torstai 14. lokakuuta 2010

Tervetuloa lukemaan kirjoja ja keskustelemaan niistä!

Aleksis Kiven päivänä syntyi päätös uudesta blogista. Tarvittiin Tomomin kysymys, Jennin vastaus ja Saran innostus: päätimme perustaa yhdessä tämän nettilukupiirin.

Blogissa on tarkoitus keskustella yhdessä kuukauden kirjoista ja muistakin lukupiiriasioista. Paljastamme ensimmäisen kuukauden kirjan pian, ja tästä kirjasta keskustellaan 10.11. Jatkossa aiomme keskustella kuukauden kirjasta aina kuukauden 10. päivä lähtien ja julkistaa seuraavan kuukauden kirjan aina kuun 15. päivä. Otamme mielellämme vastaan ideoita yhdessä luettavista kirjoista!


Keitä me olemme?


Jenni on kirjoittanut Koko lailla kirjallisesti -blogia pian kahden vuoden ajan. Espoolainen copywriter lukee reilut sata kirjaa vuodessa ja harmittelee, ettei aikoinaan opiskellut yliopistossa kirjallisuustiedettä. Tai luki, mutta jätti sivuaineopinnot kolme kertaa kesken. Sittemmin Jenni on suorittanut kaikki avoimen yliopiston kirjallisuuden opinnot. Paras niistä oli kotimaisten klassikkojen kurssi.

Tomomi on pitänyt kirjainten virrassa -blogia aktiivisesti vasta parin kuukauden ajan. Hän on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Helsingin yliopistossa. Aiemmin hän opiskeli japanin kieltä ja kulttuuria, mutta haaveili aina että olisi enemmän aikaa lukea kirjoja. Pääaineenvaihto tulikin eteen siinä vaiheessa kun "lukutoukka" ei voinut kirja-ahminnalleen enää mitään. Vapaa-ajalla hän lukee erityisesti kotimaisia uutuuksia.


Sara on pitänyt Saran kirjat - blogia parisen vuotta. Sara innostui bloginsa myötä palaamaan lapsuutensa tyttökirjoihin ja nykyään ne ovat hänen sydämensä asia. Saran muita elämäntehtäviä kirjallisuuden ja opiskelemisen lisäksi ovat kirjastonhoitajuus ja opettajuus. Tai aikomus on nyt tulla opettajaksi, koska Saralle vihdoinkin kirkastui, mikä hänestä tulee isona.

Jenni ja Sara ovat tavanneet toisensa kerran vilaukselta kirjabloggarien tapaamisessa, Tomomin tunnemme vain netistä. Toivotamme mukaan keskusteluun kaikki muutkin tutut ja tuntemattomat. Tämä lukupiiri on tarkoitettu kaikille kirjoista ja kirjakeskusteluista kiinnostuneille.  

Tervetuloa!

31 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Tällainen nettilukupiiri on siitä hyvä, että voi osallistua oman ehtimisensä mukaan. Tulen ehdottomasti osallistumaan, vaikka en kylläkään ihan jokaista kirjaa varmaan ehdi lukea. :)

    Onnea uudelle lukupiirille ja blogille!

    VastaaPoista
  2. Tämä on aivan ihana projekti ja toivottavasti kantaa hyviä keskusteluita! Tervetuloa vain mukaan juttelemaan, vaikka jokaista kirjaa et ehtisikään lukea.

    VastaaPoista
  3. Tosi mahtava idea! Minäkin olen mukana sen minkä ehdin.

    Onnea lukupiirille!

    VastaaPoista
  4. Tulen mukaan ainakin lukijana :) Luen paljon (ja opiskelin ensimmäisenä pääaineenani kirjallisuutta, mutta vaihdoin sen toiseen ;)), mutta lukupiirikirjojen saaminen on usein kiinni kirjaston varausjonoista ja voi olla, ettei lainaonni ole aina myöten. Mutta mukana aina mahdollisuuksien mukaan!

    VastaaPoista
  5. Loistavaa! Kiva että nyt tulee varmaan luettua sellaisia kirjoja, joita ei muuten tulisi itse valinneeksi :).

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista. Jännittävää ja ihanaa, että täällä on innostunut vastaanotto ja jo noin monta lukijaakin! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana idea :--) Vaikken todennäköisesti lukupiiriin tule osallistumaan (ainakaan aktiivisesti), niin täältä takuuvarmasti saa hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  8. Hei ja tervetuloa mukaan kaikki minunkin puolestani! Lukekaa ja osallistukaa sen mukaan, kun elämäntilanne sallii. Hienoa, että saadaan porukkaa mukaan ja tästä lukupiiristä voi kertoa eteenpäin!

    VastaaPoista
  9. Kyllä, mukana niin paljon kuin aika ja kirjaston varausjono sallii! Millä perustein valkkaatte kuukauden kirjat? Päätättekö yhdessä vaiko vuorotellen? Vain uusia vai tuleeko mukaan myös vanhempia kirjoja? Onko keskitys tietyssä kirjallisuudenlajissa, maassa, aiheessa? Tietokirjoja?

    Mulla on kyselyikä jäänyt päälle... :)

    VastaaPoista
  10. Tervetuloa mukaan! Kaikkiin kysymyksiin ei varmaan itsekään osata vielä vastata. :) Mutta on vanhojakin kirjoja eikä tiettyä rajausta, kaikenlaisia opuksia mahtuu mukaan. Päätämme alussa varmaan vuorotellen/yhdessä, mutta kyllä on tarkoitus kysellä muiltakin, kunhan alkuun päästään.

    Toivottavasti monilla jää 10.11. keskusteluikä päälle. ;)

    VastaaPoista
  11. I'm so in. Vähän aikaa sitte etin netin läpikotasin yrittäen epätoivoisesti löytää lukupiiriä joka soveltuisi just mulle (netissä). Eli hektinen opiskelijaelämä, eikä lukupiiriys olisi fyysiseen paikkaan ja aikaan sidottua. Nykyään oon tosi laiska lukemaan, eikä tuu tartuttua kirjaan niin innokkaasti kun sen yksinään lukasee. Wau, pitää oikeesti ruveta varomaan mitä toivoo.. :D

    VastaaPoista
  12. Jee ihan mahtavaa! Luen blogia takuuvarmasti ja ihan mielenkiinnosta on pakko joskus osallistua kirjankin lukemiseen ja keskusteluun. En ole koskaan sen kummemmin tutustunut lukupiiritoimintaan, mutta nyt varmasti kyllä jatkossa se tulee enemmän tutuksi. Hieno idea :)

    VastaaPoista
  13. Mukana minäkin, sen minkä arjen pyörittämiseltä ehdin! Kiva idea, näitä blogeja on ihana lukea.

    VastaaPoista
  14. Hui, vastaanotto on niin hyvä, että meillehän tulee melkein paineita blogin kanssa! :)

    VastaaPoista
  15. Loistava idea! Mukana ollaan, sikäli kun aikaa riittää ja saan haalittua luettavia kirjoja käsiini.

    VastaaPoista
  16. Erittäin kiva ja hieno juttu, todellakin! :) Olen myös mukana mahdollisuuksien mukaan!

    VastaaPoista
  17. Kivaa! Minäkin tule mukaan aina kun vaan saan kuukauden kirjan käsiini! :-)

    VastaaPoista
  18. Upea juttu! Olen ehdottomasti mukana ainakin lukemassa tekstejänne.

    VastaaPoista
  19. Tämä on todella hieno juttu! :) Minäkin olen mukana mahdollisuuksien mukaan.

    VastaaPoista
  20. Hyvä, hyvä! Minua harmitti, kun aikoinaan Elleissä vetämäni lukupiiri lopetettiin. Olen pitkään halunnut aloittaa oman kirjablogin, mutta koska kehittelen sen ympärille vähän laajempaa konseptia, prosessi ottaa aikansa. Joka tapauksessa bloggaamiselta odottaisin erityisen paljon erilaisiin haasteisiin osallistumista - vaikka se tulisi tarkoittamaan sitä, etten ikinä saa luettua omaa hyllyäni tyhjäksi (rakas ikuisuusprojekti). Tämä on vähän sama ja periaatteessa olen innoissani mukana.

    Käytännössä saattaa olla, että olen vain hengessä mukana, mutta parempi sekin kuin ei mitään! :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  21. Karoliina, kuulostaa mielenkiintoiselle. Itsekin haaveilen, että tämä jotenkin laajenisi ja kantaisi vaikka foorumitasolle asti, jossa voisi samanaikaisesti keskustella kuukauden dekkarista, jännäristä, kotimaisesta, klassikosta jne..

    Mutta ihmisenä, joka ei ole koskaan päässyt lukupiiriin, tämä on minulle ihana lottovoitto. Monesti kun keskustellaan kirjablogeissa jostain kiinnostavasta kirjasta, ei kehtaa kauheasti ruotia juonta, ettei tule pilattua lukuintoa muilta. Nyt täällä siihen on ihan lupa ja teemoja, aiheita, henkilöhahmoja ja kieltä voi purkaa ihan joukolla.

    VastaaPoista
  22. Kiva idea! Minäkin olen mukana kunhan muilta kiireiltäni ehdin, tämän ekan kirjan joudun tosin skippaamaan sillä tenttien vuoksi en ehtisi tuollaista järkälettä lukea;) Mutta mukana ollaan kunhan ehditään. Tosi kiva idea!!:)

    VastaaPoista
  23. Kuulostaa mahtavalta! Katotaan jos minäkin ehtisin lukemaan jotain yhteistä - ainakin seuraajaksi ryhdyn varmasti!

    VastaaPoista
  24. Erinomaista, loistavaa etten sanoisi. Ja tahtoo myös mukaan. Eka kirjakin näkyy olevan tosi hyvä valinta, ihan uutukaisten kanssa jonot ovat heti toista luokkaa.

    VastaaPoista
  25. Aivan mahtavaa! Hieno idea Jenni, Tomomi ja Sara! Olen mukana ja yritän päästä jo ensimmäiseen kirjaan mukaan, mikäli saan vain luettua muutaman ennen sitä.

    Ja ei paineita, minulla on vahva usko tähän blogiin! Hauskaa lukea yhdessä!

    VastaaPoista
  26. Mahtavuutta! Muistaakseni tuli itsekin joskus ainakin Jennin blogissa valiteltua, ettei ole lukupiirikavereita paikkakunnalla.
    Tuo Tomomin kommentti tuossa edellä on aivan kuin omasta suustani, ettei ole kauheasti viitsinyt kirjablogissa juonen käänteitä selitellä liikoja eikä ihan jokaista mieleentullutta asiaa viitsinyt siellä ruotia. Lisäksi joskus käy ihan niinkin, että ei enää muista jostain kirjasta niin paljoa, että voisi kovasti jonkun toisen blogissa kommentoida. Nyt kun luetaan yhtä aikaa, on asia kaikilla tuoreena mielessä!
    Katsoin netistä, kirjakin löytyisi kirjaston hyllystä, kun heti lähtisin hakemaan. Painaa vaan pari tenttiä pahasti päälle, mutta voisi kai sitä ainakin yrittää :)

    VastaaPoista
  27. Hei!
    Miulle jäi vähän epäselväksi miten lukupiiriin pääsee mukaan. Vai pääseekö siis ollenkaan? Jos, niin miten?
    Olisin kiinnostunut!

    VastaaPoista
  28. Mukaan pääsee ihan vain osallistumalla tämän blogin keskusteluihin vapaamuotoisesti. Ei tarvitse rekisteröityä tms. Eli tervetuloa mukaan, joko joka kuukausi tai silloin tällöin, mikä parhaalta tuntuu! :)

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti mukana! Hieno idea ja teette monet lukutoukat tällä blogilla hyyyvin onnellisiksi. :) Hauska nähdä mitä tästä syntyy, tämän kaltaisia lukupiirejä pitäisi olla enemmänkin.

    VastaaPoista
  30. Olen myöhäisherännyt, mutta tulen mukaan lukupiiriin uuden vuoden alusta. Itse olen kirjallisuutta lukenut sivuaineena suomen kielen ohessa.

    VastaaPoista
  31. Tervetuloa mukaan Mervi, mukava että löysit nettilukupiirimme.

    VastaaPoista