Lukuvinkki saksalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille

Lukupiirissä vietetään nyt siis saksalaisen kirjallisuuden teemakuukautta. Mikäli aihe kiinnostaa kuukauden kirjaa enemmänkin, suosittelen lukemiseksi Avaimen Café Voltaire -sarjan kirjaa Muistijälkiä - Esseitä saksankielisestä nykykirjallisuudesta.

Muuten monipuolisessa kirjassa ei valitettavasti kerrota kuin maininnan verran kuukauden kirjailijasta Herman Hessestä, mutta muista vaihtoehtoina olleista kirjailijoista, Günter Grassista ja Heinrich Böllistä, löytyy hyvin tietoa. Böll ei ole minulle ennestään oikeastaan ollenkaan tuttu kirjailija, mutta opin juuri, että häntä ja Grassia pidetään suurimpina saksalaisina moderneina (mies)kirjailijoina; myöhemmin heidän rinnalleen on nostettu Siegfried Lenzin nimi. Nämä kaikki kolme kirjailijaa käsittelevät teoksissaan Saksan vaikeaa lähihistoriaa niin rakenteellisella kuin symbolitasolla. Saksan lähihistoria tuntuu toki olevan lähes kaikkien saksalaisten nykykirjailijoiden teema tavalla tai toisella.

Minusta, ja mutu-tuntumani mukaan monista muistakin, saksalainen kirjallisuus on tuntunut hieman vaikealta ja toisteiselta juuri tuon lähihistorian painolastin takia. Sen takia onkin hyvä, että aiheesta on koottu tällainen yleisteos: selkeäkielinen ja kiinnostava kirja antaa hyvän yleiskuvan Saksan ja saksankielisten maiden kirjallisuudesta ilman että pitäisi lukea kaikki siinä mainitut romaanit. Kokemuksesta - olen lukenut Café Voltairen kaksi aiempaakin osaa - kyllä tiedän, että kirjan luettuaan haluaa tutustua kaikkiin siinä mainittuihin kirjailijoihin.

Café Voltaire ei nimittäin ole vaikean akateeminen vaan romaanimaisen helposti lähestyttävä kirjasarja. Alkupuheen mukaan "sitä voi lukea kahviloissa ja viinituvissa, kirjastoissa ja lukupiireissä, yksin ja yhdessä, selaillen ja pohdiskellen". Minusta kirjasarjan idea on erinomainen! Iloitsen sarjan kirjoja lukiessani aina siitä, että joku on tiivistänyt paljon hyvää tietoa yksien kansien väliin - ja kuvittelen, kuinka antoisaa tällaisen kirjasarjan tekeminen on.

Millaisia mielikuvia ajatus saksalaisesta nykykirjallisuudesta muissa herättää? Entä tiedättekö muita hyviä kirjallisuusoppaita?

 Lotta Kähkönen & Hanna Meretoja (toim.): Muistijälkiä. Esseitä saksankielisestä nykykirjallisuudesta. Avain, 2010

Hermann Hesse: Narkissos ja kultasuu

Todella tiukan äänestyskisan jälkeen eniten ääniä sai Hermann Hessen Narkissos ja kultasuu, joka on helmikuun kuukauden kirja. Hesse sai äänistä 36%, Böll 34% ja Grass 28%. Hessen kirjan saa vaivattomimmin kirjastosta ja kirjakaupoissakin sitä on saatavilla. Narkissos ja kultasuusta on otettu uusintapainos 2009, joka sisältää samalla kaksi muuta Hessen teosta.

Kuukauden kirjasta alamme keskustelun 10.2. Kiitos kaikille äänestykseen osallistuneille!

Äänestys kuukauden kirjasta

Nuori lukupiirimme on lähtenyt hienosti käyntiin ja kuukauden kirjat ovat herättäneet runsasta ajatuksen vaihtoa ja tasavertaista keskustelua. Toivotamme kaikille lukupiiriläisille hyvää alkanutta uutta vuotta ja tervetuloa myös uusia lukijoita mukaan! Lukupiiri-blogi on avoin kaikille eikä siihen tarvitse ilmoittautua mitenkään erikseen.

Japanilaisesta kirjallisuudesta siirrymme saksalaisen kirjallisuuden pariin ja nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa kuukauden kirjan valintaan äänestämällä kolmesta kirjasta oma suosikkinne. Eniten ääniä saanut kirja valitaan kuukauden kirjaksi. Äänestys alkaa tänään ja päättyy 15.1. klo 24. Ilmoita kommenttikentässä, mikä kolmesta teoksesta on suosikkisi helmikuun kirjaksi.

Ensimmäinen ehdotus kuukauden kirjaksi on Herman Hessen Narkissos ja Kultasuu (alkuteos ilmestynyt 1930). Kirjan takakannesta poimittua: Romaani kahden täysin erilaisen miehen ystävyydestä keskiajalla. Narkissos on luostarikoulun opettaja, munkki ja apotti. Tämä vakava, askeettinen mies on omistanut hengellisen elämän palvelukseen ja viettää päivänsä luostarin hiljaisuudessa. Kultasuu on Narkissoksen oppilas ja ystävä. Hän on uneksija, runoilija ja rakastaja. Opettajansa kannustuksesta Kultasuu lähtee luostarista. Hän vaeltaa aisti-ilon ja kuoleman maailmassa, naisten himoitsemana ja naisia rakastavana, kokee kodittoman ilot ja surut, tappaa ja varastaa, ajaa takaa pakenevaa täydellisyyden kuvaa, kaiken käsittävää äitihahmoa. Henki ja aine, ajattelija ja taiteilija, järki ja tunne toimivat vastavoimina tässä kirjassa.

Toisena ehdotuksena on Günter Grassin omaelämäkerrallinen teos Sipulia kuoriessa (vuodelta 2007). Nobelistin muistelmateos aiheutti ilmestyessään suuren kohun Grassin kerrottua suorin sanoin suhteestaan politiikkaan ja lyhyestä osallistumisestaan Waffen-SS-joukkojen toimintaan. Teos ei ole kuitenkaan sotakirja, vaan  tarina siitä, miten muisti toimii. Mitä muistamme, mitä emme, ja miksi? Kustantamon, Tammen, nettisivuilta lainattua: Grassmaiseen tyyliinsä hän hyppää sujuvasti vuosikymmenestä toiseen, kertoo kaskuja, kirjoittaa muistosanoja ystävilleen, kertoo ensirakkaudestaan koskettavasti ja kertaa taiteilijanuransa alkuvaiheita. Teemana ovat tietysti myös naiset – erityisen kauniin kuvan Grass piirtää ensimmäisestä vaimostaan Annasta. – – Grass seuraa huvittuneena omia jälkiään. Hän myös huijaa lukijaa – omaelämäkerta ei ole totuus – ja myöntää sen auliisti. Tarina on uskomaton ja surullinenkin. Minäkö se olen?

Kolmas ehdokas on lööppihakuista keltaista lehdistöä kritisoiva Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine vuodelta 1974 (ensimmäinen suomennos vuonna 1975). Blumin elämä muuttuu hänen vietettyään yön uuden miestuttavansa luona, joka myöhemmin paljastuu terroristiksi. Nuori nainen joutuu poliisin nöyryyttämäksi ja roskalehtien riepottelemaksi. Voiko keltaista lehdistöä paeta sen ollessa ahnaimmillaan?
"1970-luvun puolivälissä kirjana ja elokuvana oikeamielisiä mieliä kuohuttanut Katharina Blumin menetetty maine toimii vieläkin ihmistä nöyryyttävän ja häpäisevän media- ja viihdekulttuurin karmeana kuvauksena (kohteena on Springerin sensaatiolehti Bild-Zeitung)." (Hannu Marttila, Hs)
"Heinrich Böll kertoo Katharina Blumin tarinan näennäisesti kuivalla raporttiäänellä mutta takaa avautuu huikea satiiri tämän ajan asenteista ja arvoista. Hän käyttää hänelle Nobel-palkinnon tuoneesta romaanistaan Nainen ryhmäkuvassa tuttua tekniikkaa jälleen menestyksellä. Hän hahmottaa henkilönsä persoonan samoin kuin hänen elämänsäkin lähiympäristöstä saatavien aineksien pohjalta. Haastattelujen avulla on sitten hiottavissa esiin totuus" (Leo Ståhlhammar, Suomenmaa)

Nyt äänestämään! Kirjoja voi kommentoida ja ääntään perustella kommenttiosioon ja äänestää ehdokastaan sivupalkissa (oikealla) olevassa kyselyssä.

Mikäli äänet menevät tasan, arvomme voittajakirjan. Helmikuun lukupiirikirjasta ilmoitetaan erillisellä blogipostauksella 16.1.


Lukupiiriterveisin
Sara, Hanna/Tomomi ja Jenni

Lukupiirikeskustelu - Avain

Ehdottaessani Avainta tammikuun lukupiirikirjaksi, tiesin siitä etukäteen melko vähän. Halusin kuitenkin, että voisimme keskustella jostain japanilaisesta kirjasta ja aihepiiriltään tämä tuntui etukäteen uskaliaalta ja mielenkiintoiselta teokselta. Ei se ehkä nykylukijasta ole niin rohkea aihepiiriltään kuin ilmestyessään, mutta sopivasti sitä lukiessa sai tirkistellä avaimen reiästä.

Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Päähenkilöt, aviopari Jago ja Ikuko pitävät tahoillaan päiväkirjoja omasta elämästään ja suhteesta toisiinsa. He yrittävät kommunikoida toistensa kanssa päiväkirjojen kautta, osaamatta puhua asioista kasvokkain. He analysoivat toistensa vikoja ja luonteenpiirteitä tarkkaavaisesti, näkemättä silti omassa käytöksessään moitteita. Oman osansa analysoinnista saavat myös heidän tyttärensä Toshiko ja perheystävä Kimura.

Millaisina teille näyttäytyivät kirjan hahmot? Olivatko he todentuntuisia? Entä toimiko kirjaan valittu kerrontatyyli? Minua kiehtoi lukea avioparin ajatuksia toisistaan, mutta kummastakaan en saanut mitenkään mairittelevaa kuvaa. Tuntui älyttömälle, että he eivät osanneet kunnolla keskustella keskenään ja olisin kaivannut heidän suhteelleen jotain taustoitusta. Pidin kuitenkin siitä, että kirja oli päiväkirjamuotoinen ja päähenkilöiden mielessä olivat ajankohtaiset asiat.

Kirja aiheutti aikanaan kovaa keskustelua Japanin parlamentissa ja toisaalta tämä ei ihmetytä minua. En tiedä tarkkaan, että mitkä asiat silloin keskustelua kuljettivat ja mitkä olivat näitä kohahduttavia asioita, mutta itseäni eniten kohahdutti yksityisyyden rajoilla liikkuminen. Luetaan toisten päiväkirjoja, kuvataan salaa vartaloa, juotetaan ja juovutaan tahallaan, koska muuten ei osata olla toista ihmistä "lähellä". Ikuko oli myös niin kaukana omasta itsestään ja ruumiillisuudestaan, vaikka hän janosi enemmän kokemuksia ja kosketusta, sillä hän ei meinannut edes aluksi tunnistaa itsestään otettuja alastonkuvia. Hän itsekin toteaa olevansa ihminen "jonka sydämessä himokkuus ja ujous ovat rinta rinnan."

Entä muut – mitä jäi mieleen kirjasta, millainen vaikutelma tuli kirjailijasta? Aloitan keskustelun tällaisilla yleisillä vaikutelmillani, katsotaan, miten yksityiskohtaisesti pääsemme kirjaa ruotimaan.

Jun'ichirô Tanizaki

Kuva Wikipediasta

Jun'ichirō Tanizaki (1886-1965) oli japanilainen nykykirjailija, esseisti ja runoilija. Hänen teoksiaan on luettu ympäri maailman ja hän on edelleen yksi maan kuuluisimmista kirjailijoista. Hänen teoksensa käsittelevät usein eroottisia pakkomielteitä ja naisten järkyttävää maailmaa. Henkilöhahmot kamppailevat usein länsimaalaisen kulttuurin ja perinteisten japanilaisten arvojen ristitulessa. Tanizaki oli myös yksi Japanin ensimmäisistä rikoskirjalijoista. Monista hänen teoksistaa on tehty filmatisointeja, mm. juuri lukupiirimme luettava Kagi, Avain.

Tanizaki syntyi rikkaaseen, tokiolaiseen kauppiasperheeseen ja kiinnostui hyvin varhaisessa vaiheessa länsimaalaisesta kulttuurista ja modernisaatiosta ja hän asui myöhemmin vaimonsa ja lapsensa kanssa länsimaalaisessa talossa Yokohamassa. Maanjäristyksen aikana talo kuitenkin sortui ja Tanizaki muutti yksin Kiotoon, jättäen perheensä. Vanhojen rakennusten tuhoutuminen herätti Tanizakissa kansallisromanttisia tunteita ja hän alkoi kiinnostumaan enemmän perinteisestä japanilaisesta kulttuurista. Hän käänsi mm. otteita Genjin tarinoista nykykielelle.

Hän yhdisti vanhoja klassikoita modernistisiin tyyliin, länsimaalaista kulttuuria vanhaan japanilaiseen perinteeseen ja hänen ensimmäinen todelliseen suosioon noussut teoksensa Naomi otti vaikutteita mm. Nabokovin Lolitasta. Teoksessa perinteisen kasvatuksen saanut 28v. insinööri rakastuu nuoreen japanilaisen tyttöön, joka ihailee länsimaalaisuutta. Ennen toista maailmansotaa Tanizaki kääntyi poispäin modernismista ja katseli aiempia ajanjaksoja ihaillen. Tuolloin hän kirjoitti yhden kuuluisimmista teoksistaan Makiokan sisarukset, joka kertoo neljästä yläluokkalaisesta sisaruksesta toisen maailmansodan lähestysessä.
Sodan jälkeen Tanizakin teoksissa pallotellaan valheiden, myyttien ja sepitteiden tematiikan ympärillä ja hän väitti että japanilainen modernistinen kulttuuri on rakennettu enemmän fiktion kuin todellisten tapahtumien varaan.

Tanizakin teoksia on pidetty vangitsevina ja taitavasti kirjoitettuina. Hänen taitonsa tarinankertojana ovat tehneet hänestä monien rakastaman kirjailijan, vaikka hän kirjoittaa vaikeista aiheista, mistä ihmiset eivät yleensä halua kuulla puhuttavan ja kritisoi kirjoitusajankohdan kulttuuri-ilmapiiriä ja yhteiskunnallisia oloja.



Suomennettuja teoksia:

• Unien silta (Keltainen kirjasto 1966)
• Kukin makunsa mukaan (1959)
• Avain (1961)
• Naomi
• Varjojen ylistys
• Makiokan sisarukset (1991)