torstai 15. syyskuuta 2011

Juhani Aho: Juha


Mies—pitkäselkä, rohdinpaita, virsujalka—hakkaa kaskea korkean vaaran rinteellä. Kun koivu kaatuu, alkaa toisen lehvistö jo tutista ja lastut lennellä. Hän kaataa niitä säärensä paksuisia kuin pajukkoa raivaten, selkäänsä oikaisematta.

Näin alkaa Juhani Ahon Juha-romaani, jonka ilmestymisestä on kulunut tasan 100 vuotta. Juhani Ahon (1861-1921) syntymän 150-juhlavuoden kunniaksi lukupiirin kuukauden kirjana on kolmiodraamaksi kuvattu romaani. Juhaa on saatavilla Guttenbergin projektista, jossa on paljon muutakin Ahon tuotantoa helposti ladattavissa lukulaitteelle tai sitten suoraan näytöltä luettavissa.

Juhani Aho oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija ja hän oli myös ensimmäinen suomalainen kansainvälisesti tunnettu kirjailija. Aho kehitti määrätietoisesti suomen kieltä ja loi pohjaa modernille kirjasuomelle. Häntä on pidetty tarkkanäköisenä naisten tunteiden kuvaajana, joka uskalsi tarttua arkoihinkin aiheisiin. Aho toimi kirjailijan ammattin lisäksi kääntäjänä, toimittajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kirjailija oli naimisissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa. He vuokrasivat Tuusulanjärven rannalta talon Aholan, johon he perustivat Tuusulan taiteilijayhteisön. Lisää kirjailijasta voi lukea Juhani Ahon Seurasta, josta löytyy juhlavuoden kunniaksi paljon järjestettyjä tapahtumia.

Kirjablogeissakin on pyörinyt syksyn aikana esittelyjä Ahon teoksista. Onko Juha jo entuudestaan tuttu lukupiiriläisille? Entä mitä suosikkeja teillä on Ahon tuotannosta?

Lukupiiri-keskustelu alkaa tuttuun tapaan 10.10, joka onkin Aleksis Kiven päivä.

4 kommenttia:

  1. Täytyypä kommentoida kun sattui niin, että kirja on ennestään tuttu.

    Pidin aikoinaan Juhasta todella paljon. Muistan lukeneeni sen yhdeltä istumalta, ja olin silloin muistaakseni vasta 16! Jokin kerronnassa viehätti ja tarinahan on upean traaginen jos niin voi sanoa.

    Tuon kirjan jälkeen en epäröinyt tarttua Rautatiehen, josta siitäkin kyllä pidin. Joskaan en aivan yhtä kovasti ihastunut kuin Juhaan, mutta erinomaisen hyvä muistikuva on kirjasta jäänyt. Aikaa on vierähtänyt noista enkä sen koommin ole Ahoa lukenut, mutta tämäpä oli hyvä muistutus, että joskus taas pitäisi.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin Ahon kirjat olen aiemmin kiertänyt kaukaa, tiedä sitten miksi mutta ei ole sytyttänyt. Katsotaan, muuttuuko mieli tämän jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Pidän kovasti Ahon tuotannosta. Luettuja ovat ainakin Rautatie, Papin tytär, Papin rouva, Panu, Helsinkiin ja Yksin sekä myös tämä Juha. Juhan teemat eivät ole vanhentuneet - ihmisluonnon eri puolet eivät jätä nykylukijaakaan kylmiksi. Marjan valinnat mietityttävät, samoin Juhan rakkaus ja pyyteettömyys. Suosittelen!

    VastaaPoista
  4. Eilen Ylen Teemalta tuli juuri loistava dokumentti Juhani Ahosta, ja siinä valotettiin Juhan taustoja. Olen lukenut Juhan joskus lukiossa, enkä muista siitä enää mitään, joten voisin hyvin lukea sen nyt uudelleen.

    Lainasin viime viikolla kirjastosta Rautatien, joten nyt syksyn aikana olisi tarkoitus lukea Ahoa vähän enemmänkin. :)

    Sara / p.s. rakastan kirjoja

    VastaaPoista