Joulukirjoja ja lomalukemisia

Kiitos vielä kerran Dickensin joulutarinan saamasta innostuneesta vastaanotosta! On ollut hauskaa huomata, kuinka moni on todennut lukevansa tämän kirjan joka joulu tai ainakin suunnitellut tutustuvansa siihen kirjan teeman mukaisesti jonain vuonna joulun aikaan.

Tuo joululukeminen sai miettimään muitakin lukemisen "ajankohtatraditioita". Kertokaa, millaisia kirjaperinteitä teillä on!

Minä en lue vuosittain niinkään tiettyjä kirjoja, vaan tietynlaisia. Kesääni on kyllä kuulunut jo muutaman vuoden ajan Tove Janssonin Kesäkirja - tosin viime kesänä luin muita Janssonin novelleja, pääosin saaristoteemaisia kuitenkin. Mutta ei kesää ilman Tovea. Kesä eli loma on minullekin muutenkin eniten teemalukemisen aikaan. Olen lukenut jo vuosia melkein joka kesä lapsuuteni ja nuoruuteni suosikkeja (Anni Swania, Astrid Lindgreniä, L. M. Montgomeryä sekä mm. ikisuosikkini Mestaritontun seikkailut). Lomalla pitää nauttia nostalgiasta ja saduista ja toisaalta oivaltamisen ilosta, kun löytää kirjoista ihan uusia piirteitä aikuisen silmin. Kesä on myös mielestäni parasta (erityisesti suomalaisten) klassikkojen lukemisen aikaa, mutta niidenkään joukosta ei löydy teosta, johon palaisin yhä uudelleen.

Toinen lapsuudenkirjojen suosikkiajankohtani on joulu, mutta jos joulun aikaan ei ole lomaa, en yleensä lue silloin mitään erityistä. Nyt, kun olen puolessavälissä Dickensiä, minusta on kyllä alkanut tuntua, että voisin ottaa sen jokavuotiseksi joulunodotuskirjakseni. En ymmärrä, miten en aiemmin ole päässyt tässä kirjassa alkua pidemmälle, nyt se ei ole mielestäni ollenkaan kankea vaan kiehtova!

Charles Dickens: Saiturin joulu

Joulukuun kuukauden kirja on jouluinen klassikko, Charles Dickensin joulutarina vuodelta 1843. Tarina kertoo, että Dickens kirjoitti kirjan taloudellisten vaikeuksien takia vain kuudessa viikossa, mutta kirjasta tuli kansainvälinen menestys. Se on käännetty useille kielille ja kirjasta on tehty myös elokuva. Suomennoksiakin on julkaistu ainakin seitsemänä ajankohtana.

Sadunomaisen kirjan sanotaan kertovan joulun hengestä ja jopa muokanneen ihmisten ajatuksia joulun merkityksestä. Tarinassa saita vanha mies saa jouluvieraikseen aaveita, jotka pistävät hänet miettimään elämäntyyliään ja rahankäyttöään. Kun tiedämme, millainen kulutusjuhla joulu nykyisin on, kirjan teema kuulostaa yhä varsin ajankohtaiselta.

Lisäksi joulun aikaan on mukava lukea satuja ja aavetarinoita. Klassikotkin kuuluvat monien lomalukemistoon. Ajatus onkin, että tämän nimenomaisen tarinan lisäksi voimme joulukuussa keskustella muistakin joulukirjoista, lomalukemisesta sekä klassikoista ylipäätään.

Tämän kirjan pitäisi olla ensimmäistä lukupiirikirjaa, Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa, helpompi ainakin siinä, että tämä on huomattavasti ohuempi! Tammikuuksi onkin sitten luvassa jotain aivan erilaista, ja ties vaikka alkuvuodesta järjestettäisiin kuukauden kirja -äänestyksiäkin.

Wikipedian artikkeli Dickensin joulutarinasta sisältää juonipaljastuksia. Laitan tähän kuitenkin linkin artikkeliin, sillä sivulta näkee myös, millä eri nimillä kirja on julkaistu suomeksi eri vuosina. Nimilista helpottanee kirjan löytämistä kirjastosta.

Keskustelu Charles Dickensin Saiturin joulusta alkaa 10.12.

Lukupiirikeskustelu - Kultainen muistikirja

Ehdottaessani marraskuun kuukauden kirjaksi Kultaista muistikirjaa, minulla ei ollut muuta tietoa kirjasta kuin kirjan takakannen tiedot. Yllättävintä minulle on ollut tämän kirjan lukuprosessissa - tavaton hitaus. Olen kuluttanut tämän kirjan parissa useita tunteja, ehkä vuorokaudenkin yhteensä. Tekstin vaikeus on ollut myös yllätys. Täytyy tunnustaa, että ilman tätä lukupiiriä, olisin todennäköisesti jättänyt kirjan kesken. Mutta nyt voin ylpeänä todeta, että olen lukenut koko kirjan sivusta sivuun, hyppinyt en ole kovinkaan monta kohtaa.

Tämä on ollut todella raskas lukukokemus ja voisi sanoa, että oloni on tällä hetkellä melko tyhjä. Sen takia on todella hienoa, että lähdemme keskustelemaan lukukokemuksistamme kirjan parissa ja ehkä samalla jäsentämään ajatuksiamme.

Loppu osottautui minulle yllätykseksi. Tavallaan minulle tuli lukijana huijatuksi kokemisen olo siinä kohtaa, kun teksti muuttui Annan siniseksi muistikirjaksi, joka on hänen päiväkirjansa ja pitäisi koskea "tosiasioita". Sinisessä muistikirjassa Anna ottaa uuden vuokralaisen Saul Greenin asumaan luokseen ja tämä osuus kuvaa heidän raastavaa ja ahdistavaa suhdetta, jolloin Anna sekoaa. Kuitenkin viimeisessä Vapaita naisia - osiossa selviää, että kuvatut tapahtumat eivät menneetkään näin ja hänen vuokralaisensa Mel asui vain viisi päivää Annan luona.


Kirja on hyvin poliittinen ja kertoo kommunismista ja pettymyksestä sen ideologiaan. Miten te lukijana koitte kirjan politiikan? Minusta se oli kiinnostavaa ja jaksoin lukea poliittiset osuudet, jotka ovat läsnä kaikissa muistikirjoissa, vaikka punainen muistikirja on mukamas se poliittinen. Kirjassa vilisee runsaasti henkilöitä, eri aikatasoja ja useita tarinalinjoja ja en ole vielä kaikkea edes sulattanut. Kirjan mieskuva on mielestäni hyvin yksioikoinen. Anna tapailee miehiä, jotka kaikki ovat melkein naimisissa olevia pettäjä-miehiä, hyvin itsekkäitä. Toisaalta ymmärrän ja toisaalta en, miksi feministit ovat tämän teoksen ottaneet esikuvakseen. Anna edustaa itsenäistä, taloudellista riippumatonta, vapaata naista, myös seksuaalisesti. Toisaalta hän ei kuitenkaan ole vapaa seksuaalisesti, hänet kuvataan mielestäni hyvin alistuvaiseksi, tahdottomaksi osapuoleksi. Mitä mieltä te olette? Kirja on julkaistu 1962 ja seksuaalinen vallankumous alkoi 60-luvulla.

Anna on niin hajanainen, moni-identtinen postmodernilla tavalla ja se on minusta ehkä ärsyttääväkin. Minä taidan pitää enemmän Ellasta, joka on myös Annaa ja välillä minulla menikin nämä henkilöhahmot sekaisin keskenään. Miten te koitte kirjan henkilöhahmot? Pidin myös Keski-Afrikkaa kuvaavasta osuudesta ja olisin toivonut ehkä sen käsittelyä vielä enemmän mukaan tekstiin. Milloin Anna muuten kirjoitti ensimmäisen ja ainoan kirjansa, sitä ei kerrota mielestäni missään?

Nyt lopetan omat ehkäpä sekavat mietteeni ja sana on vapaa. Kertokaa kokemuksistanne, mitä ajatuksia tai tunteita kirja teissä herätti. Jatketaan keskustelua.

Lessing-keskustelu alkaa huomenna!

Huomenna on siis Lukupiiri-blogin ensimmäisen kirjakeskustelun aika. Kirjana on Doris Lessingin Kultainen muistikirja, ja keskusteluun saavat osallistua nekin, jotka eivät ole (koko) kirjaa lukeneet. Keskusteluun ei tarvitse myöskään erikseen ilmoittautua tms.

Sara on luvannut julkaista keskustelunaloituspostauksen huomenna päivän mittaan. Sen jälkeen sana on vapaa. Ei ole siis tarkoitus, että kaikki kokoontuisivat koneen äärelle keskustelemaan tiettyyn kellonaikaan, vaan keskustelua käydään vapaamuotoisesti, kuten blogeissa muutenkin. Ja jos et ehdi mukaan heti huomenna, keskusteluun voi osallistua myöhemminkin! Mikäli kommentteja tulee runsaasti, aiomme lähiaikoina koostaa niistä vielä yhteenvedon.

Onko kysymyksiä? Toivottavasti keskustelusta tulee vilkasta ja monipuolista. 

Tervetuloa mukaan!

Lukupiirikeskustelua odotellessa: kokemuksia ja vaikutelmia Lessingistä?

Kuva Wikipedian artikkelista.

Joko moni on aloittanut Kultaisen muistikirjan? Miten sujuu? Entä mitä muita kirjoja olette lukeneet Doris Lessingiltä ja millaisia ne ovat olleet?

Minä aion tarttua Kultaiseen muistikirjaan vielä tänään. Vaadin kirjan joululahjaksi heti kun Lessing voitti kirjallisuuden Nobelin (v. 2007) ja luin kirjasta puolet.... ja köh, kirja on yhä kesken, mutta sitä paremmalla syyllä se sopii lukupiirikirjaksi. Saan ainakin luettua sen loppuun.

Kirja oli minusta alun perusteella hyvin kiinnostava, kuten kaikki Lessingin teokset, mutta lukuaika ei vain ollut sille otollinen. Olen kyllä lukenut sittemmin varmasti parikymmentä Lessingin teosta. Välillä minusta on ollut kiehtovaa lähteä Lessingin matkassa Afrikkaan ja sellaiseen elämään, joka tuntuu täältä Suomesta käsin hyvin kaukaiselta. Kaikkein parhaiten mieleeni ovat kuitenkin jääneet romaanit Elonjääneen muistelmat, joka on hurja maailmanlopun kuvaus, sekä Viides lapsi, joka vasta hurja perhe-elämän kuvaus onkin. Se kirja ei jäänyt kesken, vaan luin sen yhdeltä istumalta! Kirjasta kertonee jotain sekin, että yleensä melko maltillinen Helsingin Sanomat on otsikoinut Viidennestä lapsesta kertovan kirja-arvion Lapsipaholainen ja orjantappurakruunu – Lessing kuvaa väkivallan syntyä ja perheen jännitteitä.

Kaikkia lukemiani Lessingejä yhdistää se, että ne on sujuvasti ja taitavasti kirjoitettu: vaikka kirjat eivät ole aiheiltaan helppoja, niitä on helppo lukea. Lessing ei myöskään tuputa mielipiteitään, nämä kirjat eivät opeta ja luennoi suoraan, niin kuin jotkut kaunokirjallisetkin teokset ärsyttävästi tekevät.

Yksi kiinnostavimmista lukemistani omaeläkerroista on Doris Lessingin Ihon alla, se on hyvin rehellinen ja suorasanainen. Elämäkerran jatko-osaa en ole lukenut. Aivan erilaista Lessingiä edustava Kissoista kuuluu myös suosikkeihini ja jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa lupasin kirjablogini puolella olla kehumatta sitä kahteen kuukauteen.

Scifi-Lessingiä en ole kokeillut, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Onko joku muu kokeillut?