Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Elokuussa koulujen taas alkaessa sopii hyvin kuukauden kirjaksi Hilja Valtosen esikoisteos Nuoren opettajattaren varaventtiili. Kirja on ilmestynyt 1926 ja se sai heti valtavan suosion. Monet Valtosen kirjat ovat nousseet viihdekirjallisuden klassikoiksi ja niistä otetaan edelleen uusintapainoksia.

Varaventtiilin päähenkilönä on vastavalmistunut opettajatar Liisa Harju, joka matkustaa ensimmäiseen työpaikkaansa Pohjanmaalle, jossa saa vastaansa aataminaikuisten tapojen ja käsitysten muurin. Tylystä kohtelusta huolimatta Liisa ryhtyy haikailematta työhön eikä lipeä periaatteistaan tuumaakaan. Vähitellen uudet tuulet alkavat puhaltaa opettajainhuoneen mausoleumi-ilmapiirissä. Itsevarmat nuoret miehet tulevat myös huomaamaan että Liisa Harjuun eivät tavanomaiset kirkonkylän hurmurin elkeet tehoa.

Huumoria on taatusti meille lukijoille luvassa! Lukupiirikeskustelu alkaa tuttuun tapaan 10.8.

Lukupiirikeskustelu: Rauha S. Virtanen, Ruusunen

Minä taidan kuulua vähemmistöön: olen suomalainen nainen, joka ei ollut ennen tätä Lukupiirin kuukauden kirjaa koskaan lukenut yhtään Rauha S. Virtasen teosta! Onneksi asia tuli nyt korjattua ja toivottavasti ne kuulut Seljan tytötkin löytävät joskus luokseni.

Koska minulla oli Rauha S. Virtasen kokoinen aukko kirjasivistyksessäni, en oikein tiennyt, mitä odottaa Ruususelta. Tai tiesin, mutta odotin väärin. Oletin saavani käsiini jonkun oikein vanhanaikaisen tyttökirjan, sellaisen hymyn huulille tuovan kesäpäivän romskun.

Enpä saanut. Aluksi en pitänyt Ruususesta ollenkaan ja se tuntui minusta jopa tylsältä. 1960-luku ei tuntunut olevan tarpeeksi kaukana, jotta Ruusunen olisi ollut nostalginen ja tyttökirjamainen, vaan se tuntui vain... no, kömpelöltä ja vanhanaikaiselta. Hymähtelin, kun päähenkilön Niinan pikkusisko totesi, että Kreikan vanha tarusto on aina risonut häntä. Oikeastiko teinit puhuivat noin ja tuollaisista asioista? Entäpä sitten Niinan enemmän tai vähemmän salainen rakkaus naapurissa asuvaan kolmikymppiseen perheenisään, tunnettuun kirjailijaan? Pidin kirjaa aluksi aikansa eläneenä ja epäuskottavana.

Mutta jotain siinä kuitenkin oli, sillä jossain vaiheessa tarina vei mukaansa ja itse asiassa lukukokemus olikin mielenkiintoinen, kirjasta jäi elävä muistikuva. Oli kiinnostavaa lukea, miten Niina koki ihastumisensa vanhempaan, vielä naimisissa olevaan mieheen - jos se ei olisi lukiolaiselle piece of cake vieläkään, niin ei ainakaan ollut vuosikymmeniä sitten. Rauhanen oli kuvannut myös tarkasti sitä, miten asenneilmasto alkoi tuolloin muuttua. Vaikka esimerkiksi Niinan vanhemmat olivat varsin perinteisiä ja pikkukaupungin hienoston miellyttämishalussaan melkoisen kauheita, Niinan rakastetun kirjailijan vaimo oli selvästi modernimpi ja vapaamielisempi.

Ja sitten se kirjailijuus! Oli hauska lukea, miten kirjallisesti lahjakas lukiolaistyttö kirjoitti ensimmäistä romaaniaan ja toisaalta, millaista oli aikuisen, jo julkaisseen kirjailijan työ ja miten yhteisö siihen suhtautui. Minusta Rauha S. Virtanen ei asettunut kirjassa kenenkään puolelle, mutta hän toi loppujen lopuksi esille hyvin monenlaisia teemoja ja asenteita. Kiinnostavaa!

Toivottavasti kaikki lukupiiriläiset eivät ole aivan lomafiiliksissä, vaan löydämme keskustelijoita. Teiltä, joille Rauha S. Virtanen on tutumpi kirjailija, olisi kiva kuulla, millaisia hänen muut kirjansa ovat - joko suhteessa Ruususeen tai ihan itsenäisenä teoksina.  Entä millaisia lukumuistoja teillä on Virtasen kirjoista? Veikkaan, että nostalgisia, sillä monet ovat taitaneet lukea Virtasta lapsena ja nuorena.

Paljon onnea Rauha!

Kuva Lapsen maailma 2006:5 lehdestä, jota käytetty myös lähteenä

Tänään 28.6. tasan 80 vuotta sitten syntyi Rauha Susanna Virtanen. Rauha on kotoisin Kuortaneelta ja kasvoi pohjalaisessa suurperheessä. Jo 14-vuotiaana Rauha päätti, että hänestä tulisi kirjailija. Tarinan kertomisen lahjan hän omasi lapsuudesta alkaen ja hänellä oli valtava tarve kirjoittaa tarinoita. Esikoisteos Seljan tytöt ilmestyi 1955, jolloin Rauha oli 24-vuotias. Tyttöromaanista tuli heti suosittu ja se aloitti rakastetun Selja-sarjan, jota on luettu sukupolvesta toiseen. Viimeisin Selja-kirja Seljan Tuli ja Lumi ilmestyi 2009.

Rauha on kirjoittanut useita nuortenromaaneja ja sen lisäksi näytelmiä, tv-näytelmiä ja kuunnelmia. Romaani Joulukuusivarkaus (1970) on käännetty myös saksaksi ja unkariksi. Nykyään Tampereella asusteleva palkittu kirjailija kirjoittaa edelleen aina kun vaan on aikaa kirjoittamiselle. Rauha viettää paljon aikaa kuuden lapsenlapsensa kanssa ja heidän kauttaan hän on sukeltanut nykynuorten ja -lasten maailmaan. Rauhan harrastuksia ovat mm. elokuvat ja tietenkin lukeminen. Rauhan lempityttökirjoja ovatkin Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjat.

Olen tavannut hurmaavan Rauha S. Virtasen, joka on luonut hienoa suomalaista tyttökirja-genreä ja jonka kirjat puhuttavat meitä kaikkia edelleen. Rauha saa runsaasti fanipostia lukijoiltaan pikkutytöistä isoäiteihin. Omasta tuotannostaan lempikirjanaan hän pitää Lintu pulpetissa (1972). Muusta kirjailijan tuotannosta voitte lukea täältä.

"`Leimahdus´ elämässäni tapahtui vuonna 1945 Alavuden kirkonkylän keskikoulua käydessäni. Kokemus oli voimakas, mutta ei oikeaoppisen montgomerylainen, pikemminkin ns. köyhän miehen tai tässä tapauksessa köyhän tytön leimahdus. Siinä ei nimittäin verho raottanut haltioittavia tuonpuoleisia visioita vaan räväytti auki varman maallisen tulevaisuuden kuvan. Silloinen 14-vuotias kirjoitti päiväkirjaansa: `Minusta tulee kirjailija ja kirjoitan samanlaisia kirjoja kuin L.M. Montgomery´" s.338 Virtanen teoksessa Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt Ahola & Koskimies (toim.)

Heinäkuussa ei nukuta Ruususen unta, vaan..

Heinäkuussa keskustellaan Rauha S.Virtasen nuortenkirjasta Ruusunen. Kirja ilmestyi vuonna 1968.
Ruusunen kuvaa rohkeasti kirjallisesti lahjakkaan koulutytön kapinallista ensirakkautta keski-ikäisen, naimisissa olevaan boheemikirjailijaan. Teoksen on sanottu olevan siirtymävaiheen romaani sekä Virtasen omassa tuotannossa, mutta myös koko suomalaisen nuortenkirjallisuuden kentässä. Lukupiirikeskustelussa voimme virittäytyä miettimään teosta myös tästä kontekstista.

Itselleni Rauha S.Virtanen on tuttu, sillä olen tehnyt hänen Lintu pulpetissa -teoksestaan kandidaatin tutkielman. Sara on tavannut kirjailijan ja tehnyt hänestä jutun omaan blogiinsa.

Kaikki, erityisesti Seljan tyttöjen fanit, tulkaa mukaan keskustelemaan heinäkuussa Ruususesta.

Lukupiirikeskustelu alkaa 10.7

Lukupiirikeskustelu: Agatha Christie, Ikiyö

Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö.

Suljin juuri kuukauden lukupiirikirjan, Agatha Christien Ikiyön, ja oloni on hämmentynyt. Tämä oli ensimmäinen Agathani sitten ala-asteen, ja odotin jotain aivan toisenlaista. Tiesin, etteivät Poirot tai Marple ole mukana tässä kirjassa, mutta silti odotin jotain perinteisempää Christietä: selkeää rikosta, sen tutkintaa, kunnon vanhan ajan salapoliisiromaania, jota lukiessa tulee nostalginen fiilis.

Ikiyötä lukiessa ei tullut. Aluksi pidin kirjasta kovasti, mutta ihmettelin, missä se rikos on. Kirjassa ei tuntunut edes tapahtuvan oikein mitään. Nuori köyhä mies haaveilee unelmiensa talosta ja äkkiä saakin sen, kun rakastuu upporikkaaseen perijättäreen ja nai tämän. Talon sanotaan kyllä olevan mustalaisten kiroama, mutta mitään sen hurjempaa ei aluksi tapahtunut.

Minusta kirjan kaikki tapahtumat olivat sen viimeisessä neljänneksessä - ja se oli inhottava neljännes! En sano jännittävä, koska minusta teos ei ollut niinkään pelottava kuin kammottava. Kuinka pitkälle ihminen voi mennä pahuudessaan? Voiko pahuuden tielle lähtenyt parantua? Mitä kaikkea rahan ja menestymisen himossa voi tehdä? Kirjan loppupuolelta ei puuttunut ruumiita, vaan niitä tuli aivan liikaakin. Onneksi sympatiani eivät olleet heränneet kirjan päähenkilöä kohtaan, koska kävi ilmi, ettei hän olisi niitä ansainnutkaan.

Koska kirja ei ollut ollenkaan dekkarimainen, yritin etsiä siitä taustatietoa. En kuitenkaan saanut selville muuta kuin Wikipedian tiedon: Ikiyö on yksi niistä romaaneista, jossa Agatha Christie kokeili psykologian ja yliluonnollisen  kerronnan mahdollisuuksia.

Mitä mieltä olette, onnistuiko hän tässä psykologisessa kauhukertomuksessa? Jäivätkö kirjan tapahtumat ja päähenkilön pahuus vaivaamaan mieltä? Arvasitteko, miten lopussa käy?

Minä en arvannut, joskaan en yrittänyt arvuutellakaan. En pitänyt kirjasta niin paljon, että olisin eläytynyt sen maailmaan ja pohtinut, mistä mikäkin seikka kirjassa johtuu. Valitettavasti kirjasta ei tullut sellaista oloa, että luenpa heti toisenkin Agathan; puolittain oletin sellaista fiilistä, koska lapsena luin Christietä intohimoisesti.

Mutta jos luen lisää Agatha Christien kirjoja, valitsen seuraavaksi perinteisemmän dekkarin. Ehkä Hercule Poirotia. Entä muut: kumman valitsette, perinteisen salapoliisi-Agathan vai psykologisen kauhu-Agathan?

Agatha Christie

Agatha Christien tuotanto on huikea. Häneltä ilmestyi vähintään kirja vuodessa, työteliäimpinä aikoina parhaimmillaan jo neljä. Kaikenkaikkiaan hän kirjoitti 87 romaania ja novellikokoelmaa, omaelämäkerran, yhden satukirjan, runokirjan sekä salanimellä rakkausromaaneja.

Onkohan lukupiiriläisten joukossa ketään, joka olisi lukenut kaikki hänen teoksensa. Itse olen lukenut enemmän Hercule Poirotin mysteereitä kuin muita Christien luottosalapoliisien kirjoja. Lukupiiri kysyykin, että kuka on suosikkiratkojanne? Hercule Poirot, Neiti Marple vaiko Tommy ja Tuppencen parivaljakko? Vai pidättekö eniten niistä dekkareista, joista nämä suosikkihahmot puuttuvat kokonaan, kuten kuukaudenkirjassamme Ikiyö.


Wikipediasta poimittua:
Samaan vuoteen Roger Ackroydin murhan kanssa osui myös Christien kuuluisa katoamistemppu, joka sai runsaasti huomiota brittilehdistössä. Christie katosi selittämättömästi yhdeksitoista päiväksi, ja hänen autonsa löydettiin hylättynä hiekkakuoppaan. Hänet löydettiin lopulta hotellista Harrogatesta Pohjois-Englannista, ja hän selitti kärsineensä hermoromahduksesta ja muistinmenetyksestä äitinsä sairauden ja aviomiehensä uskottomuuden vuoksi. Koskaan ei selvinnyt, oliko kyseessä oikea muistinmenetys vai mainostemppu. Joka tapauksessa aika oli Christielle raskasta: hänen äitinsä kuoli 1928  keuhkoputkentulehdukseen ja hänen aviomiehensä otti eron samana vuonna rakastuttuaan toiseen naiseen.

Olisipa mielenkiintoista löytää tästä ajasta lehtileikkeitä ja uutisointia..

Oma suosikkini Christien teoksista taitaa olla juuri tämä Roger Ackroydin murha, jota on moitittu lukijan tahallisesta harhaanjohtamisesta. Se on kuitenkin jäänyt hyvin mieleeni. Monien kirjojen tapahtumat sekoittuvat jo mielessäni David Suchetin tähdittämiin tv-sarjoihin tai elokuviin. Mikä on teidän suosikkikirjanne Christien teoksista?

Agatha Christie: Ikiyö

Kesä tekee tuloaan ja mikä parasta silloin on mukavaa lukea dekkareita. Kuukauden kirjana onkin perinteisten salapoliisiromaanien klassisen edustajan Agatha Christien Ikiyö (1967). Tällä kertaa emme kuitenkaan ratkaise mysteereitä Hercule Poirot'n pienten harmaiden aivosolujen avulla tai herttaisen neiti Marplen kanssa.

Mike Rogers on nuori tyhjätaskuinen autonkuljettaja, joka haaveilee suuresta tulevaisuudesta. Ellie on sievä, hyvin yksinäinen ja liikuttavan avuton. Ensi kohtaamisesta lähtien hän merkitsee Mikelle eniten elämässä ja Ellien avulla toteutuvat Miken hurjimmatkin unelmat. Hän huomaa yllättäen kuuluvansa maailman rikkaimpien sukuun, asuvansa unelmatalossa ja elävänsä ylellisistä ylellisintä elämää.

Mutta Agatha Christie leikkii, tekee salakavalan suunnitelman meidän lukijoiden pään menoksi. Pian pisartaa kauhu pintaan. Olemme tekemisissä nerokkaan, häikäilemättömän ja kylmäverisen murhaajan kanssa.

Ikiyötä kuvataan romanttiseksi, vangitsevan intensiiviseksi, karmaisen jännittäväksi ja yhtä yllätykselliseksi kuin Agatha Christien jännitysromaanit yleensä ovat.

Jännittävää kesän alkua! Lukupiirikeskustelu alkaa 10.6.