maanantai 15. elokuuta 2011

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Syyskuussa kuukauden kirjana on viime vuonna kohuakin herättänyt palkitun kirjailijan Juha Itkosen teos Seitsemäntoista (2010). Otava esittelee kirjaa näin:

90-luvun alussa nuori poika on kesätöissä tavaratalossa. Illat hän viettää kavereineen Linnan rannassa, kuuntelee Doorsia ja unelmoi loistavasta tulevaisuudesta. Töissä poika tutustuu yhdeksän vuotta vanhempaan Veskuun. Veskulla on rahaa ja hänen seurassaan pääsee ravintoloihin. Vesku alkaa suunnitella jopa yhteistä ulkomaanmatkaa.

Parikymmentä vuotta myöhemmin poika on päässyt Helsinkiin ja hänestä on tullut kirjailija. Samaan aikaan viisikymppinen yksinhuoltaja Päivi on edelleen töissä tavaratalossa. Kirjoittajakurssilla Päivi käy läpi hurjia elämänvaiheitaan. Hän muistaa kirjailijapojan nuorena kesätyöläisenä. Poika on kirjoittanut Veskusta, mutta Päivin mielestä hän valehtelee törkeästi. Kenen muistot ovat totta ja kenellä on oikeus kertoa? Mitä tapahtuu, kun ihmisistä tulee henkilöitä ja elämästä raakamateriaalia?


Nyt kaikki nopeasti varaamaan kirjaa kirjastosta ja tervetuloa mukaan varmasti monenlaisia ajatuksia herättävään keskusteluun!

7 kommenttia:

  1. Hei, hyvä syy lukea loppuun tämä joskus aloitettu ja joskus saatu kirja =O

    VastaaPoista
  2. Komppaan Maria, lainasin tämän jo muutamaviikko sitten ja nyt olisi hyvä moivaatio lukea loppuun :).

    VastaaPoista
  3. Pitää toivoa, ettei kukaan nappaa tätä kirjastosta, jonka ohi tänään kuljen, niin saan sen jo nyt itselleni :)

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavaa lukea Lukupiirin näkemykset! Ei mennyt mulla ihan kärkeen Itkos-listalla, mutta oli kirjalla hetkensä, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  5. Yllätyin kun kirja löytyi helposti kirjastosta, joten nyt se on pöydällä odottamassa. :)

    VastaaPoista
  6. Uuuh sain tämän joskus Jorin arvonnasta ja se on roikkunut lukemattomana siitä lähtien. Nytpä olisi hyvä tilaisuus lukea tämä.. :) yritetään tulla mukaan!

    VastaaPoista
  7. Nyt se on varmaa - en saanut ajoissa lainattua :-/

    Mutta ehkä palaan kommentoimaan sitten jälkijunassa, kunhan saan kirjan joskus...

    VastaaPoista