perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulukuussa tonttuillaan!



Tontut kuuluvat jouluun, ja niinpä Lukupiiri lukee joulukuussa kaikenikäisille joulunviettäjille sopivan teoksen, Mauri Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan. Tervetuloa mukaan tonttuilemaan!


Koska ilmoitus lukupiirikirjasta tuli näin myöhään, teemme tällä kertaa poikkeuksellisesti: kirjasta ei ilmesty erillistä keskustelunalustuspostausta kuukauden kymmenes päivä, vaan keskustelua käydään tämän postauksen kommenttiosiossa. Voit aloittaa keskustelun heti kun saat kirjan luettua, keskustelu jatkuu aina jouluun asti.


Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan lisäksi toivomme keskustelua muistakin jouluisista kirjoista ja joulunajan lukemistraditioista. Kerro siis joulukirjasuosikkisi tai paljasta, jos sinulla on tapana lukea esim. dekkari aina jouluyönä. Jouluun on vielä sen verran aikaa, että ehdimme jakaa jouluisia kirjavinkkejä.


Ensi vuonna ajattelimme hieman uudistaa Lukupiirin toimintaa. Koska kuukausittainen kirjakeskustelu on ollut viime aikoina vähäistä, ajattelimme, että voisimme kokeilla jonkun pidemmän teoksen kimppalukua. Silloin yhtä kirjaa luettaisiin kahden tai kolmen kuukauden ajan ja kirjasta olisi useampia keskusteluja. Miltä kuulostaisi? Otamme mielellämme vastaan kirjaehdotuksia, myös yhden tai useamman kirjakeskustelun vetäjäksi saa ilmoittautua. Laita yhteydenottopyyntö kommenttiosioon tai ota suoraan yhteyttä; sähköpostiosoitteemme löytyvät blogeistamme.




Tonttuilevin terveisin


Jenni, Sara ja Hanna