Joulukuun kuukauden kirjana oli Charles Dickensin klassikkoteos vuodelta 1843, joulutarina, A Christmas Carol. Luin kirjasta Wsoy:n vuonna 1984 julkaiseman version Joululaulu; joulutarina on julkaistu suomeksi myös muina ajankohtina ja eri nimillä.
Lyhyesti: olin ihastunut! Olen aloittanut tämän kirjan ennenkin, aika monestikin sen jälkeen kun sain sen lahjaksi joskus vuoden 1984 tienoilla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin loppuun. Nyt aion päästä useamminkin, vaikka joka joulu. Vanhoissa kirjoissa on sellaista taikaa, jota ei löydä muualta. Ainakin tässä versiossa taianomaisuutta lisäsivät vielä Michael Foremanin taiteilemat kuvat, joita valitettavasti en saanut skannattua ennen kuin annoin kirjan ystävälle lainaan.
Joulutarinan perusidea on tuttu monelle sellaisellekin, joka ei ole lukenut kirjaa: saita liikemies Scrooge saa jouluna vieraakseen henkiä ja muuttuu anteliaaksi ja inhimilliseksi, kaikin puolin paremmaksi ihmiseksi. Henget vievät Scroogen menneeseen ja tulevaan, lopputuloksena on muuttunut mies: Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista! (kirjan viimeinen kappale)
Kirjan taika ei piilekään niinkään juonessa – vai piileekö, onhan toisaalta ihastuttavaa lukea juuri perinteistä kertomusta? – vaan kerrontatavassa. Minusta siinä oli jotain todella sympaattista ja jotenkin rauhoittavaa: tämän kirjan kanssa oli hyvä olla. Ilahduin heti kirjan aloituksesta, myhäilin hauskalle kummittelulle:
Lyhyesti: olin ihastunut! Olen aloittanut tämän kirjan ennenkin, aika monestikin sen jälkeen kun sain sen lahjaksi joskus vuoden 1984 tienoilla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin loppuun. Nyt aion päästä useamminkin, vaikka joka joulu. Vanhoissa kirjoissa on sellaista taikaa, jota ei löydä muualta. Ainakin tässä versiossa taianomaisuutta lisäsivät vielä Michael Foremanin taiteilemat kuvat, joita valitettavasti en saanut skannattua ennen kuin annoin kirjan ystävälle lainaan.
Joulutarinan perusidea on tuttu monelle sellaisellekin, joka ei ole lukenut kirjaa: saita liikemies Scrooge saa jouluna vieraakseen henkiä ja muuttuu anteliaaksi ja inhimilliseksi, kaikin puolin paremmaksi ihmiseksi. Henget vievät Scroogen menneeseen ja tulevaan, lopputuloksena on muuttunut mies: Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista! (kirjan viimeinen kappale)
Kirjan taika ei piilekään niinkään juonessa – vai piileekö, onhan toisaalta ihastuttavaa lukea juuri perinteistä kertomusta? – vaan kerrontatavassa. Minusta siinä oli jotain todella sympaattista ja jotenkin rauhoittavaa: tämän kirjan kanssa oli hyvä olla. Ilahduin heti kirjan aloituksesta, myhäilin hauskalle kummittelulle:
Tässä aavetarinassa olen koettanut manata esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuun. Kummitelkoon se hauskasti heidän kodissaan ja älköön kukaan sitä karkottako.
Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa, joulukuussa 1843.
C.D.
Sama mukava olo jatkui koko lukemisen ajan, vaikkei kirja olekaan hyvästä lopustaan huolimatta iloinen, vaan päinvastoin oikeastaan hyvin rankka ja armoton. Päähenkilö on suorastaan inhottava, muut ihmiset ovat kurjia ja sairaita, joskin moni on hyväsydäminen, maailma tuntuu jotenkin likaiselta ja hälisevältä. Ajatus siitä, että entinen yhtiökumppani ilmestyisi ovenkolkuttimeen kirjaimellisesti aukomaan päätään, ei sekään ole kovin houkutteleva.
Mutta: tätä me ihmiset haluamme lukea, etenkin joulunalusaikaan. Tiedämme, että maailma on kurja, mutta tällaiset kertomukset luovat uskoa siihen, että kurjuudessakin on toivoa. En ihmettele ollenkaan tämän kertomuksen suosiota enkä sitä, että tämän sanotaan jopa muokanneen ihmisten käsityksiä joulun merkityksestä. Tulkitsen kirjan tunnettuutta "klassisten kertomusominaisuuksien lisäksi" niin, että tämäntyyppiset tarinat auttavat meitä ymmärtämään, miten tärkeä on välittää muista ja antaa omastaan. Se on ajaton ja hyvä viesti.
Kaikki muut Dickens-kokeiluni ovat niin ikään tyssänneet alkumetreille, mutta Joululaulun jälkeen olen valmis yrittämään taas muutakin Dickensiä. Dickens tunnetaan yhteiskunnallisten epäkohtien osoittajana, kurjuuden kuvaajan ja vähäosaisten puolustajana, mutta kirjoissa on huumoriakin. Kuulostavat siis oikein hyviltä opuksilta, luettavilta ja tärkeiltä, yhä edelleenkin.
Entä muut – mitä jäi mieleen kirjasta, millainen vaikutelma tuli kirjailijasta? Aloitan keskustelun tällaisilla yleisillä vaikutelmillani, katsotaan, miten yksityiskohtaisesti pääsemme kirjaa ruotimaan.
En ole vielä lukenut kirjaa loppuun, mutta voin jo kommentoida vähän. :)
VastaaPoistaEnsiksi on pakko tunnustaa, että aluksi oli vaikea olla ajattelematta Roope Ankkaa Scroogena, koska olen tainnut nähädä sen Disney-version tästä tarinasta liian usein :D
Onneksi tarina ja varsinkin kertoja vei pian mennessään, ja pääsin eroon piirretyistä hahmoista. Minunkin mielestäni kerronta on ollut parasta tarinassa ainakin tähän asti. Se on myös siksi niin kiinnostavaa, että kertoja on tosi voimakkaasti koko ajan läsnä kertomassaan tarinassa.
Palaan myöhemmin kertomaan lisää havaintojani, kunhan saan kirjan luetua. Todella hyvä valinta joulukuun luupiirikirjaksi! :)
luupiirikirjaksi = luKupiirikirjaksi :D
VastaaPoistaEn ilmoittautunut mukaan mutta kommentoin kumminkin kun kerran innostuin kirjan lukemaan ja siitä bloggasin: kierrätän tähän osan ajatuksistani. Toivottavasti se ei ole sietämättömän huonoa käytöstä :-)
VastaaPoistaEnsimmäiseksi kiitos lukupiirille hyvästä kirjavinkistä! Minulle Joululaulu oli positiivinen yllätys, tiivis pieni romaani, jolla on selkeä rakenne ja selkeä viesti. Dickensin painiskeli rahavaikeuksien kanssa nuoruutensa, ja varmaan joutui katsomaan katkeruudella parempiosaisia. Joululaulua lukiessa käy mielessä, että hän kenties demonisoi ja opetti Scroogen hahmossa kaikkia niitä, jotka olisivat voineet auttaa - tai ainakin kohdella kauniimmin myös köyhää - mutta eivät sitä tehneet.
Nykyään riisto on persoonattomampaa, mutta onnen lahjat jakautuvat edelleenkin epätasaisesti, ja edelleen jaamme itse kukin ympärillemme hyvää ja pahaa, päivästä toiseen.
Plussaa kirjalle myös hienosta huumorista melodraaman rinnalla: pidin mm. siitä miten Scrooge pohdiskeli pystyisikö haamu istumaan, ja huolehti perienglantilaisesti jo ennakkoon mahdollisia "kiusallisia selittelyitä". Kirjoitustyyli on toki vanhahtava, mutta tähän tarinaan se tuntui sopivan.
Joululaulua on vaikea analysoida 'uutena' tekstinä, siinä määrin se on jo sisäistynyt kulttuurin arkkityypiksi. Tekisi mieli sanoa, että hahmot ovat karikatyyreja ja stereotyyppisiä... mutta tuntuuko siltä vain siksi että tämä tarina teki niistä stereotyyppejä? Mietin myös lukiessani, että tarina on psykologisesti ovelampi kuin päältä päin ajattelisi, ja istuu todella hyvin viktoriaaniseen henkeen. Scroogehan muuttuu, koska oivaltaa käytöksensä tuhoisat seuraukset itselleen, ei siksi että hän olisi oivaltanut ihmisyyden velvoitteet :-D
Kiitos kommenteista! Booksy, ei lukupiiriin pidä mitenkään ilmoittautuakaan. :)
VastaaPoistaHuh, oloni on helpottunut, että joulutarina tuntuu viehättäneen muitakin; aiempieni kokemusten perusteella pelkäsin, etten pitäisi siitä itsekään... Minuakin kiinnosti kerronnassa myös se, että kertojan rooli on niin huomattava, vaikka niinhän se vanhemmissa kirjoissa usein on. (Ja useimmiten se ärsyttää minua, mutta nyt ei.)
Booksyn pohdinnat tämän tarinan ja sen hahmojen stereotyyppisyydestä ovat kiinnostavia! Mietin itsekin, että tämä tarina, näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta, kestäisi lukukertoja, ja varmaan sieltä sitten löytyisi aina uusia piirteitä. En ole itse nähnyt mitään elokuvaversiota tästä tarinasta, mutta mielelläni näkisin.
Hyvà valinta lukupiirikirjaksi, sopi ajankohtaan tàydellisesti. Tàssà hiukan omia ajatuksiani.
VastaaPoistaAloitan tarinan rakenteesta, josta onkin jo ollut puhetta. Joulutarinan selkeà rakenne auttoi ennakoimaan tulevaa ja tavallaan tiesi jo, miten kaikki tulisi lopulta pààttymààn. Yleensà tuollainen ennakoitavuus àrsyttàà ja latistaa lukuinnon, tàssà nimenomaisessa tapauksessa ei, pàinvastoin se teki lukemisesta jollain selittàmàttòmàllà tavalla miellyttàvàà, turvallista ja tuttua.
Kirjaa lukiessani mieleen nousi vahvana tunne siità, miten huono ihmisen todellakin on olla yksin, ja miten paljon me tarvitaan toisiamme. Tàmà tunne kanavoitui sààlinà Saituria kohtaan, etenkin kohdassa, jossa hàn oli seuraamassa sukulaispoikansa juhlaa haamun kanssa, ja olisi halunnut huutaa oikeita vastauksia peliin, jota seurue pelasi. Tuli mieleen, miten monta tuollaista mukavaa hetkeà ja tilaisuutta vanha mies on kàytòksellààn ja luonteellaan jàttànyt kàyttàmàttà.
Toinen kohta, joka kosketti oli lopussa kuvailtu joulupàivàn kàvely – kun saituri oli vapautunut kaikkien haamujen kàsittelystà ja kààntànyt kelkkansa, ja nàki yhtàkkià kaiken ympàrillààn uusin silmin. En muista tarkkaa lausetta, eikà minulla ole kirjaa tàssà kàden ulottuvilla, mutta hàn mietti, ettei ollut tiennytkààn, ettà sità voi olla noin onnellinen. Tuolla hetkellà oli aivan sellainen tunne, ettà itsekin kàveleskeli kaupungin kaduilla jouluaamuna nauttien todella ensimmàistà kertaa kaikesta siità juhlavuudesta ja ennen kaikkea antamisen ilosta.
Uskoisin, ettà luen kirjan uudemmankin kerran jonain toisena joulun alusaikana.
Tätä kirjaa en olisi varmaan tullut lukeneeksi ellei se olisi nyt ollut lukupiirikirjana. Voin todeta, että se olisi ollut sääli, sillä pidin kirjasta todella paljon. Vaikka siinä olikin kurjuutta jäi siitä lopun ansiosta lämmin ja toiveikas tunnelma. Ennakoon pelkäsin hieman tekstin vanhahtavuutta, mutta se ei häirinnyt ollenkaan, kun pääsin lukemisen vauhtiin. Tämä kirja viritti minut nyt jotenkin paljon paremmin joulun odotukseen ja tunnelmaan kuin mikään muu ympärilläni. Taustalla oli toki sen ajan ankeus ja kurjuus, mutta kuten mainitsin, loppu oli niin ihanan valoisa ja suorastaan riemukas, että se pyyhki kurjuuden pois ainakin vähäksi aikaa.
VastaaPoistaTämä oli siis kaikin puolin mieleenpainuva ja ihana lukukokemus. Minullekin tuli muuten mieleen Roope Ankka, sillä olen myös nähnyt tästä tehdyn piirretyn joskus.
Tämä innosti nyt lukemaan muutakin Dickensiä. Olen katsonut hänen kirjoistaan tehtyjä tv-sarjoja, mutta tämä oli ensimmäinen hänen kirjansa jonka luin. Pidin kerrontatavasta, vaikka ennakkoon jotenkin luulin, että kirja olisi vaikealukuinen kerronnan takia. Sitä se ei missään nimessä ollut. Joten tämän lukukokemuksen pohjalta uskallan kyllä jatkaa Dickensiin tutustumista.
Kiitos Piccolina ja Kuutar! Kun lukee näitä kommentteja, ihmettelee, mikseivät kaikki lue Dickensin joulutarinaa joulutraditionaan.
VastaaPoistaJoulutarinassa on kaikesta ennalta arvattavuudessaan ja vanhanaikaisuudessaan kuitenkin jotain todella ajatonta ja yleisinhimillistä, kun se niin koskettaa. Kiitos Piccolina, että nostit esiin nuo kaksi kohtausta, nyt ne palautuvat elävästi minunkin mieleeni! (Minullakaan ei siis ole kirjaa nyt itselläni, mikä estää kovin tarkkaa kommentointia, kun en tehnyt muistiinpanoja lukiessani).
Minulla on ollut aiempina lukukertoina vaikeuksia kirjan ankeuden kanssa: on jäänyt mieleen vain ilkeä, tympeä ukko. En ymmärrä - nyt kirjassa ei ollut mielestäni mitään tympeää, vaan päinvastoin se on juuri tuollainen kirja, jota on oikein turvallista ja nautinnollista lukea. Ehdottomasti pitää kokeilla jotain muutakin Dickensiä, jo lähiaikoina.
En ole vielä tälle joululle lukenut kirjaa, koska haluan lukea sen vähän lähempänä joulua. (aika tarkat traditiot ihmisellä joka ei vietä joulua! :)) Oma versioni kirjasta on satukustannuksen Saiturin jouluyö, joka mielestäni on se ainoa ja oikea painos. Siinä on paljon värikkäitä ja ilmekkäitä kuvia ja niihin tottuneena tuon Joululaulun kuvat eivät miellyttäneet minua ollenkaan. (blogissani on kuva kirjan kannesta antamaan osviittaa) Kuten aiemmin kerroin, olen lukenut tämän kirjan joka joulu siitä lähtien kun sain tämän joululahjaksi (antaja on jäänyt mysteeriksi) 7-8 -vuotiaana. Olen yrittänyt miettiä miten kirja vaikutti minuun lapsena, mutta vuodet ovat vierineet jo sen verran että en pysty varmuudella sanomaan. Kliseisesti voisi ajatella lapsen innostuneen aaveista, mutta uskoisin että enemminkin kirjan vahva tunnelma veti minut mukaansa. Nykyään kirja muistuttaa minua katkeruuden vaaroista ja siitä että vaikka aina siltä ei tunnu, elämämme langat ovat suuremmaksi osaksi omissa käsissämme. Lievästi elämän ironiaa siinä että vaikka tämä kirja on suosikkejani niin muistutan kuitenkin enemmän vanhaa Scroogea.. ehkäpä minäkin kaipaisin kolmea aavetta kylään? :)
VastaaPoistaNiille, jotka tämän kirjan myötä innostuivat lukemaan muitakin Dickensejä voin lausua pienen varoituksen sanan. Saiturissa Dickensille ominaiset piirteet (ylikarakterisoinnit, oudot henkilöhahmot) ovat paljon laimeampia kuin Dickensin menestysromaaneissa. Itsellä menikin nolostuttavan kauan tajuta että Saiturin ja David Copperfieldin on kirjoittanut sama henkilö.. Eli jos on aiemmin jäänyt Dickensin tiiliskivet kesken niin tämänkään jälkeen ei ole takeita siitä että pääsisi viimeiselle sivulle asti. =) Suosittelen kuitenkin Saiturin lisäksi lukemaan edes yhden Dickensin kirjan!
Mä olen lukenut kirjan joskus aikaisemminkin teinivaiheessa muistaakseni, mutta en kyllä yhtään muista että mitä silloin tykkäsin. Kirja ei ole mikään kauhean erikoinen: lukukelpoinen, mutta ei mitenkään hyyvä tai huono. Paikoitellen häiritsi se tarinan opettavaisuus. Tämä on silti mun mielestä Dickensiä sieltä helpommasta ja paremmasta päästä, että kannattaa varautua siihen jos ei ole aikaisempaa kokemusta.
VastaaPoistaAh, Saiturin joulu <3 Kaikkiaan taisi mennä muutama tunti lukemiseen :D Oli siis helppolukuinen sekä kivoilla värikuvilla höystetty :) Aloitin lukemisen illalla ja seuraavana aamuna bussissa sain kahlattua loppuun.
VastaaPoistaViime vuonna, kun tästä tuli Disneyn dvd (pääosassa Jim Carrey), kävimme katsomassa tämän Miehen kanssa elokuvissa. Itkin ja nauroin. Tykkäsin siis. Enkä pelkästään sen takia, että tämä on Disneytä. Tahdon tämän omakseni, sekä siis kirjana että elokuvana. Tästä taitaa tulla minun uusi perinteeni, sen verran hyvää mieltä ja uskoa joulun taikaan (ei sillä, että tarvitsisin sitä) opus levittää! Eikä ole väliä, minkä ikäisenä tämän luet, uskoisin joulumielen olevan taattu.
Tai no, mitä kertoo sellainen pieni tiedonmurunen, että luettuani tämän, noin kuukausi ennen jouluaattoa, meinasin toivotella ihmisille hyvää joulua ja olin muutenkin aivan loistavalla fiiliksellä menossa! Ja päivä oli sentään se, kun oli koulussa tiedossa pelottavalta tuntuva ensimmäinen tutkintotilaisuus...
Mutta. Nautin lukukokemuksesta täysin rinnoin <3 Ja ilman Lukupiiriä en varmaan olisi avannut tätä, "tyytynyt" vain elokuvaan! Kiitos Jennille valinnasta :)
Pidin myös! Olihan kirjassa ankeuttakin, mutta silti koin sen enemmän hyvän mielen kirjana. Ehkä osittain siksikin, että tarina oli ennestään tuttu muista muunnelmista joten tiesin mitä odottaa lopulta. Olen nähnyt ainakin sen elokuvan jossa on Bill Murray, ja Roope Ankka -versiostakin on jokin hämärä muistikuva.
VastaaPoistaYllätyin vähän siitä, kuinka nopeasti Scroogen ajatukset muuttuivat hänen lähdettyään ensimmäisen hengen kanssa matkaan. Odotin vähän enemmän vastahankaisuutta ja vasta myöhemmin tapahtuvaa "heräämistä". Noin äkillisenä se tuntui ehkä jopa pikkuisen epäuskottavalta, vaikka toki lapsuusmuistoilla hyvinkin saattaisi olla sellainen vaikutus!
Kiitokset taas lukupiirin kirjavalinnasta! Täällä on esitetty jo mielenkiintoisia yhteenvetoja, analyysejä ja fiiliksiä teoksesta. Itse en olisi ehkä paatuneisuuttani ;) tullut tarttuneeksi tällaiseen aikuisten satuun, mutta nyt lumouduin täysin. Harvemmin nykyään tartun kirjoihin joiden henkilöhahmot ovat näin mustavalkoisia, joko äärettömän hyviä tai sitten pirullisia. Mutta näin joulun alla... ja mitkä fantastiset P.J. Lynchin kuvat (versiossani 2007, Egmont Kustannus Oy Ab/Kirjalito). Niin englantilaista, niin joulumaista!
VastaaPoistaJollain lailla yhdistin henget uskonnolliseenkin viimeisen tuomion –käsitteeseen. Kuinkahan moni elää elämäänsä pohtien joutuuko jonkun näköiselle "tilille" elämänsä päätyttyä?
-maruna
Onpas täällä kirjasta innostuneita paljon. Älkää lynkatko minua, vaikka tunnustankin että minusta tarina oli oikeastaan vähän tylsä. Luin sen englanniksi ja opettavaisuuden alleviivaamisen lisäksi ärsytti Dickensin tapa listata joka pirun asia aina kuin jotain tapahtui. Esimerkkinä vaikkapa kakkoskummituksen pitopöytä, josta joka ainut viikuna piti erikseen mainita.
VastaaPoistaKuten Satu, Scroogen "herääminen" ilman enimpiä vastaanhagoitteluja oli kyllä hieman epäuskottavaa. Jos tyyppi on skitsoillut koko aikuiselämänsä, niin tuskin hän ihan noin nopeasti kelkkaansa kääntäisi.
Pidin kuitenkin lopetuksesta: Dickens ei tehnyt selvää tiliä siitä, olivatko kummitukset oikeita vai oliko kyse unesta/humalasta. Humala yhtenä vaihtoehtona jonkun mainitseman, lopussa olevan lausahduksen johdosta: "he had no further intercourse with spirits..." (spirit= henki, kummitus; alkoholi).
Dickens muodosti jouluisen kummitustarinan kynäilemisen traditiokseen, joten taidan jatkossa keskittyä näihin muiden joulujen tarinoihin.
Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämä oli elämäni ensimmäinen lukupiirikirja ja varmaan jo siksikin jää aina mieleeni. Tämä oli myös ensimmäinen kirjani Dickensiltä ja tämä oli myös ensimmäinen jouluaiheinen kirja jonka koskaan luen. Aika paljon ensimmäisiä siis!
VastaaPoistaMutta minä pidin tästä todella paljon! Aion ottaa tämän jokavuotiseksi joulukuun kirjakseni, sillä minulla ei ole ainakaan vielä mitään ns. toistuvaa kirjaa elämässäni.
Aion myös jatkossa katsoa tämän elokuvana, erityisesti Jim Carreyn versio kiinnostaisi :)
Täällä on jo paljon hyviä kommentteja ja samoja asioita joita itsekin olen miettinyt. Yleensä en pidä tarinoista, jotka ovat perinteisen opettavaisia ja niissä on ennalta-arvattava loppu. Tässä se ei kuitenkaan häirinnyt yhtään vaan jopa ryhdyin miettimään omaa joulunviettotapaani ja olin jo ihan varma, että kohta minullekin tullaan kummittelemaan! :D Mistä tulikin mieleeni, että kukakohan minulle tulisi kummittelemaan ja mitä aaveet minulle näyttäisivät...? Hmm.
Moni on täällä kommentoinut jo kerronnasta ja kertoja-äänestä. Aluksi minua hiukan ehkä huvittikin se kaikki kerronta, mutta siihen tottui aika pian enkä enää voinut olla nauttimatta luettuani sellaisia lausahduksia. Nimittäin lennokkaat lausahdukset minulle jäivät kirjasta hyvin mieleen.
"En edes tiedä mikä päivä nyt on! Scrooge sanoi. En tiedä, kuinka pitkään olen ollut henkien kanssa. En tiedä mitään. Olen kuin vauva. Mutta ei se mitään. En minä piittaa siitä. On hyvä olla kuin vauva. Heleijaa! Huh! Hei siellä!"
Scrooge henkilönä oli aluksi hyvinkin ärsyttävä. En voinut olla ajattelematta, että itsepä on itselleen aiheuttanut tuon yksinäisyyden ja kurjuuden. Kirjan edetessä Scroogesta paljastui kuitenkin pohjimmiltaan hyväsydäminen söpö mies. Sanoisin, että aika iso muutos Scroogessa tapahtui kovin lyhyellä aikaa, mutta hei tämähän on Joulutarina ;)
Aaveet olivat myös mielenkiintoisia. Ne olivat kuvattu hyvällä tavalla. Scroogen pelko aaveita kohtaan tuntui sopivan kirjan tarinaan. Minuakin alkoi kieltämättä ällöttää kun Marleyn haamu riisui siteensä päästä ja pudotti alaleukansa rinnalleen.
Jee tämä oli hyvä!
Aion jatkossa tutustua Dickensiin lisää. Löytyisikö täältä suosituksia mihin kirjaan kannattaisi tutustua?
Kauheaa sanoa, kun lähes kaikki muut ovat kirjaa ylistäneet, mutta minä en pitänyt tästä kirjasta ollenkaan. Luinkin sitä kyllä aivan vääränä ajankohtana, koska yritin saada sitä aina illalla ennen nukkumaanmenoa hiukan eteenpäin ja silmät jo lurpsivat siinä vaiheessa kiinni.
VastaaPoistaMiksi en sitten pitänyt? No, ensinnäkin minuun eivät ole koskaan vedonneet tällaiset sadunomaiset kirjat, joissa kuvataan asioita, jotka eivät oikeastaan voisi olla mahdollisia ollenkaan. Lisäksi karsastan lukemissani kirjoissa kaikkia viittauksia pimeyden voimiin (aaveet). Ja kolmanneksi Scroogen ihmeenomainen muutos saiturista mitä jalomielisimmäksi ihmiseksi oli todellakin epäuskottava, kuten joku jo totesi.
Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän, sillä en ole ennen lukenut Dickensiä ja sehän kuuluu tavallaan yleissivistykseenkin. Tuli siis avattua pää tämän kirjailijan osalta.
Myönnän, että Scroogen muuttuminen on suht nopeaa, mutta Scroogehan ei ole pohjimmiltaan paha. Menneiden joulujen aaveen mukana selviää että Scroogekin oli nuorempana ihan tavallinen, huoleton nuori. Uskon että Scrooge on vain elämän pettymysten ja ankarien kokemusten jälkeen kasvattanut itselleen kovan kuoren, jonka Marlinin haamu ja paluu lapsuuden maisemiin saivat rakoilemaan.
VastaaPoista(Sarjassamme 'selitän vaikka mustan valkoiseksi, sillä suosikkikirjassani ei ole mitään epäuskottavaa!' :))
Mutta Réa tuo sinun selitys on täysin uskottava ;) tuohon minäkin perustaisin sen miksi Scrooge pystyi muuttumaan niin nopeasti! Ja olen kuitenkin sitä mieltä, että saduissa ja tarinoissa asiat voivat muuttua nopeallakin temmolla. Tällaisissa tarinoissa aaveet tuntuvat sopivilta, isoissa nykyajan romaaneissa en ehkä niitä ymmärtäisi.
VastaaPoistaTällaiset keskustelut ja blogikirjoituksethan on juuri sitä varten, että voi tuoda oman mielipiteen esiin. Ei kaikki aina voikaan innostua samasta kirjasta :) Innolla jään odottamaan mikä on seuraava kirja.
Mahtavaa, että näin moni on lukenut kuukauden kirjan ja olette pitäneet kirjasta! Itse luin Jouluilta nimellä suomennetun version. Monet ovat kommentoineetkin täällä kaikkitietävää kertojaa, johon olen törmännyt nimenomaan vanhemmissa romaaneissa. Lukiessa kirjaa tarina oli hyvin tuttu ja ennakoitavissa ja olen varmaan siitä nähnyt jonkun elokuvan aikaisemmin. Jim Carreyn elokuva tarinasta kiinnostaisikin minua nyt nähdä seuraavaksi ja se sopisi hyvin tähän Joulun aikaan.
VastaaPoistaDickensiä luen ehdottomasti jatkossa lisää ja suosittelen muita lukemaan mieleen painuvan Oliver Twistin. Haluaisin seuraavaksi lukea Pikku Dorritin, jos vaan löydän sen kirjastosta.
Hei, tämä on ehdottomasti suosikkini joulutarinoista/kirjoista. En sitä kovin säännöllisesti lue, mutta "Muppettien joulu"-version katson joka kerta! :)
VastaaPoistaKirjan olen lukenut n. vuosi sitten englanniksi ja vaikka tarina on hyvä, oli teksti vähän raskasta. Christmas carolia en silti hylkää!
Eniten minua aina harmittaa, se että kirja loppuu mielestäni vähän kesken. Jään kaipaamaan enemmän Tiny Timistä tai vaikkapa Scroogen nuoruuden rakkaudesta.. Kirjan loputtua jää väksin miettimään, miten seuraava joulu tai hermostuuko Scrooge enää koskaan..?
Toinen asia mikä minua on aina surettanut tässä kirjassa on se, että mielestäni Scrooge on niin vanha ja vaivainen, ettei hänellä kymmeniä vuosia enää edessään ole. Hän on jo tavallaan tuhlannut elämänsä kiukkuiluun, eikä hänellä ole enää muuta mahdollisuutta kuin yrittää saada iloa työntekijänsä tai sisarenpoikansa perheiden onnesta.
Pohdin aina, että mitä kaikkea Scroogella mahtaisi olla jos hän olisi mennyt naimisiin, saanut lapsia yms. Nyt hänellä ei ole mitään, eikä joululaulujen laulaminen tuo tuhlattua elämää takaisin. Tästä tulee aina sellainen olo, että pitää muistaa välillä itsekin löysätä ja antaa menna vaan, ettei sitten myöhemmällä iällä harmita.
Mä en ole tätä kirjaa lukenut mutta seuraan keskusteluanne suurella mielenkiinnolla! On mulle ajankohtainen siinä mielessä, että kun tein sen 2 x 100 -kirjalistauksen, niin totesin että pitäisipä ruveta lukemaan Dickensiä. En ole lukenut yhtään kokonaista kirjaa häneltä ikinä. David Copperfieldiä olen joskus aloittanut ja jäi kesken alkutekijöihinsä. Dickensiin sietäisi tutustua... :)
VastaaPoistaKiitokset tästä kirjavalinnasta! Aikaisemmin en ollut sitä lukenut enkä muistaakseni filmiäkään nähnyt ainakaan niin, että se olisi mieleeni jäänyt. Kirja on aivan ihastuttava, alusta loppuun.
VastaaPoistaVanha ja paljon käytetty sanonta, minkä taakseen jättää sen edestään löytää sopii hyvin tähän tarinaan. Onneksi me emme löydä edestämme "konkreettisia" kummituksia kuten Scrooge, mutta kyllä meillä kaikilla varmaan on takanamme asioita, jotka tavalla tai toisella kostautuvat myöhemmin. Tämäkin tarina opettaa meille, kuinka hyvä olisi pysähtyä miettimään omaa käyttäytymistään, suhtautumistaan toisiin ihmisiin, tai sitä, miksi joku on meille aina niin ilkeä.
Miksi Scrooge oli niin kaikin puolin ilkeä ja katkera? Se ei kai selvinnyt kirjan sivuilta. (Pitäisi lukea teksti heti toisen kerran eikä ahmia kaikkea kerralla, kuten minä tein). Läpeensä paha hän ei voinut olla, koskapa antoi henkien tulla luokseen. Jotain hyvää hänessä oli, sillä onhan ihmisiä, jotka ovat katkeria koko elämänsä ajan ja usein katkeruus on vain lisääntynyt iän myötä.
Linkola on sanonut, että ei ole linkolalainen, mutta nyt meillä on eräs joka sellainen on: Scrooge. Hänhän oli sitä mieltä, että hyvä kun ihmiset kuolevat, väheneehän liikakansoitus ja köyhyys. No, siinäkin hän sitten muutti mielensä ja kiitos henkien muuttui muutenkin piittaamattomasta, ahneesta, pahasta miehestä oikein miellyttäväksi ja hauskaksi "tyypiksi" .
Pidin paljon Dickensin tyylistä kirjoittaa, sanavalinnoista, kaikenlaisista yksityiskohdista ja niitähän tosiaan oli paljon. Varsinkin joulu kirjurin perheen luona oli kuvattu niin lämminhenkisesti, että tuntui kuin olisi itse ollut mukana. Tai olihan koko kertomus täysin mukaansa tempaava.
Kirja, jonka olin lainannut oli P.J. Lychin kuvittama ja pitkiä aikoja vain katselin kuvia ja niiden yksityiskohtia. Kuvat ja teksti täydensivät toisiaan aivan ihastuttavalla tavalla.
Uskon, että luen Saiturin joulun vielä monta kertaa. Paljosta olisin jäänyt vaille, jos en olisi tähän tutustunut. Hienoa, että se oli valittu lukupiirin kirjaksi.
Kaupan kassalla työskennelleenä voin hyvin rinnastaaa Scroogen kaltaisia kiukkupusseja.
VastaaPoistaIhan oikeasti löytyy niin ilkeitä, katkeria vanhempia ihmisiä, että sain ikuiset traumat asiakaspalvelusta (ettenkin miehet ovat kaikkein julmimpia)!
Tämä joulutarina on erittäin opettavainen ikäluokkaan katsomatta. Eihän kukaan halua päättyä Scroogeksi!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista(poistin aiemman kommenttini, kun muokkailin sitä vielä)
VastaaPoistaMinäkin pidin Dickensin tarinasta, vaikken tiennyt alun perin mitä odottaa. Jostain syystä sekoitin aluksi päässäni Disneyn versiot Scroogen ja Grinchin tarinasta - jälkimmäinen on samantyyppinen "jouluvastainen" hahmo. Näin se Disney muokkaa mielikuvia... :)
Pidin myös marjiksen mainitsemasta voimakkaasta kertojasta. Kertojaäänen persoona ja se, miten kertoja puhutteli lukijaa ja pahoitteli kertomuksen rönsyilevää kulkua, oli jotenkin ihanan sympaattista ja vanhanaikaista.
Scroogen hahmo yllätti myös. Vaikka kirjassa oli paljon stereotypioita, kuten saduissa yleensäkin, niin olen samaa mieltä Clarissan kanssa siitä, että Scrooge ei ollut minusta missään vaiheessa läpeensä "paha" verrattuna "hyviin" hahmoihin. Vaikka hänet kuvailtiin heti kirjan alussa ankarana, pihinä ja katkerana hahmona, hän muuttui kuitenkin hyvin pian (minun mielestäni) vain yksinäiseksi vanhaksi mieheksi. Jossain vaiheessa hän herätti minussa myös sääliä, kun henget pakottivat hänet kohtaamaan vaikeita muistoja. Toisaalta ehkä oman itsekkyyden tajuaminen on usein melko rankka kokemus...
Luin eri versioista juuri tuon saman Joululaulu-nimisen kirjan kuin Jennikin. Michael Foremanin kuvat olivat hienoja ja niitä olisi voinut olla kirjassa enemmänkin!
Kiinnostuin kirjasta vähän jälkijunassa ja vasta lukiessani näitä kommentteja ja taidan minäkin aloittaa kirjaan tutustumisen tästä kirjasta.
VastaaPoistaPakko silti heittää pari huomiota keskustelun pohjalta eli nuo henget voi mieltää hengiksi, kummituksiksi tai sitten ihan ihmisen oman mielikuvituksen tuotteiksi mitä ihminen näkee, uneksii humalan ja unen rajamailla... tämä selittää myös nopeat muutokset henkilön persoonassa ja toisaalta moni voi kokea valaistumisen myös ihan omien ajatustensa avulla. :) Koska kirja on suunnattu myös lapsille, tätä humalatulkintaa ei ole erikseen avattu. Joku kommentoija tästä kirjoitti ja minusta se on varsin järkeenkäypä vaihtoehto. Lukijan ei siis pitäisi jumittautua kummituksiin, jos nämä "pimeyden voimat" yms. eivät innosta.
Toisekseen harva ihminen on läpeensä paha, mutta monilla on taipumus katkeroitua pettymyksistä ja rakentaa itselleen kova suojamuuri välttyäkseen uusilta pettymyksiltä.
Hienoa, että viikonlopun mittaan on tullut näin paljon kommentteja ja vielä erilaisia näkemyksiä! Ei kaikkien pidä tästä kirjasta pitääkään. :) Olen huomannut livelukupiirissäni, että parhaita lukupiirikirjoja ovat juuri sellaiset, jotka jakavat mielipiteitä, silloin tulee enemmän keskusteluakin ja monenlaisia tulkintoja. Minusta tässä keskustelussa esitetyt tulkinnat ja mielipiteet ovat kaikki uskottavia, koska ne on hyvin perusteltu. Olisi kiinnostavaa lukea joulutarina joskus uudestaan ja palata sitten tähän keskusteluun ja katsoa, kenen kanssa olisin sitten samoilla linjoilla. Hreatheamuksen tavoin minua kiinnostaisi tutustua myös muihin Dickensin joulutarinoihin.
VastaaPoistaMinä olen täällä vähän jälkijunassa, mutta oli mielenkiintoista lukea pitkä, vilkas keskustelu ennen omien kommenttien lisäämistä.
VastaaPoistaMinullekin tarina oli ennestään tuttu Disneyn piirrettynä Roope Ankka -versiona, ja Roopehan on saanut alkuperäisen nimensäkin (Scrooge McDuck, Uncle Scrooge) tästä nimenomaisesta Dickensin hahmosta. Tarina (ja Dickens ylipäätään) on osa yleissivistystä angloamerikkalaisessa maailmassa ja erottamaton osa joulua. Hauskaa, että se on levinnyt tännekin jo aika vahvasti eri tavoin! (Jim Carreyn leffaversiota en kuitenkaan aio katsoa, sillä hän on inhokkinäyttelijäni.)
Minäkin pidin kirjasta. Se oli niin lyhyt ja sadunomaisuudessaan yksinkertainen, ettei Dickensin koukeroinen kieli, jaarittelu ja yksityiskohtaisuus saanut jumittumaan tekstiin, niin kuin olin pelännyt. Mielestäni Dickens on tosi hauska tyyppi! Hänhän on kovin yhteiskuntakriittinen ja kärkevä, mutta hyvin humoristisella tavalla, ja hänellä tuntuu olevan aina pilke silmäkulmassa.
Minusta vanhemman kirjallisuuden kaikkitietävät ja kommentoivat kertojat ovat myös ihan piristävä poikkeus, jos lukee lähinnä uudempia teoksia. Kertojanäänellä ja -roolilla kikkailu on ylipäätään mielestäni hauskaa, jos se on tehty hyvin.
Tällaiseen ei-niin-realistiseen satuun sopii mielestäni ihan hyvin päähenkilön nopea muuttuminen, ja kyllä kai kuka tahansa muuttuisikin tuollaista koettuaan! Scrooge kuitenkin itse koki sen todeksi, oli kaikki sitten unta, humalaisen harhaa tai totisinta totta. Mutta minäkin aloin nyt miettiä Clarissan tavoin, että oliko kirjassa lopulta kunnollista selitystä sille, miksi Scroogesta oli tullut niin nihkeä tyyppi? Menikö se minulta ihan ohi vai jätettiinkö se hieman avoimeksi?
Minä olen katsonut paljon Dickensin kirjoihin perustuvia BBC:n laadukkaita tv-sarjoja, joita etenkin Yle Teema on esittänyt ansiokkaasti. Siksi monet kirjojen tarinat ovat tuttuja, vaikka lukenut olen tämän lisäksi vain Koleaa taloa, joka on ollut minulla kesken pienen iäisyyden!
Alunperin kesken jääminen johtui käytännön syistä, mutta nyttemmin vain tuntuu raskaalta jatkaa tuota tuhatsivuista järkälettä, kun lukulistalla on niin paljon muutakin mielenkiintoista. Jos en olisi nähnyt tv-sarjaa, olisin varmasti myös lannistunut lukuisien henkilöhahmojen, yksityiskohtaisen jaarittelun ja juonen junnaamisen kanssa, mutta nyt se ei kirjassa niinkään häiritse. Silti en tunnu jaksavan millään jatkaa. Ehkä se on siinä, että teksti on kuitenkin niin nautinnollista, ettei sitä voi lukea nopeasti, ja silloin nuo tuhat sivua alkavat tuntua hurjalta urakalta. Ehkä pitäisi kokeilla jotakin toista Dickensiä, sillä tosiaankin pidän hänen huumoristaan, tyylistään, tarinoistaan ja hauskoista henkilöhahmoistaan.
No jaa, kyllä siinä Koleassa talossa vähän puuduttaa jatkuva englantilaisen 1800-luvun oikeusjärjestelmän piikittely, joka varmasti uppoaa osuvasti kohteeseensa, muttei ole minulle niin kovin läheinen aihe.. :)
Tässä päällimmäiset mietteeni Dickensin jouluisesta tarinasta.
Karoliina
Minunkin mielessäni pyöri Disneyn maailma lukiessani Saiturin joulua. Onneksi kirja oli kuvitettu niin hurmaavasti, joten pääsin irti Roope Ankan naamasta. Aika monelle meistä on näköjään kirja värittynyt elokuvien kautta.
VastaaPoistaKirjaa lukiessa löysin sieltä täältä Raamattu-viittauksia ja kristillistä kuvastoa. Aiheeltaankin kirja on hyvin moraalinen, tee toisille hyvää, niin selviät joutumatta ikuiseen kadotukseen. Orjanlaakeri-motiivi toistui kirjassa monta kertaa ja yritin miettiä kovasti, että mikä merkitys tällä toistuvuudella on. Sen marjat ovat myrkyllisiä ihmisille, mutta sitä on käytetty perinteisesti kristillisessä joulukoristelussa. Se on myös totuuden symboli. Koska tarina oli tuttu, lähtivät ajatukseni tarkastelemaan tätä kristillistä kuvastoa ja symboliikkaa.
Luonnollisesti länsimaalaisissa kirjoissa (etenkin joulukirjoissa) on paljon kristillistä kuvastoa, mutta sen mielekkäämpi sitä sitten on tarkkaillakin. Aikahan on kuitenkin eri kuin nykyään.
Vaikka tiesin ennakolta tarinan juonen, nautin lukemisesta suuresti, koska oli siinä silti yllättäviäkin kohtauksia, joihin en saanut oikein vastausta. Miekin jäin miettimään sitä, että miten Scroogesta oikein tuli niin kamalan ilkeä ja pihi. Mitään selitystä asialle ei tunnuttu antavan.
Kuukauden kirja oli oikein onnistunut valinta ja luin kirjan melko nopeasti sen jälkeen kun valinta oli julkaistu.Tarina sopi hyvin näin joulun aikaan, mutta en muista lukeneeni tätä tai nähneeni elokuvaa aikaisemmin. Luultavasti olen kuitenkin nähnyt jonkinlaisen version, mutta en vain enää muista sitä. Voisin jopa harkita kirjan ostoa ja haluaisin myös nähdä elokuvan. Tämän kirjan voisi lukea joka vuosi ainakin kerran.
VastaaPoistaPidin kertomuksesta ja sen perinteisestä satumaisuudesta, missä jopa lyhyessä ajassa hahmot voivat oppia jotain ja muuttua vielä vanhoilla päivilläkin. Kirjan kuvitus oli hienoa ja se täydensi tarinaa samoin tarinan jako kappaleisiin selkeästi aaveiden mukaan oli hyvä ja minulla tämä kirja toimi myös hyvänä keinona päästä taas edes jonkinlaiseen lukuvauhtiin ja lukea kirja loppuun saakka. Tätä ennen olin jotenkin jumiutunut lukemisen suhteen. Lyhyesti: helppolukuinen ja luo hyvän mielen!
Arvelin myöhästyväni tästä keskustelusta, ja niin lopulta kävikin. Halusin kuitenkin vähän hölistä tänne :) Opiskeluissa viimeiset kolme viikkoa ovat olleet taas vuoden kiireisintä aikaa, joten hain Christmas Carolin kirjastosta ja aloitin sitä vasta tänään. Ehdin näillä näkymin kuitenkin lukea siis Dickensini ennen joulua, elämäni ensimmäisen Dickensin, kuten jotkut muutkin täällä.
VastaaPoistaSilmäilin jo keskustelua, mutta taidan lukea kaikki kommentit vasta, kun pääsen kirjan loppuun. Se on alkuvaikutelmana sanottava, että minäkin olen tainnut katsoa liian usein Disneyn version tarinasta, koska Marley näyttää mielessäni Hessu Hopolta. Dickensin kieli on ihan kaunista, olisi hauska vilkaista myös millaisia käännöksiä tästä on saatu aikaan, niitä kun tuntuu suomeksi niin paljon olevan. Tarinahan sinänsä onkin jo minulle tuttu.
Olen tosiaan perinteisesti suhtautunut epäluuloisesti Dickensiin, tuohon anglofonisen maailman ikisuosikkiin, kesken ovat aiemmin jääneet ainakin Oliver Twist ja Great Expectations.
Kyllähän tänne voi kirjoitella vaikka uusi kk-kirja onkin valittu! =) Minullakin on vielä tämän jouluinen kerta lukematta, luen sen ensi viikolla sopivasti juuri ennen jouluaattoa. :) Oliver Twist on jäänyt minultakin kesken, siinä Dickensin yhteiskuntakritiikki on mielestäni liaan silmiinpistävän ivallista. Suosikkini on David Copperfield, jonka sain jopa luettua englanniksi (1. kerran luin suomeksi..). Dickensin englanti vaatii aivan liikaa aivotyöskentelyä leppoisaa lukuhetkeä ajatellen.
VastaaPoistaMie syytän kans opiskelutahtia/-stressiä tai mitäsenytolikaan, joka on nyt ohi, mut aivot jäi narikkaan..
VastaaPoistaKuitenkin, tarina oli tuttu ja se taietaan näyttääkin jonain leffaversiona joulunaikoina telkustakin. Ensimmäinen Dickens mullakin, vaikka niitä on hyllyssäkin kaksi kappaletta.
Ja koska mulla jäi ne aivot sinne narikkaan niin jaan ainoastaan sen yhden ajatuksen (sen lisäks että muakin vähän hämmästytti ettei Scrooge laittanu enemmän hanttiin haamuille) ja se ajatus oli se, et kaikkein parhaiten itseään voi kehittää tai muuttaa on tarkastella itseään ulkopuolelta, toisten silmin. Oli sydäntäsärkevää kuinka Scrooge oli laittanu ahdinkoon ne ihmispoloiset ja ne vaan ajatteli siitä silti positiivisesti. Se koskettaa mua tosi syvästi. Muutenkin sellanen usko ihmisten hyvyyteen on mulla ainakin kaukana ku uutisia kattoo tai lehtiä lukee, joten siinä kohtaa on lievää uskonpuutetta havaittavissa. Mua koskettaa se, että joku vielä jaksaa vilpittömästi uskoa siihen. Ja hyvä niin, koska muuten maailma olis täynnä tällasia kyynikkoja ja loppuunpalaneita tapauksia ku mä :D
Nyt joululomalle tammikuun kirjan kera ja ehkä vähän lepuuttamaan hermoja tai jotain.. :D
Sain vasta nyt luettua tämän kirjan, mutta ajattelin kumminkin kommentoida jotain. Valitettavasti kommentit eivät ole kovin positiivisia, sillä Marielkan tavoin minäkään en pitänyt kirjasta. Syykin on sama, eli sadunomaiset elementit ovat minulle liikaa. Viehätyin kuitenkin siitä lämmöstä, jota oli varsinkin kirjan lopussa, ja ymmärrän miksi niin monet pitävät tästä kirjasta. Rakenteesta on pakko antaa iso plussa, se oli selkeä eikä siinä ollut mitään kikkailuja.
VastaaPoistaVaikka en kirjasta pitänytkään, olen kuitenkin tyytyväinen että luin tämän. Ilman Lukupiiriä en tähän olisi varmaan tarttunutkaan.
Kirjaa en ole lukenut (aion korjata tämän aukon sivistyksessä ensi jouluun mennessä ;) mutta kävin lasten kanssa teatterissa katsomassa Joulunäytelmän ja pidin siitä. Pidin tarinan kerronnasta, surullisesta mutta kauniista kertomuksesta ja siitä, että hyvyys taitaa sittenkin voittaa.
VastaaPoista