äitiä järjestämään tapaamisia tulevan miehensä kanssa? Vai valitsiko hänkin (äitinsä tavoin) taloudellisesti järkevän avioliiton vailla intohimoa.
Kaiken kaikkiaan en varsinaisesti pitänyt kirjasta saati sen henkilöhahmoista (!), mutta ajatuksia se kuitenkin herätti.
Heidi - sä osasit selittää tosi hyvin tota niitten avioliittoa! Tuo selvensi omia ajatuksiani myös. Ja itse mietin myös miten paljon kirjassa lopulta oli ns. valetta - pettikö Ikuko miestään todella vai vain päiväkirjassa? Joka tapauksessa asetelma on varsin kieroutunut ja julma - kaikkien osapuolten kannalta.
VastaaPoistaAuringon palvoja - kyllä siinä minusta tosiaan oli selvä eroottinen lataus koko ajan ja voisin kuvitella et 50-luvulla se on voinut olla melkoista "pornoa". Mutta ajat on muuttuneet niin paljon, että meidän taitaa olla tuota lähes mahdoton ymmärtää.
Höh, menestykseni lukupiirikirjojen parissa ei ole toistaiseksi kovin huikea sillä päädyin jättämään tämänkin kesken - ja tämä on kaiken lisäksi näin lyhyt pätkä! :D
VastaaPoistaMutta sivulle 50 mennessä olin täysin tympääntynyt epämiellyttäviin henkilöihin, "lukeekohan se, kyllä se varmaan lukee" -vehtaamiseen ja jankuttamiseen, sairaaseen sammumis-seksi-kuvioon joka ainakin ensimmäisellä kerralla oli käytännössä raiskaus sekä siihen pinnan alla kytevään kieroutuneeseen julmuuteen. Ja kommenteistanne ja kirjan loppuosan selailusta päätellen, yhä kierommaksi ja julmemmaksi touhu olisi mennyt.
Oli kirjassa silti paljon positiivistakin: toisaalta ymmärsinkin niin miestä kuin vaimoakin, ja heidän tilanteensa oli kyllä aika mielenkiintoinen. Päiväkirjatoteutuskin oli toimiva, ja pidän tällaisista jutuista joissa katsotaan samoja asioita/tapahtumia eri näkökulmista. Negatiiviset seikat vaan jyräsivät yli eikä mielenkiinto riittänyt.
Hyvä valinta lukupiirikirjaksi koska tämä on aika takuuvarma keskustelun herättäjä! :)
Niin kävi minullekin, että kesken jäi. Jaksoin 30 sivua, mutta jotenkin lukeminen tuntui väkinäiseltä ja päätin suosiolla luovuttaa. Ei tämä varmastikaan huono kirja ole, mutta en vain päässyt siihen sisään. Näin tällä kertaa. :)
VastaaPoistaMinua tämä kirja taasen alkoi kovasti kiinnostaa. Täytyy hommata se jossain vaiheessa ja lukaista pois.
VastaaPoistaOlen opiskellut Japanin kulttuuria jonkin verran eikä muuten ole ollenkaan kummallista (nykyäänkään), etteivät puolisot välttämättä kovin hyvin tunne toisiaan.
Miehet paiskivat pitkää päivää eivätkä välttämättä edes mene kotiin töiden päätteeksi.
Ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta kirjavalinnasta ja ylipäänsä lukupiirin olemassaolosta. Olen aina haaveillut lukupiiristä, mutta jotenkin en ole koskaan uskaltautunut mihinkään mukaan mutta ehkäpä uskaltaudun nyt näin netissä mukaan...
VastaaPoistaEn ole ehtinyt aiempia lukupiirin kirjoja lukemaan (mutta olen keskusteluja seurannut kiinnostuneena). Joulu/sairaslomalla kuitenkin tarjoutui tilaisuus lukea, ja kävinkin kirjastosta hakemassa Avaimen.
Monien muiden tapaan koin tarinan ja henkilöt vastenmielisiksi. Kuitenkin samalla kirja kiehtoi ja jäi mietityttämään. Oliko juuri mikään päiväkirjoissa kirjoitettu totta? Tarinan kertominen päiväkirjojen kautta oli todella mielenkiintoista. Vaikka ei kirjoittaisikaan päiväkirjoja toisia varten, tulee kuitenkin helposti esittäneeksi asiat tietyssä valossa. Korostaa oman tulkinnan kannalta tärkeitä asioita, ja häivyttää toiset taka-alalle. En nyt oikein saa sanotuksi sitä mitä haen... mutta joka tapauksessa pidin kerronnasta.
Itse koin tarinan ja henkilöt melko uskottavina. Ehkä miehen sairaus oli melko raju, mutta parin väliset suhteet voisin kuvitella hyvinkin todeksi aasialaisessa kulttuurissa, vielä kun huomioi kirjoittamisen ajankohdan. Ja on sitä kuullut ja nähnyt ihan Suomessakin ja vielä tänä päivänä muutamia aivan käsittämättömiä esimerkkejä siitä, kuinka huonosti aviopari todella tuntee toisensa, millaisia kulisseja toisen suuntaan pidetään ja kuinka kommunikaatio ei toimi alkuunkaan.
Yhteenvetona: vastenmielinen tarina, ajatuksia herättävä --> pidin kirjasta.
Minua jäi teoksessa mietityttämään, kuka lopulta käytti hyväksi ja ketä. Ikukon pyörtymiskohtaukset kun ainakin välillä tuntuivat olevan pelkkää näytelmää.
VastaaPoistaOhuin henkilö oli Toshiko-tytär, jonka syyt tekoihin eivät auenneet minulle ollenkaan.
Teoksessa oli minusta huumoriakin - nauratti ajatus humaltuneesta Ikukosta vessassa selviämässä.
Japanin kulttuuria tunnen vähän. Viittaukset Ikukon minän muuttumiseen pukeutumistyylin vaihtuessa länsimaiseksi sekä aviomiehen reaktio olivat kiinnostavia.
Nyt vasta ehdin osallistumaan keskusteluun ja tunnustettakoon heti kärkeen, etten ole lukenut kirjaakaan vielä ihan loppuun.... Aika loppusuoralla kuitenkin olen, ja kirjan tunnelma ja asetelma kävivät selviksi jo ensi sivuilla.
VastaaPoistaMielenkiintoinen, mielestäni ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos! Aika samanlaisia havaintoja olen tehnyt kuin monet muutkin. Päähenkilöt ovat omituisia ja aika kammottaviakin, kenestäkään kirjan hahmosta ei voi pitää. Ja on outoa, kun ei tiedä, kuka puhuu totta ja kuka ei - mutta toisaalta tämä kaikki on kiehtovaa lukemista ja omituisuudessaan tietyllä tavalla uskottavaakin. Mietin lukiessani hyvin samoja asioita kuin Amina, että kyllähän pariskunnilla voi tänä päivänäkin, länsimaissakin, olla vaikka millaisia salaisuuksia ja lukkoja, asioita joista ei voi puhua. Tai asioita, joita ihmiset eivät edes itse ymmärrä. Minusta tämäkin tekee kirjan kiinnostavaksi: yhtäältä teos kertoo selvästi suomalaisille vieraasta kulttuurista ja menneestä ajasta, toisaalta se on kaikessa karseudessaan jotenkin yleisinhimillinen.
Kaikki (vähäinen) japanilainen kirjallisuus, johon olen tutustunut, on ollut kiinnostavaa ja erikoista. Liekö se japanilaisille kirjoille ominaista?
Ihanan paljon tänne tullut jo kommentteja. Kirja näyttää kiinnostaneen suurinta osaa, mutta ymmärrän että henkilöiden epämiellyttävyys sai osan jättämään kirjan kesken.
VastaaPoistaJos luitte kirjailijaesittelyni, niin siellä oli juuri tuosta Mervin mainitsemasta länsimaalaisuudesta suhteessa perinteiseen japanilaisuuteen.
Kirjassa kyllä jäi mietityttämään se, että kuka siinä loppujen lopuksi huijasi ja ketä. Aviopuolison toiminta tuntui raiskaukselle, varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta sitten Ikukon jatkuvat pyörtymiskohtaukset vesittivät tätä julmuutta.
Elegia oli nostanut mielenkiintoisesti esiin sen, kuinka tyypillistä aviopuolisoiden vierauden tunteet ovat japanilaisissa avioliitoissa. Paljolti tämä johtuu juuri siitä, että perinteisesti miehet ovat käyneet töissä ja japanilainen työkulttuuri vaatii omistautumista ja lojaaliutta juuri työpaikoille. On vaikea, miltei mahdotonta kieltäytyä ylitöistä ja työpäivien jälkeen käytetään vielä aikaa yhteistoimintaan "baareissa". Monessa työpaikassa yhä edelleen rokotetaan myös sairaslomapäivistä, sillä ne vähennetään sitten kesälomista ja jälleen perheen yhteisestä ajasta.
Samoja ajatuksia minullakin on herännyt kirjasta kuten teillä muilla ja tämä keskustelu on ollut myös avartavaa. Epämiellyttävyydestä ja vastenmielisyydestä huolimatta kirja kiehtoi minua myös ja painuu mieleen. Pidän näkökulmatekniikasta ja mielenkiintoista olisikin ollut tuohon loppuun, jossa Ikuko mukamas "paljastaa totuuden" vielä tyttären Toshikon oma näkökulma. Toshikon henkilöhahmo ja motiivit jäivät kyllä todella hämäriksi. Ehkä totuus olisi löytynyt sieltä tai sitten ei.
VastaaPoistaYritin lukea tätä kerran ennen, ja kun se tuli lukupiirissä, arvelin että vaikka viimeksi jäi kesken, voisin kokeilla nyt uudelleen. Ja varsinkin kun samalla saisi kuulla, mitä muut siitä ajattelevat. Joten kiitos valinnasta, oli hyvä tarkistaa mielipiteensä.
VastaaPoistaSe ei kylläkään paljon muuttunut, sillä liityn niihin, joiden mielestä se ensimmäinen juopotteluilta on käytännössä raiskaus. Tai lievemmin ja hölmömmin ilmaisten, känniseksiä. Ja siksi minua vaivasi myös se, miksi Tanizaki ei tuo tätä ulottuvuutta / mahdollisuutta ollenkaan esiin.
Siksi nuorena lukiessa leimasin tämän kirjan niiksi korkeakirjallisiksi "sävellyksiksi", joissa mieskirjailijat rakentavat tarinoita naisen seksuaalisuudesta, miehille pysyvästä mysteeristä. Juuri tästä syystä ajattelen, että mieskertoja kirjoittaa Ikukon "haluavan lisää", "nauttivan" ja ties mitä. Näitä sävellysteoksiahan kirjallisuudessa on kohtalainen joukko. Ja, niin on oikeastaan "tieteenkin" puolella, jossa tieteen nimissä luodaan höpinöistä tiedettä.
Osaahan Tanizaki muutoin kerronnan, päiväkirjoineen, vaikka kirja oikeastaan tylsistyy koko ajan edetessään. Tarkoitus lie ollut pureutua tuohon seksuaalisuuteen ja siksi muu aines on jäänyt vähän hutaisun tasolle.
Mutta pidän hyvin paljon Tanizakin Makiokan sisarista ja sen ansiosta Tanizaki on ihan hyvä kirjailija, mutta Japani on tarjonnut muitakin hyviä kirjailijoita. Kuten Kawabatan, Ishiguron ja Inouen.
Tuohon aikaan ei, varsinkaan järjestetyissä avioliitoissa, tunnettu käsitettä vaimon raiskaaminen (joka kriminalisoitiin Suomessakin vasta 1994...). Olisikin mielenkiintoista tietää mitä asioita kirjassa paheksuttiin parlamenttia myöten, kun itseä ihmetytti lähinnä tuo kylmä tunnemaailma ja erikoinen käytöskoodisto. Luultavasti kuitenkin naisen seksuaalinen halu ja syrjähypyt sekä tyttären toiminta oli se kuuma peruna eikä niinkään rakkauden, rehellisyyden ja empatian puute?
VastaaPoistaKirja olisi myös vaatinut jotain selvennystä mitä oikeasti tapahtui ja etenkin tyttären näkökulman.
Minä satuin lukemaan tämän jo aikaisemmin:
VastaaPoistahttp://morre.laiskiainen.org/blog/?p=569
Varsin hilpeä lukukokemus, joka tosin olisi saattanut saada syvempiä ulottuvuuksia, jos tuntisi japanilaista kulttuuria tarkemmin.
Monen moisista syistä, joista ei kuitenkaan enempää, tulen nyt, ehkä myöhemmminkin, kommentteineni pahasti jälkijunassa. Anteeksi ja kiitos Jennille jonka avulla löysin kartalle.
VastaaPoistaJunichiro Tanizaki: Avain
Aikaisemmmmat kommentit olen tietysti lukenut ja joihinkin yritän ottaa kantaa kuten myös Hannan saatesanoihin.
Alkuteos ilmestyi v.1956, 1. suomennos v.1961, lukemani kirja v.2010 ja Anhavan suomennnos iältään siis viitisenkymmentä vuotta. Vanhahtavuus kielessä on epäilemättä alkukielestä peräisin ja Anhava sen on myös suomennokseen välittänyt.
Ei kirja minunkaan kohdallani edennyt kuin siivillä ja saattoi olla, että mietin kirjan nurkkaan heittämistä. Tosin maaliskuu jo lähestyi kun lukeminen oli ohi. Vaikka kirja ohut olikin. Lukupiiri-blogin sivuilla oli maininta asiasta, joka minullekin tuli mieleen. Elokuvamaisuuus. Ja leffahan kirjasta on tehtykin. Japanilaiset tekijät olivat kuusikymmenluvun alussa kovinkin aikaansaapia ns.eroottisten taide-elokuvien kohdalla. Vai muistanko väärin. Avain kääntyy käsikirjoitukseksi ymmärtääkseni aika helposti.
Päiväkirjatekniikka toimi ja tapahtumat etenivät selkeästi. Kameratekniikan kehitys ei ehkä Suomen oloissa olisi mahdollistanut kotikuvausta, Japanissa kyllä. Tataa häiritsi hierojamaininta. Oman entisen ammattini vinkkelistä konjakki ruokajuomana tuntui kummalliselta. Kunnes muistikuva japanilaisista, joiden ruokajuomana oli Musta Rellu jäiden ja cokiksen kanssa, tuli mieleeni.
Henkilöhahmoista toimivimpia olivat mies ja vaimo. Heidän toimintansa muistutti paikoin miekkailua; pisto, pisto, suojaus, perääntyminen. Tyttären ja rakastajan kuvaukset/roolit olivat jotenkin päälle liimattuja ja tekemiset omituisia. Toshikon erilaiset "järjestelyt" olivat aika tökköjä ja Kimuran valokuvien kehittely se varsinainen temppu oli. Meit´oli poikia raitilla kaks´ja tykättiin kumpikin tirkistellä.
Vaimon ja miehen kohdalla pidin peukkuja molemmmille ja hyväuskoisena en kovin aikaisin nähnyt Kimuran kataluutta. Kirjan parhain tunnelma rakentui selkeästi miehen ja vaimon varaan. Muut elementit otettiin kuin kaapista, kun oli niiden tarvis.
Loppuselvittelyssä mutkat oiottiin ja lähtihän ukosta henki. Rauhallisuus, hitaus, unenomaisuuus muuttui kiireiseksi kirjoittamiseksi. Tuliko mieleen leffan käsis.
Moraalista ym. ei sanottavaa. Hyväksikäyttö, jos avioparilla sellaista oli, oli molemmin puolista. Pidin kirjasta, se jäi ja jää mieleen.
Ensimmäisten sivujen / lukujen perusteella ei odottanut niin paljoa.
Anonyymi, kiitos pitkästä kommentista ja pahoittelut, että se tuli julki vasta nyt. Blogger oli jostain syystä luokitellut sen hyväksyntää vaativaksi ja huomasin asian vasta äsken. Mitään moitittavaa pitkässä ja perusteellisessa mielipiteessäsi ei kyllä ole, päinvastoin!
VastaaPoistaHieno ja hyvin osuva tuo vertaus miekkailuun. Ja kyllä, tämän kirjan voi melkein nähdä mielessään, niin elokuvallinen se oli. Olisi kiinnostavaa joskus tutustua tuohon elokuvaan.
Olen huomannut, että vaikken varsinaisesti pitänyt tästä kirjasta, se teki minuun vaikutukseen - kirja palaa mieleeni tuon tuosta. Taisin kommentoida viimeksi tähän keskusteluun, kun en ollut vielä lukenut koko kirjaa, nyt siis vielä sananen sen lopusta. Jos kirja ei muutenkaan ollut maailman uskottavin (paitsi ehkä japanilaisessa kulttuurissa uskottavampi), niin loppu ei ollut ainakaan. Olin ällistynyt, ettei hengenvaarassa ollutta miestä viety sairaalaan. Aivan kuin kaikki olisivat halunneet tappaa hänet! Ja niinhän siinä sitten kävikin. Lopun lupaus äidin, tyttären ja (molempien) liehittelijän yhteisasumisesta oli sekin merkillinen. Mutta tulipa ainakin luettua kirja, joka jäi mieleen!