Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Syyskuussa kuukauden kirjana on viime vuonna kohuakin herättänyt palkitun kirjailijan Juha Itkosen teos Seitsemäntoista (2010). Otava esittelee kirjaa näin:

90-luvun alussa nuori poika on kesätöissä tavaratalossa. Illat hän viettää kavereineen Linnan rannassa, kuuntelee Doorsia ja unelmoi loistavasta tulevaisuudesta. Töissä poika tutustuu yhdeksän vuotta vanhempaan Veskuun. Veskulla on rahaa ja hänen seurassaan pääsee ravintoloihin. Vesku alkaa suunnitella jopa yhteistä ulkomaanmatkaa.

Parikymmentä vuotta myöhemmin poika on päässyt Helsinkiin ja hänestä on tullut kirjailija. Samaan aikaan viisikymppinen yksinhuoltaja Päivi on edelleen töissä tavaratalossa. Kirjoittajakurssilla Päivi käy läpi hurjia elämänvaiheitaan. Hän muistaa kirjailijapojan nuorena kesätyöläisenä. Poika on kirjoittanut Veskusta, mutta Päivin mielestä hän valehtelee törkeästi. Kenen muistot ovat totta ja kenellä on oikeus kertoa? Mitä tapahtuu, kun ihmisistä tulee henkilöitä ja elämästä raakamateriaalia?

Nyt kaikki nopeasti varaamaan kirjaa kirjastosta ja tervetuloa mukaan varmasti monenlaisia ajatuksia herättävään keskusteluun!

Lukupiirikeskustelu: Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Rakas varaventtiili!
Mitä osaisinkaan sinulle nyt kertoa lukuprosessista ja Hilja Valtosen viihdyttävästä teoksesta Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). Olen koonnut tähän sivuillesi joukon innokkaita lukupiiriläisiä jakamaan aatoksia ja keskustelemaan teoksesta.

Vedän nyt kasvoilleni arvokkaimman opettajar-ilmeeni ja kirjoitan lehdillesi muutaman rivin ja odotan muiden täydentävän ajatuksiani. Rakas varaventtiilini ei tietystikään jaksa käsittää, että minunlaisellani kukoistavalla olennolla ei yksin sanat riitä pohtimaan lukukokemusta. Asia on kuitenkin niin mukavasti, että ryhmässä on voimaa ja yhdessä saamme paremmin keskustelua syntymään. Ohhoo! (Metrin pituinen ihastunut huokaus.)

Meitä on kolme "valistajaa" tässä tuvassa, Jenni ja Sara täydentävät minua kun lähden vetämään tätä keskustelua. En yksin jaksaisi tehdäkään kaikkea tätä vihkotyötä. Työsuunnitelman mukaisesti on tämän nuoren opettajattaren määrä nyt aloittaa.

Nyt panen hetkeksi kynäni "patenteerattuun kynänpyyhkimeen n:o 1" ja kuuntelen, mitä omatuntoni sanoo tähän alkajaisiksi, sillä en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa loppuun asti ja kovasti jo ryhmä odottelee keskustelun käynnistämistä.
Kirjan kieli ja nuoren opettajattaren elämänasenne on vain tarttunut minuun jo alkusivuilta niin voimakkaasti, että oma ääneni meinaa vallan kadota. Aina on virkistävää lukea kirjaa eri aikakaudelta kuin missä itse elää. Kieli, sisäinen arvomaailma ja ihmisten väliset suhteet samanaikaisesti huvittavat, mutta myös kiehtovat erilaisuudellaan. Onko jotain, jota tähän aikaan ei millään kaipaisi? Onko jokin teoksen moraalisessa maailmassa jotain niin vanhahtavaa, ettei sitä meinaa siinäkään kontekstissa ymmärtää? Vai onko kaikki nykylukijalle kiinnostavaa ja ymmärrettävää?

Lausuin julki kysymykseni. Romaanissa on varmasti jotain erilaista, koska se on kirjoitettu eri aikana. Onko tämä liian arvottava kysymys, sillä eihän näin automaattisesti tarvitse olla. Ihmettelin vain sanastoa ja siitä näkyvää teoksen henkilöhahmojen arvomaailmaa. Luonnollisesti puhutaan tavoista, joilla ei enää ole merkitystä. Ei tarvitse kääriä viihdekirjoja paperiin, eikä viihdekirjan pitäisi ainakaan enää antaa ympäröivälle seurakunnalle ala-arvoista käsitystä sisäisestä minästä. Vai kuinka?

Teosta pidetään viihdeklassikkona, mikä siinä on erityisen leimallista viihdekirjallisuudelle? Miltä tuntuu teoksen huumori?

Jatkan keskustelua, kunhan saan luettua eteenpäin. Täyteltääkäpä vihkoja nyt ahkerasti.


Rakas varaventtiilini! Omatunto sanoo: "Hyvä Hanna! Hyvä!"