sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Lukupiirikeskustelu: Rauha S. Virtanen, Ruusunen


Minä taidan kuulua vähemmistöön: olen suomalainen nainen, joka ei ollut ennen tätä Lukupiirin kuukauden kirjaa koskaan lukenut yhtään Rauha S. Virtasen teosta! Onneksi asia tuli nyt korjattua ja toivottavasti ne kuulut Seljan tytötkin löytävät joskus luokseni.

Koska minulla oli Rauha S. Virtasen kokoinen aukko kirjasivistyksessäni, en oikein tiennyt, mitä odottaa Ruususelta. Tai tiesin, mutta odotin väärin. Oletin saavani käsiini jonkun oikein vanhanaikaisen tyttökirjan, sellaisen hymyn huulille tuovan kesäpäivän romskun.

Enpä saanut. Aluksi en pitänyt Ruususesta ollenkaan ja se tuntui minusta jopa tylsältä. 1960-luku ei tuntunut olevan tarpeeksi kaukana, jotta Ruusunen olisi ollut nostalginen ja tyttökirjamainen, vaan se tuntui vain... no, kömpelöltä ja vanhanaikaiselta. Hymähtelin, kun päähenkilön Niinan pikkusisko totesi, että Kreikan vanha tarusto on aina risonut häntä. Oikeastiko teinit puhuivat noin ja tuollaisista asioista? Entäpä sitten Niinan enemmän tai vähemmän salainen rakkaus naapurissa asuvaan kolmikymppiseen perheenisään, tunnettuun kirjailijaan? Pidin kirjaa aluksi aikansa eläneenä ja epäuskottavana.

Mutta jotain siinä kuitenkin oli, sillä jossain vaiheessa tarina vei mukaansa ja itse asiassa lukukokemus olikin mielenkiintoinen, kirjasta jäi elävä muistikuva. Oli kiinnostavaa lukea, miten Niina koki ihastumisensa vanhempaan, vielä naimisissa olevaan mieheen - jos se ei olisi lukiolaiselle piece of cake vieläkään, niin ei ainakaan ollut vuosikymmeniä sitten. Rauhanen oli kuvannut myös tarkasti sitä, miten asenneilmasto alkoi tuolloin muuttua. Vaikka esimerkiksi Niinan vanhemmat olivat varsin perinteisiä ja pikkukaupungin hienoston miellyttämishalussaan melkoisen kauheita, Niinan rakastetun kirjailijan vaimo oli selvästi modernimpi ja vapaamielisempi.

Ja sitten se kirjailijuus! Oli hauska lukea, miten kirjallisesti lahjakas lukiolaistyttö kirjoitti ensimmäistä romaaniaan ja toisaalta, millaista oli aikuisen, jo julkaisseen kirjailijan työ ja miten yhteisö siihen suhtautui. Minusta Rauha S. Virtanen ei asettunut kirjassa kenenkään puolelle, mutta hän toi loppujen lopuksi esille hyvin monenlaisia teemoja ja asenteita. Kiinnostavaa!

Toivottavasti kaikki lukupiiriläiset eivät ole aivan lomafiiliksissä, vaan löydämme keskustelijoita. Teiltä, joille Rauha S. Virtanen on tutumpi kirjailija, olisi kiva kuulla, millaisia hänen muut kirjansa ovat - joko suhteessa Ruususeen tai ihan itsenäisenä teoksina.  Entä millaisia lukumuistoja teillä on Virtasen kirjoista? Veikkaan, että nostalgisia, sillä monet ovat taitaneet lukea Virtasta lapsena ja nuorena.

10 kommenttia:

  1. Kirjoitin juuri omaan blogiini, kuinka ilahduttavaa oli lukea Ruusunen uudestaan näin aikuisena, koska en nuorena kauheasti pitänyt tästä kirjasta, vaikka monia muita Virtasen kirjoja rakastinkin. Päädyin nyt siihen, että kirjan aihe on häirinnyt minua, koska muuten tämä ei ole mitenkään kovin erilainen kuin muut Virtasen kirjat.

    Virtasen muissakin kirjoissa on kyllä käsitelty rankkojakin aiheita, kuten alkoholismia ja perheväkivaltaa. Selja-sarja alkaa varsin herttaisena ja huolettomana, mutta varsinkin kolmannessa ja neljännessä kirjassa mukaan tulee vakavampia ja synkempiä teemoja. Tyylillisesti ja teemallisesti Ruusunen kuitenkin on minusta lähempänä 70-luvun kirjoja Lintu pulpetissa (suuri suosikkini!) ja Joulukuusivarkaat.

    Kirjat ja kirjoittaminen taitavat olla suuressa roolissa kaikissa Virtasen kirjoissa. Niissä on aina joku lukutoukko tyttö, joka haaveilee kirjailijan urasta tai ainakin rakastaa lukemista. Ehkä yksi syy miksi pidin näistä kirjoista niin kovasti nuorena. Ja pidän kyllä vieläkin.

    VastaaPoista
  2. Kuulun samaan vähemmistöön, tämä oli ensimmäinen Virtaseni :-) Jatkoa varmasti tulee. Minusta tämä oli yllättävän rankka ja kiinnostava kirja. Antin vaimon asennoituminen etenkin oli - kirjan yleisen ilmapiirin huomioon ottaen - aika raikas riuska ratkaisu.

    VastaaPoista
  3. Minullekin ensimmäinen Virtaseni, enköhän tutustu jossain vaiheessa myös ainakin Seljan tyttöihin :)

    Jos aloitetaan ihan perusjutuista, kansi ja fontti eivät houkuttele kauheasti lukemaan, sillä ne muistuttavat liikaa yläasteen äidinkielen tunnille luettua "Länsirintamalta ei mitään uutta", mikä ei napannut juurikin sotateemansa vuoksi yhtään, vaan kun oli pakko lukea, niin luettiin. Takakannen perusteella sitten taas kiinnostus herää ja kun kirjaa vain alkaa lukea, on teksti mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa. Eniten ehkä nautin vanhahkosta tekstistä, ei tosin mikään ihme, sillä kirja on kirjoitettu vuonna 1968... Toisaalta taas riipii Niinan intohimo minulle jollain tavalla vieraampiin aiheisiin kirjoissa: luonto, runous, runomainen kerronta ja kuvailu ihan arkipäiväisistäkin asioista.

    Kirjassa ärsytti myös kirjailija-Antti, Niinan ensirakkaus. Jotenkin Niinan ajatus siitä, ettei hän voi koskaan tuntea samanlaisia tunteita ketään muuta kohtaan on sellainen, mihin voin samaistua. Mutta ehkä se on se nuoruus, mikä sai ajattelemaan noin.

    Kaiken kaikkiaan fiilikset luetusta ovat hieman sekavat. Tykkäsin ja en tykännyt. Ehkä jotenkin ahdistikin lukea tätä välillä. Mutta tutustuinpa taas uuteen kirjailijaan ja kirjaan :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen lukenut Virtasta jo lapsena joten voinen jotain kommentoida tuohon tyyliasiaan. Kaksi ensimmäistä Selja-kirjaa ovat selvästi herttaisempia kuin myöhempi tuotanto. Ruusunen, Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa tarjoilevat jo ristiriitaisempaa ja aikuisempaa maailmaa.

    Virtasessa on kuitenkin mahtavaa se, että hän ei aliarvioi lukijoitaan, vaan todella pystyy menemään päähenkilöittensä nahkoihin ja tarjoaa samastuttavia lukukokemuksia. Minä olen näistä nauttinut eri tavoin ja eri syistä eri ikäisenä.

    VastaaPoista
  5. Oi voi, olisipa mielenkiintoista lukea tämä kirja uudestaan, mutta tähän hätään en taida saada Ruususta käsiini! Luin kirjan joskus herkässä teini-iässä ja olin hyvin vaikuttunut. Mielenkiintoista, että kirja tuntuu aikuislukijoissakin herättävän hämmentyneitä tunnelmia.

    Tatan mainitsemasta kansikuvasta: Ruususen kansi ei ole jäänyt minulle ollenkaan tuollaisena mieleen eikä ollenkaan vastaa muistikuvaani kirjan tunnelmasta. Olisinkohan lukenut kansipaperittomana versiona? Ihme peikko tuo kuvan Niina, ja vähän höntit pusuhuulet.

    VastaaPoista
  6. Luin ensimmäistä kertaa Ruususen ja pidän Virtasen kirjoittamistyylistä. Seljatkin luin vasta aikuisiällä. Ruusunen jäi kyllä mieleen ja oli vaikuttava lukukokemus. Minä ihmettelin myös nuorten fiksua keskustelua kirjallisuudesta ja "korkeasellaisesta". Toisaalta se on ihan uskottavaa, kun olen seurannut lukio-ikäisten väittelyä kirjallisuudesta. Pidin myös kirjailijuuden ja kirjoittamisen kuvaamisista.

    Kirja on kohahduttanut aikoinaan ja jäin miettimään, mitä jos Niinan ja Antin suhde olisikin edennyt pidemmälle kuin suudelmien tasolle? Kirja olisi varmasti kohdannut sensuurin kuten nykyäänkin nuortenkirjallisuudessa on moraalisia portinvartijoita. Nyt Niinansta luotiin ujo ja viaton ei-seksuaalinen hahmo. Oliko se teistä uskottavaa?

    Tuosta Ruususen kansikuvasta, että ensimmäisessä 1968 painoksessa kirjassa on erilaiset paperikannet - hyvin ruususmaiset.

    VastaaPoista
  7. Sara, jotenkin mä edes kuvitellut Niinaa muunlaiseksi, kuin millaiseksi Virtanen hänet kuvasi. Nyt pystyin paremmin samaistumaan häneen enkä usko, että olisi toiminut toisenlaisen Niinan kanssa. Ja tuohon pohdintaasi, jos Niina ja Antti olisivat menneet pidemmälle, olisi se ainakin itsessäni aiheuttanut pahoinvointia. Ei heidän suhteensa kuulunut mennä tuon edemmäksi! Tai sitten en osaa kuvitella vaihtoehtoista Ruususta kuin minkä nyt luin ;) Pidemmälle menevä suhde olisi varmasti aiheuttanut pahennusta kirjan ilmestyessä.

    VastaaPoista
  8. Pidemmälle menevä suhde tuohon aikaan avioliitossa olevan miehen kanssa ei ollut "mahdollista" - siis varmaankin sitä tapahtui, mutta ns. hyvästä perheestä olevalla lukiolaistytöllä ja ihan selvin päin se ei olisi ollut uskottavaa. Minä olen lukenut tuon vuoden 1968 ruusukantisen, kuulun samaan ikäpolveen kuin Niina oli.

    En tiedä, mitä sensuuri olisi sanonut siihen, jos Niina ja Antti olisivat menneet sänkyyn. Mutta ei tarvi mennä kovin montaa vuotta taapäin tästä päivästä, kun Riikka Pulkkinen kirjoitti esikoisensa Raja ja joillekuille oli liikaa, että lukiolaistytöllä oli seksisuhde nuoreen opettajaan. Olkoonkin vain opettaja-oppilassuhde taustalla, niin siinä oli kyse jokseenkin samanikäisistä ihmisistä kuin Ruususessa ja asetelma oli samanlainen.

    VastaaPoista
  9. Minustakin Niinan viattomuus oli uskottavaa. Hänethän kuvataan runotytöksi, jolla ei ole kokemusta edes itsensä ikäisistä pojista, saati vanhemmista miehistä. Niina on muutenkin sosiaalisesti vetäytyvä, ei viihdy ikäistensä seurassa ja ujostelee vanhempien seuraa. Niina tuntee rakkauden vain kirjojen kautta: hänen suurin ihastuksen kohteensa ennen Anttia on kirjan henkilö. Ehkä Niina alunperin ihastuu Anttiin, koska vanhempana ja kuuluisana kirjailijana tämä on ikäänkuin tavoittamaton: sitten kun Antti vastaakin tunteisiin, on se tytölle aluksi melkoinen järkytys.

    En ole itsekään ollut mikään seksuaalisesti varhaiskypsä nuori, ja varmaan senkin takia Niinan viattomuus oli minusta aivan realistista.

    VastaaPoista
  10. Hei ja kiva, kun olette kommentoineet kysymykseeni! Lähinnä mietin seksuaalisuuden tabua tyttökirjallisuudessa ja Niina vielä edustaa tätä puhdasta, viatonta runotyttö-perinnettä, mutta tietynlaista murtumakohtaa on jo Ruususessa mielestäni näkyvissä. Anttihan (humalassa muistaakseni) yrittää kerran Niinaa kaataa sinne sänkyyn, mutta Niina torjuu hänet pelästyneenä. Eli tässä on vielä siveän tytön käyttäytymismalli näkyvissä, joka on se oikea ja hyväksyttävä ja seksualisuus esitetään hyvin kielteisenä ja pelottavana asiana. Asetelma on kuitenkin siis radikaali aikaansa nähden, kun kyseessä on nuoren aikuistuvan tytön suhde naimisissa olevaan vanhempaan mieheen.

    Ilmeisesti tyttökirjallisuudessa ja nuortenkirjallisuudessa seksuaalisuuden tabu on rikkoutunut vasta 80-luvulla vai tiedättekö, jotain nuortenkirjoja 70-luvulta, jossa seksuaalisuuden käsittely muuttuu vapautuneemmaksi ja erityisesti tyttöjen kohdalla?

    VastaaPoista