sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lukupiirikeskustelu: Andrus Kivirähk, Riihiukko



On jälleen lukupiirikeskustelun aika. Toivottavasti moni on lukenut Andrus Kivirähkin Riihiukon. Olisi hauska tietää, mitä mieltä olitte kirjasta ja millaisia tulkintoja se herätti! Onko tämä hyvä esimerkki nyky-Viron kirjallisuudesta, osaako kukaan kertoa?

Minun on myönnettävä, etten osaa sanoa Riihiukosta oikein mitään täsmällistä. Myönnän lukeneeni teoksen kovin nopeasti, sillä yllättäen teinkin tämän viikon talvilomallani kaikkea muuta paitsi luin, vaikka toisin olin kuvitellut. Pääasiallinen mielikuvani Riihiukosta on se, että se oli ällistyttävä. Jo heti alussa paljastui, että tämä kirja on satiirinen ja monin tavoin absurdi. Mitään samantyyppistä en muista lukeneeni hetkeen - tai ollenkaan. Heti ei nimittäin tule mieleen kirjaa, jossa syödään saippuaa ja kynttilöitä, isketään ruttoa puukolla sorkkaan tai olisi mitään muutakaan sellaista, mitä tässä kirjassa tapahtui. Riihiukon kylän marraskuu oli melkoisen vauhdikas! Kun kerronta oli selkeää, lukijakin pysi helposti kärryillä tuon marraskuun tapahtumissa. Ainakin sitten, kun oli ymmärtänyt, mikä se kratti oikein on.

Helppolukuisuudesta huolimatta kirjaa oli minusta aika hankala tulkita rivien välistä tai vertauskuvallisesti. Luulen, että Viron historian ja kulttuuriperinteen tunteminen olisi antanut Riihiukosta aivan eri kuvan. Koska itselleni ei nyt muodostunut kovin selkeää tulkintaa ko. kirjasta, katsoin, mitä muut ovat sanoneet.

Helsingin Sanomat varottaa pitämästä Riihiukkoa taloudellisena menestyskertomuksena. Hannu Marttila kirjoittaa:
"Mutta varjelkoon meitä suomalaisia näkemästä kirjan väkeä veljeskansan talousihmeen vertauskuvana." Hän esittää, mielestäni uskottavasti, että kyse on enemmänkin sankaruudesta, ja se taas on Suomessa ja Virossa erilaista: "Suomessa sankaruus on nähty yksinäisenä uhmana ja raivona luonnon ja herrojen taipumattomuutta vastaan. Virossa, jonka historia on ollut monin ajoin paljon rankempi, ovela on voinut selviytyä vain sieppaamalla miehittäjän taskusta leipäpalan. Kansantarinat kertovat kavalista ihmisistä, jotka huijaavat piruakin. Vaikka kertoja voittaa naurajat puolelleen, traaginen asetelma on kaikille liiankin tuttu: vahvempi vie kuitenkin lopuksi kaiken."

 
Riihiukko on ilmeisesti onnistunut huijari- ja selviytymiskuvaus, sillä sekä tämä kirja että muu Kivirähkin tuotanto ovat Virossa suosittuja. Minua ilahdutti kirjassa erityisesti kerronta, joka oli sillä tavalla elävää, että näin tarinat mielessäni. En siis hämmästynyt, kun Google tiesi kertoa, että Riihiukko tunnetaan myös näytelmänä.

Hämmästelin hieman kirjan tekstin tyyliä. Tiedän, että kyse on uudesta kirjasta, vaikkeivat tapahtumat nyky-Viroon sijoittuneetkaan. Mielestäni kuulosti kuitenkin liian uudenaikaiselta ja tarpeettomaltakin, että kirjassa oli Mitä vittua -tyyppisiä repliikkejä. Osa sanonnoista kuulosti myös ihan suomalaisilta, mutta koska en osaa viroa kuin aivan vähän, en voi vertailla, miten asiat olivat alkutekstissä. Häiritsikö ketään muuta paikoin liian nykyaikaiselta ja jotenkin huolimattomalta tuntuva teksti, etenkin dialogi?

No niin, Keskustelu on avattu ja sana on erittäin vapaa - kaikenlaisia Riihiukko-kommentteja otetaan mielellään vastaan! :)
 

4 kommenttia:

  1. Kirja oli alkuun hämmentävä, juurikin täysin uusien termien (kratti) vuoksi. Mutta viihdyttävä! Kivasti oli jokaisen luvun alussa kerrottu hieman, jos oli "erikoisempi" päivä, silloin varsinkin vanha kaksikko (nimiä en muista) oli suuremmassa roolissa. Ehkä juuri kirjan erilaisuus ja absurdius teki kirjasta näin viihdyttävän kuin se oli. Voiteet ja jauheet, joilla pystyt muuttamaan itsesi vaikka sudeksi ja kokoaikainen varastelu hyväosaisemmilta ilman, että kukaan puuttui asiaan sekä uskomukset sinisestä lehmästä, piilotetusta aarteesta ja muotoaan muuttava rutto olivat ihanan piristävä osa. Riihiukon hahmoksi kuvittelin vanhan ukon, hieman kotitontun (esim. kuvan kaltainen osoitteesta http://1.bp.blogspot.com/_tur_JOpL4wY/TTdkrtG1hgI/AAAAAAAADfY/IfC_FP8ce-g/s1600/kotitontut%2B003.jpg). Ja noidan kuvittelin alkuun koukkunokkaiseksi kumaraksi akaksi, mutta kun Riihiukko kutsui häntä nimellä "Minna", muuttui mielikuva ei-niin-noitamaiseksi. Mutta silti hieman outo ja erakkomainen nainen.

    Voisi olla mielenkiintoista tutustua muihinkin Kivirähkin teoksiin :)

    VastaaPoista
  2. Mä olin todella iloisesti yllättynyt tällasesta absurdimaisesta kerronnasta ja tapahtumista. Musta oli ihanaa jotenkin vaan heittäytyä jonnekin aivan epärealistiseen maailmaan. Koskaan ei tienny et mitä seuraava virke sisältää.

    Tarinasta itsestään niin mulle tuli kovin ironinen olo monessa kohtaa. Just kun olis kuvitellu et nyt ne saa toisensa ja nuin niin sitte toinen yhtäkkiä kuoleekin. Samoin kaikki petkutukset ja muut oli jotenkin niin kärjistettyjä, et tosimaailmassakin vois tapahtua. Yleensä mitä hullumpi juttu, sitä paremmin se uppoaa todellisuudessa.

    Hahmot oli tosi sympaattisia ja kratit oli aivan loistava keksintö. Mä jäin kylläkin miettimään krattien ja renkien välisiä eroja. Janne-renki oli ihan lopen kyllästyny olemaan aina komenneltavana kun taas kratin elämäntehtävänä oli saada ihmisten toiveet ja käskyt toteutetuiksi, mutta siitä huolimatta näillä oli jollain lailla kovempi omanarvontunto, esmes kratti-Jooseppia kun ajattelee.

    Kokonaisuudessaan mä tykkäsin kyllä kovasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Minuakin hihitti kaikki hassuus ja epärealistisuus etenkin kirjan alussa. Luulen, että ilmeeni oli aivan epäuskoinen: mistä ihmeestä tässä on kyse? :D

    Nyt hihittelen tuota Tatan laittamaa kotitonttukuvaa. Minullekin tuli jotain tuollaista, tosin hieman enemmän sellaista "sitkeää ja kärttyistä" mieleen.

    Auringon Palvoja, mielenkiintoinen tuo Janne-kratti-pohdiskelu! Hyviä havaintoja.

    VastaaPoista
  4. Mä taas en päässyt kirjassa alkua pidemmälle. Ei oikein iskenyt tämä tyyli. Pysyn siis edelleen siinä kannassa, että melkein kaikki virolaiset kirjat on outoja. (en ole siis kovin montaa saanut loppuun asti)

    VastaaPoista