keskiviikko 10. elokuuta 2011

Lukupiirikeskustelu: Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Rakas varaventtiili!
Mitä osaisinkaan sinulle nyt kertoa lukuprosessista ja Hilja Valtosen viihdyttävästä teoksesta Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). Olen koonnut tähän sivuillesi joukon innokkaita lukupiiriläisiä jakamaan aatoksia ja keskustelemaan teoksesta.

Vedän nyt kasvoilleni arvokkaimman opettajar-ilmeeni ja kirjoitan lehdillesi muutaman rivin ja odotan muiden täydentävän ajatuksiani. Rakas varaventtiilini ei tietystikään jaksa käsittää, että minunlaisellani kukoistavalla olennolla ei yksin sanat riitä pohtimaan lukukokemusta. Asia on kuitenkin niin mukavasti, että ryhmässä on voimaa ja yhdessä saamme paremmin keskustelua syntymään. Ohhoo! (Metrin pituinen ihastunut huokaus.)

Meitä on kolme "valistajaa" tässä tuvassa, Jenni ja Sara täydentävät minua kun lähden vetämään tätä keskustelua. En yksin jaksaisi tehdäkään kaikkea tätä vihkotyötä. Työsuunnitelman mukaisesti on tämän nuoren opettajattaren määrä nyt aloittaa.

Nyt panen hetkeksi kynäni "patenteerattuun kynänpyyhkimeen n:o 1" ja kuuntelen, mitä omatuntoni sanoo tähän alkajaisiksi, sillä en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa loppuun asti ja kovasti jo ryhmä odottelee keskustelun käynnistämistä.
Kirjan kieli ja nuoren opettajattaren elämänasenne on vain tarttunut minuun jo alkusivuilta niin voimakkaasti, että oma ääneni meinaa vallan kadota. Aina on virkistävää lukea kirjaa eri aikakaudelta kuin missä itse elää. Kieli, sisäinen arvomaailma ja ihmisten väliset suhteet samanaikaisesti huvittavat, mutta myös kiehtovat erilaisuudellaan. Onko jotain, jota tähän aikaan ei millään kaipaisi? Onko jokin teoksen moraalisessa maailmassa jotain niin vanhahtavaa, ettei sitä meinaa siinäkään kontekstissa ymmärtää? Vai onko kaikki nykylukijalle kiinnostavaa ja ymmärrettävää?

Lausuin julki kysymykseni. Romaanissa on varmasti jotain erilaista, koska se on kirjoitettu eri aikana. Onko tämä liian arvottava kysymys, sillä eihän näin automaattisesti tarvitse olla. Ihmettelin vain sanastoa ja siitä näkyvää teoksen henkilöhahmojen arvomaailmaa. Luonnollisesti puhutaan tavoista, joilla ei enää ole merkitystä. Ei tarvitse kääriä viihdekirjoja paperiin, eikä viihdekirjan pitäisi ainakaan enää antaa ympäröivälle seurakunnalle ala-arvoista käsitystä sisäisestä minästä. Vai kuinka?

Teosta pidetään viihdeklassikkona, mikä siinä on erityisen leimallista viihdekirjallisuudelle? Miltä tuntuu teoksen huumori?

Jatkan keskustelua, kunhan saan luettua eteenpäin. Täyteltääkäpä vihkoja nyt ahkerasti.


Rakas varaventtiilini! Omatunto sanoo: "Hyvä Hanna! Hyvä!"

9 kommenttia:

  1. Rakas varaventtiili! Tunnustan, että minun omatuntoni kolkuttaa. Oi, miten se soimaakaan! En nimittäin ole nyt lukenut tätä teosta laisinkaan, mutta takavuosilta se on hyvinkin tuttu. Kun muistelen lukukokemustani, minua alkaa hymyilyttää. Kirja oli täynnä hauskoja sattumia ja sukkelia sanontoja. Kuule varaventtiili, kerron vain sinulle, että Nuoren opettajattaren varaventtiili on läsnä elämässäni joka päivä. Nimittäin juuri sen sivuilta opin, että tätejä voi sanoa hieman pahansuovasti ja ilkikurisesti tanteiksi, ja - ehkä oikeutetusti - siskonpoikani kutsuu minua tantiksi. Niin totta kuin nimeni on tantti, aion lukea Varaventtiilin vielä joskus uudestaan.

    Minusta kaikki kirjan tapahtumat olivat ymmärrettäviä, mutta elämä kuulosti samanaikaisesti yksinkertaiselta ja hankalalta, vaikka niinhän se ehkä onkin, edelleenkin. Toivottavasti joku muu on lukenut kirjan aivan hiljattain ja kertoo kirjasta tarkemmin, minulle siitä jäi lähinnä tuo riemastuttava mielikuva sekä tantin arvonimi.

    Oi, varaventtiili! Minun on nyt mentävä. Sen lisäksi, että olen luistanut lukupiirivelvollisuuksistani, olen ollut huithapeli myös kotihommissa ja saan pian tärkeän yövieraan. Palaan siis kotitöiden pariin, mutta käyn varmasti vielä katsomassa sinua, ehkä jo tänäänkin.

    VastaaPoista
  2. Mahtava alustus, Hanna! Hymyilytti heti, tuli niin elävästi kirjan tunnelmat mielen :-)

    Luin rakkaan varaventtiilin helmikuussa ja tykkäsin siitä kovasti. Se että ajankuva (tavat ja tavattomuudet) ovat vanhentuneet, on minulle osa kirjan viehetystä; ihan samaa aitovanhaa sävyä ei varmaan tavoittaisi kukaan tänä päivänä Varaventtiilin ajoista kirjoittava...

    MIkähän siinä oli erityisen viihdekirjallista? Ehkä Liisan ilkamoiva sävy ja ote, ja kaikki väärinkäsitykset, ja muualta tulleen näkökulma pohjalaiskylään. Juonikuviot ja ylipäätään kovin korostuneet persoonallisuudet ovat nekin kai viihdekirjamaisia. Mutta näin jälkikäteen mietittynä Liisa on ajankohtaansa sijoitettuna todella radikaali sankaritar! Valtosella on ollut pokkaa... Oikeastaan ainoa konventio, joka saa asianmukaisen kumarruksen, on rakkaustarinan onnellinen lopetus - muilta osin tehdään ihan jotain muuta.

    Huumorista sanoisin, että kaikkia Valtosen tyyli ei ehkä huvita, mutta minusta se on ihan virkistävä poikkeus. Toista samantyyppistä ei tule mieleen nykykirjailijoissa, ainakaan niissä joita olen lukenut.

    VastaaPoista
  3. Oi rakas varaventtiilini. Sinä olet tuonut minulle lohtua ikävään hetkeen. Olet kuin oletkin hyvä, ymmärtävä ystävä lähellä silloin kun kirjastosta ei ole löytynyt mitään luettavaa tai kun kaikki on tullut luetuksi. Sinuun olen tarttunut jo useaan kertaan ja tulen vastakin tarttumaan. Ikävää sinulle, että vieressäsi hyllyssä tuuppivat toisiaan muutkin Sankarittaret Varpu Vapaasta Kirstiin, jotka välillä vievät voiton sinusta. Toisaalta säilyt parempana, kun en ahnehdi sinua liian usein.

    Kamalaa kirjoittaa kirjasta sinä, vaikka niitä rakastankin. ;)

    Hassuinta tässä teoksessa on minusta aina ollut loppu. Puolihuolimattomasti jossain välissä varaventtiili saa kuulla Hänestä, joka ei vaivautunut vastaamaan. Sitten yllättäin hän, suuri tuntematon, lopussa tulee ja vie. Korpis-raukka jää nuolemaan näppejään. Tosin olin kyllä pettynyt vanhaan suomifilmiin, jossa korpinen sai kuin saikin Liisansa. Filmikäsis ei taida taipua tuntemattomuudesta tulevaan rakastettuun.

    Sama iloisuus ja reippaus on Liisassa, kuin muissakin Valtosen sankareissa. Eilen lukaisin Valtosen elämäkerrallisen teoksen Oma kehun ja täytyy sanoa, että paljon on Valtonen ottanut omasta elämästään sankarittariinsa. Monta teosta vilisi mielessäni, mm. Opettajan villikko, Hätävara, Rakas Vihtori ja Varaventtiili toki, kerrotaanhan teoksessa kirjan synnystä. Lukekaa ihmeessä, jos saatte käsiinne.

    VastaaPoista
  4. Hassua, en ole itse koskaan ajatellut Valtosen kirjoja "vanhanaikaisina". Olen lukenut suurimman osan useaan kertaan ja luen varmaan tulevaisuudessakin. Mielestäni Valtonen oli itse asiassa "järkyttävän" moderni kirjailija aikakaudellaan. Esimerkiksi Neiti Talonmiehessä on yksi kohta, joka saa minun aina nauramaan ääneen, mutta jota lukiessani mietin, eikö se muka ollut pieni skandaali aikoinaan? Viittaan Neiti Talonmiehen kirjeissään kertomaan "sukutarinaan", joka alkaa kertomalla isäntämiehen aamupissoista lumihankeen! :DDDD

    Rakastana kaikkia Valtosen kirjoja, mutta johtuneeko tuosta erityisesti hersyvästä huumorista, että Neiti talonmies on kuitenkin se kaikkien aikojen suosikki :)

    VastaaPoista
  5. Eka Valtonen jonka luin oli Vaimoke, joka ei sytyttänyt niin paljon kuin tämä. Lienee siitä, että nyt tähän tarttuessani tiesin mitä tuleman pitää. Ja siksipä osasin nauttia tästä täysin siemauksin.

    Musta on ihanaa muutenkin lukea jotakin vanhaan aikaan kirjoitettuja teoksia, kun niistä näkee maailman eri silmin kuin nykypäivän lapsi ympäristönsä näkee.

    Muhun kolahtaa kyllä Valtosen kerronta ja hauskaakin hauskemmat kommentit, joita ei osaa lainkaan odottaa. Mitään syvää analyysiä en kyllä nyt tähän hätään osaa kehittää :)

    VastaaPoista
  6. Piti tulla komppaamaan vielä tuota siskon kommenttia: minustakin loppu tuli vähän kulman takaa. Mutta ei harmittavasti (sillä olihan Häneen viitattu aiemminkin kirjassa) vaan jotenkin raikkaasti. Valtonen ei noudattanut normaalia kaavaa, jossa "sankaria" kierretään kuin kuumaa puuroa koko kirjan ajan. Se on osa Valtosen kirjojen hauskuutta; ne eivät menekään niin kuin odottaisi.

    Voi, alkaa kuola valua: Neiti talonmies ja Omakehu ovat vielä lukematta :-)

    VastaaPoista
  7. Oi jestas mikä kirja! Lukiessa saa oikein kunnolla tuta vanhan ilmapiirin ja fiiliksen aivan täysillä, niin hyvin Valtonen osaa sitä kuvailla!

    Kirjassa ollaan Pohojammaalla, jossa minullakin on sukujuuria. Kivaa oli, että lupsakka savolainen joutuu pohojammaalle aivan erilaisiin ympyröihin kuin mihin on tottunut. Lisäksi tykkäsin kovasti siitä, että tarina kulki varaventtiiliin kirjoittamisen muodossa.

    Kirjan luki melkoisen nopeasti vaikka sivuja oli päälle 200. Ehkä sen sai aikaan juuri päiväkirjamaisuus eli se, ettei "luvuista" tehty liian pitkiä. Lukiessa matkasin fiiliksessä menneisyyteen ja kanssaelin friiaamista ja sipinääsupinaa, minkä aiheutti kulkeminen suositun miehen kanssa, varsinkin ilman mitään romanttisia haihatuksia (vaikka sitä ei tiedetykään yleisesti)! Tuli aivan mieleen Anni Polvan Tiina-sarja ja aikuisille suunnatut teokset, täytyykin niihin perehtyä uudemman kerran, onneksi osa Tiinoista löytyy vanhempieni luota, sain aikaiseksi perinnöksi äidin ja kummitädin kokoelman <3

    Useamman kerran nauraa kihertelin joko ihan ääneen (kotona, avokki kun on jo tottunut, että saatan nauraa kihertää samalla kun luen) tai hymyillä hiljaa itsekseni (bussissa tai odottaessani bussia) lukiessani. Itsevarma ja sanavalmis nuori opettajatar antaa nenille kylän juoruakoille ja muutamalle miekkosellekin siinä ohella. Ah ja voih! :)

    Täytyypä varmaan tutustua muuhunkin Valtosen tuotantoon, pari opusta löytyy ainakin mummini hyllystä ;)

    VastaaPoista
  8. Tulen nyt jälkijunassa keskusteluun, kun olin aiemmin reissaamassa ja en kyllä ehtinyt lukea kirjaakaan, mutta jotakin muistan vanhastaan;)

    Valtos-fani olen minäkin. Edellisen kerran luin tämän kirjan vastavalmistuneena opettajattarena junamatkalla Kuopiosta Seinäjoelle -olin vieläpä työhaastatteluun menossa! Savolaistyttönä minun on siis aina ollut helppo samaistua tarinaan, vaikka eri aikakaudella liikutaankin.

    Minäkin petyin ensimmäisellä lukukerralla (joskus teinivuosina) loppuun, mutta toisella kertaa jo aikuisena se tuntui jotenkin uskottavammalta, ei niin kliseiseltä.

    Ja Hanna: Ihana, ihana alustus!

    VastaaPoista
  9. Voihan varaventtiili vastavalmistuneena opettajana minun piti lukea tämä! Mutta se on vielä kesken. Ehkä minunkin pitää lähteä junamatkalle Amman tapaan ja lukea se loppuun :)

    VastaaPoista